Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 03.04.2023/Pykälä 60



 

Sopimus Itä-Suomen neuvottelukunnasta ja siihen liittyvän päätöksenteon järjestämisestä

 

Mhall 03.04.2023 § 60  

24/07.05.01/2022  

 

 

Itä-Suomen neuvottelukunnan kokous pidettin 2.3.2023 Helsingissä. Kokouksen pöytäkirja liitteineen on toimitettu maakuntahallituksen jäsenille esityslistan mukana. Kokouksessa Itä-Suomen neuvottelukunta mm. päätti esittää Itä-Suomeen maakuntien liittojen maakuntahallituksille, että nämä nimeävät sekä Itä-Suomen että Itä- ja Pohjois-Suomen neuvottelukuntiin edustajiksi kuusi edustajaa, maakuntavaltuuston ja -hallituksen puheenjohtajistot, ja näille varajäsenet. Lisäksi maakuntajohtajat kuuluvat neuvottelukunnan kokoonpanoon.

 

Tämän johdosta Itä-Suomen maakuntahallitusten on päätettävä päivittää sopimus Itä-Suomen neuvottelukunnan toiminnasta kokousedustajien osalta liitteen 1 mukaisena. Sopimus tulee voimaan, kun kaikki maakuntahallitukset ovat sopimuksen hyväksyneet.

 

Liite nro: 1

 

Lisätietoja maakuntajohtaja Pentti Maliselta, puh. 044 797 0197 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

 Maakuntahallitus päättää päivittää maakuntahallituksen 14.12.2021 § 292 hyväksymän sopimuksen Itä-Suomen neuvottelukunnan toiminnasta kokousedustajien osalta liitteen nro 1 mukaisena.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Käydyn keskustelun jälkeen maakuntahallitus hyväksyi maakuntajohtajan ehdotuksen.
________

 

 

Otteet Etelä-Karjalan liitto

 Etelä-Savon maakuntaliitto

 Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

 Pohjois-Savon liitto