Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 03.04.2023/Pykälä 59


 

Kainuun vihreän ja oikeudenmukaisen siirtymän toimeenpanon aktivointihanke

 

Mhall 03.04.2023 § 59  

113/04.03.00/2023  

 

 

Hakijana on Kainuun liitto yhteyshenkilönään Martti Juntunen.

 

Tarve ja tavoitteet

 

Kainuun vihreän ja oikeudenmukaisen siirtymän aktivointihankkeen tavoitteena on EU:n Green Dealin eli vihreän siirtymän tavoitteiden mukaisen toiminnan vauhdittaminen Kainuussa. Aktivoinnilla on tarkoitus tehostaa ja jouduttaa Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 -ohjelman ja siihen sisältyvän, oikeudenmukaisen siirtymän JTF-rahaston toimeenpanoa. Samalla edistetään laajemmin myös muiden rahoitusohjelmien vihreän siirtymän toteutukseen suunnatun tuen täysimääräistä hyödyntämistä alueen hanketoimintaa aktivoimalla. Toiminta hankkeessa ja sen myötävaikutuksella rahoitettavaksi suunnitellut hankkeet ovat KAINUU-ohjelman tavoitteiden mukaisia ja Kainuun toimijoiden yhteistyöllä laaditun oikeudenmukaisen siirtymäsuunnitelman (JTP eli Just Transition Plan) toimeenpanoa. 

 

Toiminnan kohderyhminä ovat vihreän siirtymän toteutukseen osallistuvat toimijat maakunnassa, joita ovat alueen (ensisijaisesti biotalouden, kiertotalouden, energiatalouden ja metsätalouden alalla toimivat) pk-yritykset ja niiden henkilöstö, yrityspalveluiden kehittäjät, kunnat ja kuntien elinkeinotoimet, järjestöt, yhdistykset, säätiöt sekä tutkimus-, koulutus- ja kehittämisorganisaatiot. Vaikuttavan hanketoiminnan ja rahoitusten yhteensovittamisen kannalta tärkeitä välillisiä kohderyhmiä ovat rahoituksen välittävät viranomaiset ja niiden henkilöstö eli Kainuun liiton, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskusten sekä Leader -toimintaryhmien henkilöstö.

 

Hankkeen tuloksena vahvistetaan vihreän siirtymän toimijoiden yhteistyötä ja verkostoitumista sekä parannetaan eri osapuolten osaamista vaikuttavampien hankkeiden ja hankekokonaisuuksien muodostamiseksi. Valmennuksen, parantuneen osaamisen ja yhteisen suunnittelun tuloksena saadaan uudet ideat ja kehittämisaihiot valmisteluun sekä useita hankekokonaisuuksia ja konkreettisia kehittämishankkeita toteutukseen eri rahoitus-kanavista rahoitettaviksi. Vihreän siirtymän hankkeilla vahvistetaan alueen elinkeinoelämää ja edesautetaan yritysten liiketoiminnan kehittymistä sekä vahvistetaan alueen työllisyyttä. 

 

Ylimaakunnallisen yhteistyön vahvistumisen myötä on tarkoitus saada valmisteluun myös pohjoissuomalaisia JTF-yhteishankkeita. Aktivointitoimista saadun kokemuksen ja palautteen perusteella suunnitellaan mahdollisesti myös Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien yhteinen oikeudenmukaisen siirtymän aktivointi- ja koordinaatiohanke JTF-rahastoon.

 

Hankkeen tavoitteisiin on tarkoitus päästä neljän tulostavoitteen ja niiden sisältämien toimenpiteiden kautta:

 

Tulostavoite I: Viestintä ja informaatiomateriaalit tukemaan alueellisen oikeudenmukaisen siirtymäsuunnitelman toimeenpanoa

 

Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto (JTF) on uusi kokonaisuus ja osa isompaa oikeudenmukaisen siirtymän mekanismia (JTM). Hankkeen alkuvaiheessa on tarpeen muodostaa kokonaiskuva vihreään siirtymään maakunnalle ohjatusta tuesta, erityisesti JTF-varojen käyttömahdollisuuksista ja hakumenettelyistä maakunnan toimijoille yhteistyössä alueen välittävien toimielinten (ELY ja liitto) kanssa sekä muiden Pohjois-Suomen vastaavien aktivointihankkeiden kanssa.

 

Toimenpide 1: Viestintä ja informointimateriaalit /tietopaketit

 

Toimenpide 2: Aktivoinnin viestintätoimet

 

Tulostavoite II: Asiantuntijaluennot/seminaarit ja vihreän siirtymän teemalliset ja räätälöidyt työpajat hankesuunnittelun tueksi

 

Tulostavoite III: Hyvien käytänteiden kokoaminen ja niistä oppiminen vaikuttavissa vihreän siirtymän toimissa ja JTF varojen käytössä

 

Tulostavoite IV: Ylimaakunnallisen JTF aktivointihankkeen valmistelu JTF rahastoon

 

Hankkeen suunniteltu toteutusaika on 1.4.2023-31.3.2024 ja kokonaiskustannusarvio on 84 803 €, johon haetaan AKKE-rahoitusta 67 864 €.

 

Hankkeen kokonaiskustannusarvio:

 

Palkkakustannukset                                  44 736 €

Ostopalvelut                                               22 172 €

Flat rate (40 %)                                    17 895 €

Yhteensä                                                        84 803 €

 

Hankkeen rahoitussuunnitelma:

 

AKKE    67 842   80,00 %

Hakijan rahoitus   16 961  20,00 %

Yhteensä   84 803 € 100,00 %

 

Hankehakemus oli hanketiimin käsittelyssä 27.3.2023. Hanke sai arvioinnissa hyväksymisen edellyttämät arviointipisteet. Hanketiimi puoltaa hankkeen rahoittamista.

 

Lisätietoja aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikkaalta, puh. 040 574 0804 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@ kainuunliitto.fi

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

 Maakuntahallitus puoltaa hankkeen rahoittamista ja valtuuttaa maakuntajohtajan tekemään rahoituspäätöksen.

 

Tämän asian osalta pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikas esitteli asiaa.

Käydyn keskustelun jälkeen maakuntahallitus hyväksyi maakuntajohtajan ehdotuksen.

Lisäksi esittelytekstiin korjattiin hankkeen rahoitussuunnitelmaan seuraavat luvut: AKKE rahoitus 67 842 € ja hakijan rahoitus
16 961 €.

Tämän asian osalta pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa.
________

 

 

Ote Paloniemi Oili