Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 03.04.2023/Pykälä 61


 

Valtuustoaloitteet

 

Mhall 03.04.2023 § 61  

    

 

 

Kainuun liiton hallintosäännön 13 luvun 104 §:n 3 momentin mukaan maakuntahallituksen on vuosittain maakuntavaltuuston ensimmäisessä kokouksessa esitettävä maakuntavaltuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja maakuntahallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita maakuntavaltuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Maakuntavaltuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

 

Vuonna 2022 ei ole tehty yhtään valtuustoaloitetta.

 

Lisätietoja hallintojohtaja Paula Haloselta, puh. 044 410 0728 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi.

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

Maakuntahallitus esittää maakuntavaltuustolle tiedoksi, että vuonna 2022 ei ole tehty yhtään valtuustoaloitetta.

 

Tämän asian osalta pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Maakuntahallitus hyväksyi maakuntajohtajan ehdotuksen.

Tämän asian osalta pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa.
________

 

 

Ote Maakuntavaltuusto