RSS-linkki
Kokousasiat:https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakuntahallitus
Esityslista 17.03.2025/Asianro 11
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Henkilöstöraportti vuodelta 2024
Mhall 17.03.2025
62/01.00.00/2025
Vuoden 2024 henkilöstöraportin tunnusluvut antavat Kainuun liiton henkilöstövoimavarojen tilanteesta kokonaisnäkemyksen, jonka perusteella henkilöstön tilaa voidaan arvioida ja suunnata kehittämistoimenpiteitä henkilöstöstrategian painopistealueille organisaation eri tasoilla.
Vuoden 2024 Kainuun liiton palvelussuhteiden määrä oli 24, joka oli vähemmän kuin vuoden 2023 lopussa (26). Vakinaisten palvelussuhteiden määrä oli 21 (87,5 %) ja määräaikaisten palvelussuhteiden määrä oli 3 (12,5 %). Kainuun liiton henkilöstöstä naisia oli 15 ja miehiä 9. Yksi henkilö siirtyi eläkkeelle vuoden 202 aikana.
Vuoden 2024 aikana henkilöstön osaamisen kehittämisen koulutuskustannuksiin (koulutuskustannukset eivät sisällä palkkauskustannuksia) käytettiin noin 15 855 euroa. Osaamisen kehittämiseen käytettiin noin 0,85 % koko Kainuun liiton henkilöstömenoista. Sairauspoissaolopäiviä kertyi yhteensä 81 työpäivää vuonna 2024. Vuoden 2024 aikana sattui kaksi tapaturmaa.
Maksetut palkat ja palkkiot olivat vuonna 2024 yhteensä noin 1 590 272 euroa. Työhyvinvointiin panostettiin sekä välittöminä että välillisinä kustannuksina. Välittöminä kustannuksina henkilöstöetuuksiin käytettiin n. 9 251 euroa. Välillisiä kustannuksia on vaikea arvioida.
Henkilöstöraportti on laadittu soveltuvin osin Kuntatyönantajien henkilöstöraporttisuosituksen mukaisesti. Tietolähteenä on käytetty myös Kevan ja osin myös muita tietolähteitä. Henkilöstöraportti on käsitelty yhteistoimintalain mukaisesti Kainuun liiton henkilöstökokouksessa 27.02.2024.
Erillisliitteenä on henkilöstöraportti vuodelta 2024.
Lisätietoja vs. hallintojohtaja Hanna Helasteelta, puh. 044 410 0728 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi.
Maakuntajohtajan ehdotus
Maakuntahallitus hyväksyy henkilöstöraportin vuodelta 2024 ja lähettää sen edelleen maakuntavaltuustolle tiedoksi.
Maakuntahallitus antaa Kainuun liiton virastolle oikeudet tehdä henkilöstöraporttiin tarvittaessa stilistisiä korjauksia.
Maakuntahallituksen päätös
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |