Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR)
Pöytäkirja 15.03.2024/Pykälä 20



 

205045 Maailmalta Kainuuseen -  yhdessä töitä tekemään

 

MYRS 05.03.2024 § 29 

 

 

Hankkeen taustalla on sosiaali- ja terveydenhuollon pula työntekijäresursseista.

 

Hankkeen tavoitteena on jalkauttaa ja arvioida Maailmalta oppipolun kautta työntekijäksi Kainuun hyvinvointialueelle -hankkeessa luotua geneeristä vastuullista rekrytoinnin mallia. Hankkeen avulla ulkomaisia työntekijöitä vastaanottavat työyksiköt valmennetaan erilaisista kulttuureista tulevien työntekijöiden perehdyttämiseen ja työn tukemiseen. Hanke tukee ulkomailta rekrytoituja työn aloittamisessa ja kotoutumisessa alueelle. Hankkeen avulla tuetaan työyksikköjen työhyvinvointia, tuottavuutta ja monimuotoisuutta.

 

Hankkeen toimenpiteissä kokeillaan ja arvioidaan tuen toimintamallia sekä tehdään siihen mahdollisesti tarvittavia parannuksia. Hankkeessa vahvistetaan kotoutumisen tuen verkostoja alueella sekä luodaan yhteisrekrytoinnin verkosto muiden alojen työnantajien kanssa.  Hankkeen viestinnän avulla lisätään myönteisiä asenteita ulkomailta tulevien työntekijöiden kotoutumisen tueksi. Hanke tekee myös yhteistyötä alueen oppilaitosten kanssa ulkomailta rekrytoitujen ammattipätevyyden laillistamiseksi.

 

Hankkeen tuloksena on vastuullinen kansainvälinen rekrytointiprosessi Kainuun hyvinvointialueella. Sen ansiosta ulkomailta tulevat työntekijät ja heidän perheensä kotoutuvat Kainuuseen. Alueen työntekijä pula on helpottunut ja alueen elinvoimaisuus on lisääntynyt. Rekrytointimalli on käytettävissä rekrytointitoiminnan kehittämiseen myös Pohjoisen Yhteistoiminta-alueen muille hyvinvointialueilla.

 

Hankkeen suunniteltu toteutsaika hakemuksen mukaan on 1.2.2024-31.1.2027 ja kokonaiskustannusarvio   505 537 €,         johon haetaan TL 4 ESR-rahoitusta 404 430 €, 80 %.

 

Lisätietoja asiasta antaa rahoitusasiantuntija Verna Piirainen, puh. +358 50 524 9563, sähköpostitse: verna.piirainen@elykeskus.fi.

 

Puheenjohtajan ehdotus 

 

MYR sihteeristö puoltaa hankkeen rahoittamista. Hanke menee 15.3.3024 MYR kokouksen hyväksyttäväksi.

 

 Hanke on Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027-ohjelman mukainen ja toteuttaa sen toimintalinjan 4 erityistavoitetta 4.1 Polkuja töihin. Hanke täyttää yleiset valintaperusteet ja erityistavoitekohtaisessa arvioinnissa hanke sai riittävästi pisteitä (26/42 p.) tullakseen rahoitetuksi.

 

Hanke vastaa hyvin erityistavoitteen 4.1. painopisteisiin. Erityistavoitteen mukaisesti hankkeella vastataan sotealan kohtaanto-ongelmiin sekä rekrytointihaasteisiin edistämällä erityisesti työvoiman alueellista liikkuvuutta.

 

Hankkeen keskeistä sisältöä ovat uusien työntekijöiden ja työyhteisöjen tuki, työyhteisöjen monimuotoisuuden ja vastaanottokyvyn kehittäminen, asettautumispalveluiden kehittäminen sekä rekrytointeihin liittyvän yhteistyön ja siihen liittyvien käytänteiden kehittäminen alueen työnantajien, koulutusorganisaatioiden, kolmannen sektorin ja muiden julkisten toimijoiden kanssa. Hankkeessa huomioidaan erityisesti mukana muuttavien puolisoiden työllistyminen. Lisäksi hanke edistää alueella jo olevien työttömien ja työvoiman ulkopuolella olevien sotealan osaajien työllisyyttä ja sitä kautta osaavan työvoiman saatavuutta.

 

Hanke tukee Kainuun maakuntaohjelmaa 2022-2025: Työ- ja opiskeluperäinen maahanmuutto lisääntyy, maahanmuuttajien kotoutuminen onnistuu, työllisyysaste paranee ja Kainuun monikulttuurisuus vahvistuu. Hanke edistää aktiivisesti osaavan työvoiman saatavuutta, edistää kv-taustaisten henkilöiden ja heidän puolisoidensa kotoutumista, työnantajien välistä yhteistyötä sekä työyhteisöjen monimuotoisuutta.

 

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 

 

 MYR sihteeristö puolsi hankkeen rahoittamista. Hanke viedään maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) 15.3.2024  pidettävän kokouksen hyväksyttäväksi.
_________

 

MYR 15.03.2024 § 20  

14/00.04.00/2024  

Erillisliitteenä valintaesitys, jossa tarkempaa tietoa hankkeesta.

 

Hanketta kokuksessa esittelee hakijan edustajat Pertti Kyllönen ja Marja-Liisa Ruokolainen.

 

Lisätietoja asiasta antaa rahoitusasiantuntija Verna Piirainen, puh. +358 50 524 9563, sähköpostitse: verna.piirainen@elykeskus.fi.

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

 Maakunnan yhteistyöryhmä MYR hyväksyy hankkeen rahoittamisen.

 

Maakunnan yhteistyöryhmän päätös 

 

Hyväksyttiin maakuntajohtajan ehdotuksen mukaisesti.

 

Tiina Törrö ilmoitti  esteellisyydestään ja  poistui tämän pykälän käsittelyn ajaksi kokouksesta, eikä osallistunut tämän asian päätöksen tekoon.