Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 04.03.2024/Pykälä 41


 

Pohjoisen liikennestrategian valmistelutilanne

 

Mhall 04.03.2024 § 41  

8/00.04.01/2023  

 

 

Kainuun, Keski-Pohjanmaan, Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallitukset ovat päättäneet Pohjois-Suomen liikenne- ja logistiikkastrategian päivittämisestä alkuvuonna 2023. Työn tilaajatahoina ovat Kainuun liitto, Keski-Pohjanmaan liitto, Lapin liitto ja Pohjois-Pohjanmaan liitto sekä valtion liikennehallinnosta Lapin ELY-keskus, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom ja Väylävirasto.

 

Pohjois-Suomen liikenne- ja logistiikkastrategian päivityksen toteuttajaksi, sidosryhmien kanssa käytävän laaja-alaisen vuoropuhelun koordinoijaksi sekä strategiatason liikennejärjestelmäsuunnitelman vaikutusten arvioinnin toteuttajaksi on valittu ulkopuolinen asiantuntija, Sitowise Oy, Kainuun maakuntahallituksen hankintapäätöksellä 22.5.2023.

 

Liikenne- ja logistiikkastrategian uudistamistyö käynnistyi kesäkuussa 2023 toimintaympäristöanalyysin laatimisella. Työ jatkui sen jälkeen vision ja tavoitteiden sekä toimintalinjojen ja toimenpiteiden laatimisella. Valmistelutyön aikana on pidetty kolme työpajaa sidosryhmille, neljä ohjausryhmän kokousta sekä kuusi valmistelutyöryhmän kokousta. Lisäksi on järjestetty strategialuonnoksen julkaisutilaisuus tammikuussa 2024, jonka jälkeen luonnoksesta on ollut kommentointiaika 17.1.-12.2.2024. Palautteita saatiin yhteensä 29 kappaletta. Strategia viimeistellään saadun palautteen perusteella ja tilaajatahojen tiiviillä yhteistyöllä. Tavoitteena on, että strategia on hyväksymiskäsittelyssä Kainuun, Keski-Pohjanmaan, Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallituksissa kevään 2024 aikana.

 

Lisätietoja suunnittelujohtaja Sanna Schroderukselta, puh. 044 710 0873 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@ kainuunliitto.fi.

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

 Maakuntahallitus linjaa strategian uudistamisen jatkovalmistelua.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Suunnittelujohtaja Sanna Schroderus esitteli asiaa.

Käydyn keskustelun jälkeen maakuntahallitus hyväksyi maakuntajohtajan ehdotuksen.
_______