Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 04.03.2024/Pykälä 40


 

 

Mhall 04.03.2024 § 40  

26/04.03.00/2024  

 

Hakijana on Kajaanin ammattikorkeakoulu Oy, yhteyshenkilönä Tuula Haverinen

 

Tavoitteet

Hankkeen tavoitteena on edistää uuden kansallisen tason huippu-urheilutapahtuman syntymistä Vuokattiin. Tapahtuma rakentuu Vuokatin vahvan urheilubrändin ympärille hyödyntäen alueen urheilu- ja matkailukapasiteettiä. Uuden tapahtuman yhtenä keskeisenä perustana on Vuokatin Aateli Race tapahtuma.

 

Tavoitteena on rakentaa viikon kestoinen tapahtuma, joka koostuu kolmesta osasta:

1) Osa yksi muodostuu urheilutapahtumista, joissa lajien huiput kilpailevat keskenään.

2) Toinen osa muodostuu urheilufoorumista, jossa asiantuntijat esiintyvät ja keskustelevat urheilun ajankohtaisista teemoista.

3) Kolmas osa muodostuu oheistapahtumista, kuten konserteista tai tapahtumamarkkinasta, jossa valmistajat myyvät tuotteitaan ja palveluitaan. Tässä hankkeessa kehitetään tapahtumaviikon osia yksi ja kaksi eli urheilutapahtumia ja -foorumia.

 

Tapahtumasta pyritään tekemään luonteeltaan samantyylinen urheiluun keskittyvä tapahtuma kuin, mitä Porissa järjestettävä ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin asioihin keskittyvä SuomiAreena on.

 

Tausta ja tarve

Isot tapahtumat ovat merkittävä osa matkailukeskuksen toimintaa. Ne tuovat alueelle runsaasti matkailijoita ja toisaalta saavat paljon näkyvyyttä eri medioissa, joten niiden merkitys keskuksen imagolle ja tunnettavuudelle on suuri. Vuokatti matkailukeskuksena on vahvasti profiloitunut liikuntaan ja urheiluun. Niihin liittyviä tapahtumia on myös alueella runsaasti, kuten hiihdon Scandinavia Cup, Vuokatti Aateli Race ja Vuokattihiihto.

 

Kilpailu matkailukeskusten välillä on kovaa, joten tarvitaan uusia avauksia. Erityisesti niitä tarvitaan ajankohtiin, jolloin keskuksessa on myytävää kapasiteettia vapaana. Toisaalta uudet avaukset on syytä rakentaa alueen vahvuuksien ympärille. Näin saavutetaan tuloksia nopeammin ja tehokkaammin.

 

Liityntä Kainuun maakuntaohjelmaan

Hanke toteuttaa Kainuun maakuntaohjelmaa 2022 - 2025. Matkailu on yksi Kainuun kärkielinkeino, jolle on asetettu kunnianhimoiset kasvutavoitteet (5% vuosikasvu). Yhtenä keskeisenä toimenpiteenä matkailijavirran kasvattamiseen on nimetty tapahtumamatkailun kehittäminen.

 

Hankkeen myötävaikutukselle syntyvä uusi iso tapahtuma tuo Vuokattiin ja muualle Kainuuseen lisää matkailijoita ja kysyntää  palveluille. Tämä tuo vuorostaan yrityksille uutta liiketoimintaa ja kasvattaa aluetaloutta. Uusi liikuntaan ja urheiluun liittyvä tapahtuma vahvistaa ja monipuolistaa Vuokatin ja koko Kainuun liikunnallista imagoa.

 

Tulos

Hankkeen tuloksena Vuokattiin on tehty uusi urheilun

kesätapahtuma, joka tuo lisämatkailutuloa Sotkamoon ja koko Kainuuseen.

 

Kohderyhmät:

Tapahtuman ja hankkeen ensisijaiset kohderyhmät:

Liikunta-alan ammattilaiset (seurat, liitot, Olympiakomitea), kunnat ja kaupungit, urheilun kaupalliset toimijat.

Välilliset kohderyhmät:

Urheilijat, urheilusta kiinnostuneet henkilöt

 

Toimenpiteet

Hankkeen toimenpiteet jakautuvat viiteen työpakettiin, joilla jokaisella on omat toimet, tulokset ja resurssointi.

 

Työpaketti 1:Uudet urheilutapahtumat

Työpaketti 2: Urheilun keskustelufoorumi

Työpaketti 3: Viestintä ja markkinointi

Työpaketti 4: Tapahtuman aluetalousvaikutus selvitys

Työpaketti 5 Hankkeen hallinnointi

 

Hankkeen suunniteltu toteutusaika on 1.3.-9.8.2024 ja kokonais-kustannusarvio on 44 254 €, johon haetaan alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen; AKKE-rahoitusta 30 978 €.

 

Hankkeen kustannusarvio:

 

Palkkakustannukset  31 610 €

Flat rate kulut 40 %  12 644 €

Yhteensä   44 254 €

 

Hankkeen rahoitussuunnitelma:

 

Kansallinen AKKE rahoitus  30 978 €

Hakijan rahoitus       776 €

Kuntarahoitus, muu kuin hakija  12 500 €

Yhteensä   44 254 €

 

Hanketiimi käsitteli hankehakemusta kokouksessaan 13.2.2024. Hanke sai arvioinnissa rahoituksen mahdollistavat arviointipisteet. Hanketiimi puoltaa hankkeen rahoittamista.

 

Lisätietoja aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikaalta, puh. 040 5740 804 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@ kainuunliitto.fi.

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

 Maakuntahallitus puoltaa hankkeen rahoittamista ja valtuuttaa maakuntajohtajan tekemään rahoituspäätöksen.

 

Tämän asian osalta pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 TKI-johtaja Mikko Keränen Kajaanin ammattikorkeakoululta esitteli hanketta.

Käydyn keskustelun jälkeen maakuntahallitus hyväksyi maakuntajohtajan ehdotuksen.

Pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa tämän asian osalta.
_______

Ote: Paloniemi Oili