Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 22.01.2024/Pykälä 9


Kambio -hankkeen tuloksia 12/2023

 

 

Mhall 19.12.2023 § 221 

 

 

 

Kainuun liitto on rahoittanut kansallisella AKKE rahalla Kainuun ja valtioneuvoston ALKE keskusteluissa sovittua biotalouden kehittämishanketta: Kainuun metsäbio- ja biokiertotalouden investointien edistäminen - KAMBIO (1.12.2022 - 31.12.2023). Hankkeen loppuraportti valmistuu vuoden 2024 alkukuukausina. Investointien edistäminen oli yksi Kainuun ja valtioneuvoston vuoden 2022 aluekehittämisen (alke) keskustelujen teemoista ja hanke on yksi alke keskusteluissa sovittu toimenpide.

 

Hankkeessa on toteutettu analyysi Kainuun metsäbiotalouden toimintaympäristön muutoksista ja niiden vaikutuksista strategisten investointien toteutettavuuteen ja kohdentamiseen; kokonaiskuva metsäbiotalouden tutkimusinfrastruktuurin investointitarpeesta;  analyysi strategisten metsäbiotalouden teollisten investointien toteutumisen varmistamisesta; Kainuun biokaasutuotannon toteutettavuusselvitys sekä Itä-Suomen yliopiston tekemä Kainuun metsävarojen käytön elinkaarilaskennan analyysi.

 

Kainuun biokaasutuotannon toteutettavuusselvityksessä todetaan seuraavia toimenpidesuosituksia:

1: Julkisen liikenteen kilpailutuksessa/bussiliikenteen kilpailutuksissa tulee ottaa biokaasu huomioon joko etuna tai edellytyksenä. Perustelut: liikennebiokaasun markkinaprofiili on muuttunut siten, että se nojautuu erittäin vahvasti raskaisiin ajoneuvoihin. Maakuntaohjelman tavoitteet liikennebiokaasun jakeluasemien saamisesta Kainuuseen edellyttävät alueellista kysyntää, jota syntyy parhaiten muuttamalla Kainuussa operoivaa raskasta liikennettä biokaasua hyödyntäväksi. Tämä mahdollistaa myös biokaasun liikennejakelun henkilöautoille.

2: Kainuun kuntien tulisi tarkastella valmiutta ja vaihtoehtoisia tapoja tukea biokaasun tuotannon operointia. Perustelut: Merkittävänä hidasteena biokaasun tuotannon laajentumiselle Kainuussa on ollut operaattoriyrityksen puuttuminen tai pääomittamisen haasteet. Operaattorin tulee sietää taloudellista riskiä, mikä on haasteena maataloustoimijoiden yhteisaloitteissa. Kunnan osakkuus tai muut osallistumisen tavat operaattorin toiminnassa vauhdittaisivat liikkeelle lähtöä.

3: Aluekehitysrahoituksella tulee tukea energian varastointitapojen (lämpö- ja sähköenergia) kehittämistä. Perustelut: ala kehittyy voimakkaasti ja tarjoaa energia-alalle uusia liiketoimintamahdollisuuksia Kainuuseen. Tämä huomioidaan Kainuun liiton alukeheitysrahoitushauissa.

 

Tarkemmin toimintasuosituksia ja hankkeen johtopäätöksiä on esitelty erillisliitteenä olevassa esityksessä.

 

Aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikas esittelee Kambio-hankkeen tuloksia.

 

Lisätietoja aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikkaalta p. 040 574 0804 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

 Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi saamansa informaation.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Asian käsittely siirrettiin seuraavaan maakuntahallituksen kokoukseen.
______

 

 

 

Mhall 22.01.2024 § 9  

361/04.03.00/2022  

 

 

Kokouksessa käsitellään maakuntahallituksen kokouksesta 19.12.2023 tähän kokoukseen siirretty Biotalouden ja biokiertotalouden kehittämisen vauhdittaminen Kainuussa -asia. Kajaanin ammattikorkeakoulun erityisasiantuntija Outi Laatikainen esittelee Kainuun biokaasun tuotannon ja käytön tilannekatsauksen tämän kokouksen edunajaminen -asiakohdassa.

 

Maakuntahallitukselle toimitetaan asiaan liittyvää aineistoa kokouksessa.

 

Lisätietoja aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikkaalta p. 040 574 0804 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

 Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi saamansa informaation.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Maakuntahallitus hyväksyi maakuntajohtajan ehdotuksen.
________