Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 22.01.2024/Pykälä 8


 

Kainuun liiton EAKR ja JTF-rahoituksen tilannekatsaus

 

Mhall 22.01.2024 § 8  

3/07.05.00/2024  

 

 

Meneillään olevan EU:n ohjelmakauden rakennerahastot (Euroopan aluekehitysrahasto, EAKR, ja Euroopan sosiaalirahasto, ESR) sekä tämän ohjelmakauden kestävä Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto (JTF) on koottu yhteen    Uudistuva ja Osaava Suomi 2021-2027 rahoitusohjelmaan.

 

Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 - ohjelman EAKR-toimintalinjat (TL 1-3) jakautuvat seuraaviin toimenpiteisiin. Innovatiivinen Suomi (TL 1), Hiilineutraali Suomi (TL 2) sekä Saavutettavampi Suomi (TL 3). Ohjelman toimintalinjalle (TL) 7 on kohdennettu oikeudenmukaisen siirtymän (JTF) rahoitus, joka turvaa sitä, että siirtymä kohti vihreää taloutta tapahtuisi mahdollisimman oikeudenmukaisesti. JTF-rahoituksen kohdentamista ohjaavat maakunnallisesti laaditut oikeudenmukaisen siirtymän suunnitelmat. Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 -ohjelman toimintalinjojen 4-6 rahoitus kanavoituu Euroopan sosiaalirahaston (ESF+) kautta, ja niiden painopisteenä ovat työllisyys, osallisuus, sosiaaliset innovaatiot ja nuoret. Kainuun liitto toimii välittävänä viranomaisena EAKR ja JTF -rahoituksen jaossa. Kainuulle kohdennettu EAKR ja JTF -rahoitus jaetaan vuosittain Kainuun liiton ja Pohjois-Pohjanmaan ELY:n välillä niiden keskinäisen rahoitussopimuksen mukaisesti.    

 

Tämän ohjelmakauden EAKR-hakuja on Kainuun liitossa tähän mennessä ollut kolme. Ensimmäinen haku oli 16.5.-31.8.2022 ja siinä oli haettavissa 4 milj. €. Hankehakemuksia saapui yhteensä 15 kpl. Niihin sidottiin EAKR/valtion rahoitusta yhteensä 4,995 milj.€, joka jakaantui seuraavasti: TL1 4,6 milj.€  ja TL2 0,346 milj.€. Rahoitusta sai yhteeensä 13 hanketta, joiden joukossa oli yksi ylimaakunnallinen hanke.

 

Toinen EAKR-haku oli avoinna 25.1.-20.3.2023. Siinä oli myös haettavissa 4 milj.€. Hankehakemuksia saapui yhteensä 12 kpl. Niistä hyväksyttiin kahdeksan, yksi hanke muutoksen kautta ja kaksi hanketta hylättiin. Lisäksi hyväksyttiin yksi ylimaakunnallinen hanke ja yhden hankkeeen hakija perui.  Hankkeisiin sidottiin EAKR/valtion rahoitusta yhteensä 2,560 milj.€, joka jakaantui seuraavasti: TL1 2,361 milj.€ ja TL3 0,199 milj.€.

 

Kolmas EAKR-haku avautui 1.11.2023 ja sulkeutui 15.1.2024. Siinä on haettavissa EAKR/valtion rahoitusta yhteensä 4 428 751 €.

 

Lisäksi 23.10.-11.12.2023 on avoinna Itäisen Suomen elinvoiman vahvistamiseen tarkoitettu EAKR-haku, johon on kohdennettu rahoitusta yhteensä 1,2 milj.€.

 

Niin ikään Kainuun liitto toimii välittävänä viranomaisena Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoituksessa, joka kohdennetaan Kajaanin seudun (Kajaani ja Sotkamo) innovaatioekosysteemisopimuksen mukaisiin hankkeisiin. Vuonna 2022 rahoitusta oli käytettävissä 740 000 €, joka on kokonaisuudessaan sidottu. Vuodelle 2023 rahoitusta oli käytettävissä sama summa, myös se on pääosin sidottu.

 

Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (JTF) ensimmäinen haku oli auki 2.5.-1.8.2023. Päätökset tehtiin EURA2021 järjestelmässä. Hakemuksia saapui yhteensä 9 kpl ja niihin sidottiin yhteensä 4,867 milj.€. Kaikki saapuneet hakemukset saivat rahoituksen.

 

Toinen JTF-haku on auki 15.12.2023-15.2.2024. Siinä on haettavana n.1,1 milj.€.

 

Kainuun liitto toimii välittävänä viranomaisena EAKR ja JTF -rahoituksessa hallintoviranomaisena (HVO) toimivan työ- ja elinkeinoministeriön mandaatilla. HVO toteuttaa Kainuun liitossa HVO:n ohjaus- ja valvontakäynnin tammikuussa 2024. Käynnillä käydään läpi Kainuun liiton välittävän viranomaisen toiminnan hallinto- ja valvontajärjestelmän (HVJ) prosessit ja saadaan hallintoviranomaisen palaute sekä mahdollisesti toimintaan kehittämisehdotuksia. 

 

Kainuun liiton rahoittajaviranomaisen toiminnan arviointi toteutetaan alkuvuoden 2024 aikana. Kainuun liitto kilpailutti rahoittajaviranomaisen toiminnan ulkoisen arvioinnin. Arvioinnin toteuttajaksi valittiin TK-Eval. Kainuun liiton rahoittajaviranomaisen toiminnan arvioinnissa tarkastellaan vuosia 2014-2023.

 

Arvioinnissa Kainuun liiton rahoittajaviranomaisen toiminnasta nostetaan esille hyviä käytäntöjä ja vahvuuksia sekä heikkouksia ja kehittämisen kohteita. Selvityksen tuloksina esitetään suosituksia Kainuun liiton rahoittajaviranomaisen toiminnan kehittämiseksi ja tuloksia hyödynnetään Kainuun liiton strategian laadinnassa.

 

Maakuntahallitukselle esitellään kokouksessa tilannekatsaus Kainuun liiton EAKR- ja JTF-rahoituksesta sekä liiton rahoittajaviranomaisen toiminnan arvioinnista.

 

Lisätietoja aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikkaalta, puh. 040 574 0804 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@ kainuunliitto.fi.

 

Maakuntajohtajan ehdotus

 

 Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi saamansa informaation.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikas esitteli asiaa.

Maakuntahallitus hyväksyi maakuntajohtajan ehdotuksen.
_______