Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR)
Pöytäkirja 27.06.2023/Pykälä 31


 

Suksihuollon kehittämishanke ja investointi Olympiavalmennuskeskus Vuokatti-Rukan lajeissa

 

MYRS 20.06.2023 § 91 

 

 

Hakijana on Sotkamon kunta ja osatoteuttajana Jyväskylän yliopisto.

 

Hankekokonaisuus muodostuu kolmesta osahankkeesta, joiden kokonaiskustannusarvio 844 423 € ja joille haetaan EAKR/valtion rahoitusta yhteensä 636 412 € (75,37 %)

 

Tutkimuksellisesti hankkeen tavoitteena on vahvistaa JYU-Vuokatin asemaa yhtenä maailman johtavista talviurheilun tutkimuskeskuksista laajentaen yksikön osaamista entisestään myös välinepuolelle. Laajempana tavoitteena on osaamisen kehittymisen kautta tukea suomalaisen lumiurheilun menestystä kansainvälisesti ja korostaa Vuokatin roolia sen saavuttamisessa.

 

Seuraavassa on esitelty osahankkeet:

 

58 §

402113 Suksihuollon kehittämishanke Olympiavalmennuskeskus Vuokatti-Rukan lajeissa

 

Hakijana on Sotkamon kunta yhteyshenkilönään Teemu Lemmettylä. Osatoteuttaja Jyväskylän yliopisto.

 

Välinehuolto on yksi kriittisistä menestystekijöistä lumella tapahtuvissa lajeissa. Viime vuosina erityisesti maajoukkueiden työ omien hiontakuvioiden kehittämiseksi on painottunut huoltotyöskentelyssä. Suomalainen kilpailukyky huoltotoi-minnassa rakentuu KV-mittapuussa poikkeukselliselle yhteistyölle pikkusuksen lajien, Olympiavalmennuskeskus Vuokatti-Rukan (OVK Vuokatti-Ruka) ja Jyväskylä yliopiston Vuokatin yksikön (JYU-Vuokatti) kesken. Hankkeessa on tavoitteena kehittää suomalaista lumilajien välinehuoltoa, testaamista ja välinehuollon yhteistyötä sekä koulutusta OVK Vuokatti-Rukan lajeissa, joita ovat pikkusuksen lajit (maastohiihto, ampumahiihto, yhdistetty ja mäkihyppy) sekä rinnelajit (alppihiihto, lumilauta, freeski ja kumparelasku). Tutkimuksellisesti hankkeen tavoitteena on vahvistaa JYU-Vuokatin asemaa yhtenä maailman johtavista talviurheilun tutkimuskeskuksista laajentaen yksikön osaamista entisestään myös välinepuolelle. Laajempana tavoitteena on osaamisen kehittymisen kautta tukea suomalaisen lumiurheilun menestystä kansainvälisesti ja korostaa Vuokatin roolia sen saavuttamisessa.

 

Hankeen tavoitteiden saavuttamiseksi toteutetaan kehitys-hankkeessa kaksi kokonaisuutta: Teknologiaosaamisen kehittäminen ja Koulutuksen kehittäminen, jotka jakautuvat yhteensä viiteen työpakettiin. Lisäksi toteutetaan investointihanke hankkeen tavoitteiden näkökulmasta kriittisten välineistöjen hankkimiseksi.

 

Hankkeen myötä lumilajien huoltotoiminta kehittyy uudelle tasolle mahdollistaen paremman urheilullisen menestymisen. Hankkeen tuloksena syntyy mm. ns. pikkusuksen hiontakartta hiontojen käytön ohjeistukseen, hiontojen ja voiteluiden digitaalinen tietopankki, jota voidaan käyttää kaikkien huoltoryhmien kesken. Lisäksi hankkeessa tuotetaan huollon koulutuskokonaisuus, jonka avulla mahdollistetaan huoltohenkilöstön korkea osaaminen jatkossa. Rinnelajien huolto hyötyy pikkusuksen huollon osaa-misesta ja sekä näiden välille syntyvästä yhteistoiminnasta hyötyvät molemmat. Hankkeen kautta nostetaan edelleen JYU Vuokatin mittaustekniikan osaamista ja tutkimustyötä lumilajien parissa tukien näin JYU Vuokatin strategiaa olla maailman johtava pohjoismaisten lajien tutkimuskeskus vuonna 2030. Hanke toteutetaan yhteishankkeen, jonka päätoteuttaja on Sotkamon kunta (OVK VuokattiRuka) ja osatoteuttajana Jyväskylän yliopiston Vuokatin liikuntateknologian yksikkö.

 

Hankkeen suunniteltu toteutusaika hakemuksen mukaan on 1.6.2023-31.5.2025 ja kokonaiskustannusarvio 324 362 €,  johon haetaan TL1 EAKR/valtion rahoitusta 257 057 € (79,25 %).

 

Hankkeen kustannusarvio:
 

Palkkakustannukset 231 687

Flat rate 40 %      92 675 €

Yhteensä  324 362 €

 

Hankkeen rahoitussuunnitelma:
 

EAKR/valtio  257 057 €    79,25 %

Hakijan rahoitus      12 000 €     3,70 %

Muu julkinen rahoitus   47 277 €   14,58 %

Yksityinen rahoitus     8 028 €     2,48 %

Yhteensä  324 362 €           100,00 %

 

Hanketiimi kokouksessaan 13.6.2023 puolsi hankkeen rahoitta-mista. Hanke sai arvioinnissa 35 pistettä/max 52 (67,3 %).

 

59 §

402435 Suksihuollon kehittämishanke Olympiavalmen-nuskeskus Vuokatti-Rukan lajeissa - INVESTOINTI

 

Hakijana Sotkamon kunta yhteyshenkilönään Teemu Lemmettylä.

 

Välinehuolto on yksi kriittisistä menestystekijöistä lumella tapahtuvissa lajeissa. Viime vuosina erityisesti maajoukkueiden työ omien hiontakuvioiden kehittämiseksi on painottunut huoltotyöskentelyssä. Suomalainen kilpailukyky huoltotoimin-nassa rakentuu KV-mittapuussa poikkeukselliselle yhteistyölle pikkusuksen lajien, Olympiavalmennuskeskus Vuokatti-Rukan (OVK Vuokatti-Ruka) ja Jyväskylä yliopiston Vuokatin yksikön (JYU-Vuokatti) kesken.

 

Hankkeessa on tavoitteena kehittää suomalaista lumilajien välinehuoltoa, testaamista ja välinehuollon yhteistyötä sekä koulutusta OVK Vuokatti-Rukan lajeissa, joita ovat pikkusuksen lajit (ampumahiihto, maastohiihto, yhdistetty ja mäkihyppy) sekä rinnelajit (alppihiihto, lumilauta, freeski ja kumparelasku).

 

Tämä hanke on yhteishankkeen investointiosa millä hankitaan ja varmistetaan että kehittämishankkeen tulokset saavutetaan

 

Hankkeen suunniteltu toteutusaika hakemuksen mukaan on 1.6.2023-31.5.2025 ja kokonaiskustannusarvio 340 025 € ja johon haetaan TL 1 EAKR/valtion rahoitusta 236 861 €.

 

Hankkeen kustannusarvio:

Investoinnit   335 000 €

Flat rate 1,5 %, investointi        5 025 €

Yhteensä   340 025 €

 

Hankkeen rahoitussuunnitelma:

 

EAKR/valtio    236 861 €   69,66 %

Omarahoitus, kuntarahoitus     45 000 €  13,23 %

Muu julkinen rahoitus    49 716 €  14,62 %

Yksityinen rahoitus      8 448 €    2,48 %

Yhteensä   340 025 €  100,00 %              

Hanketiimin kokouksessaan 13.6.2023 puolsi hankkeen rahoit-tamista. Hanke sai arvioinnissa 35 pistettä/max 52 (67,3 %).

 

60 §

402429 Suksihuollon kehittämishanke Olympiavalmennuskeskus Vuokatti-Rukan lajeissa

 

Hakijana on Jyväskylän yliopisto yhteyshenkilönään Olli Ohtonen.

 

Jyväskylän yliopiston Vuokatin yksikön rooli hankkeessa on tuoda erityisesti osaamista digitalisaation ja laitteiden näkökulmasta. JYU-Vuokatilla on osaamista tietoaltaiden sekä data-analytiikan näkökulmasta sekä erilaisten mittalaitteiden käytöstä lumilajeissa mitkä ovat keskeisessä roolissa useammassa työpaketissa. Lisäksi JYU-Vuokatilla on tuoda merkittävää hankeosaamista. JYU-Vuokatti on tehnyt EAKR hankkeita pitkään ja omaa paljon kokemusta niistä.

 

Hankkeen kautta nostetaan edelleen JYU-Vuokatin mittaustekniikan osaamista ja tutkimustyötä lumilajien parissa tukien näin JYU-Vuokatin strategiaa olla maailman johtava pohjoismaisten lajien tutkimuskeskus vuonna 2030. Hanke toteutetaan yhteishankkeen, jonka päätoteuttaja on Sotkamon kunta (OVK VuokattiRuka) ja osatoteuttajana Jyväskylän yliopiston Vuokatin liikuntateknologian yksikkö.

 

Hankkeen suunniteltu toteutusaika hakemuksen mukaan on 1.6.2023-31.5.2025 ja kokonaiskustannusarvio on 180 036 €, johon haetaan 142 494 € (79,15 %).

 

Hankkeen kustannusarvio:

 

Palkkakustannukset  128 597 €

Flat rate 40 %      51 439 €

Yhteensä   180 036 €

 

Hankkeen rahoitussuunnitelma:

 

EAKR/valtio   142 494 €    79,15 %

Hakijan rahoitus, muu julkinen   27 000 €   15,00 %

Muu julkinen         9 012 €     5,01 %

Yksityinen rahoitus      1 530 €     0,85 %

Yhteensä    180 036 € 100,00 %

 

Hanketiimin kokouksessaan 13.6.2023 puolsi hankkeen rahoittamista. Hanke sai arvioinnissa 35 pistettä/max 52 (67,3 %).

 

Lisätietoja aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikas, puh. 040 574 0804, sähköposti: jouni.ponnikas@kainuunliitto.fi.

 

Puheenjohtajan ehdotus 

 

 MYR sihteeristö puoltaa hankekokonaisuuden rahoittamista. Hanke viedään MYR:n päätettäväksi 27.6.2023 kokoukseen.

 

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 

 

 MYR sihteeristö puolsi hankekokonaisuuden rahoittamista.  Hanke viedään MYR:n päätettäväksi 27.6.2023 kokoukseen.

 

__________

 

MYR 27.06.2023 § 31  

186/04.00.01/2023  

 

Lisätietoja aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikas, puh. 040 574 0804, sähköposti: jouni.ponnikas@kainuunliitto.fi.

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

 Maakunnan yhteistyöryhmä MYR puoltaa hankkeen rahoittamista.

 

 

Aluekehitysjohtajan kokouksesssa muutettu ehdotus

 

Maakunnan yhteistyöryhmä MYR puoltaa hankekokonaisuuden rahoittamista.

 

Maakunnan yhteistyöryhmän päätös 

 

 Hakijan edustaja Olli Ohtonen esitteli kokouksessa hanketta.

Maakunnan yhteistyöryhmä MYR puolsi hankekokonaisuuden rahoittamista.

 

 

Puheenjohtajana toimi varapuheenjohtaja Jaana Korhonen.

 

Puheenjohtaja Sakari Seppänen ja Riikka Huotari ilmoittivat kokouksessa esteellisyydestään, eivätkä osallistuneet tämän asian päätöksentekoon.

 

__________