Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR)
Pöytäkirja 27.06.2023/Pykälä 30


 

Arctic Lakeland Charter -hanke

 

MYRS 20.06.2023 § 90 

 

 

 

Hakijana on Sotkamon kunta yhteyshenkilönään Aija Laukkanen.

 

Jos Kainuun vuodekapasiteetti täytettäisiin 60 prosenttisesti ja puolet matkailijoista saapuisi alueelle Kajaanin lentoaseman kautta, pelkästään incoming-matkailijoiden määrä olisi Kajaanin lentoasemalla yli 800 000 lentomatkustajaa. Tämä tarkoittaisi yli 150 miljoonan euron matkailutuloa ja noin 5000 työpaikkaa. Tässä yksi syy siihen, että charter liikennettä kannattaa kehittää lisäresurssein.

 

Tällä hankkeella keskitytään kehittämään charter, eli tilauslentoliikennettä ulkomailta Suomeen. Charter lentotuotteessa matkanjärjestäjä kantaa riskin toteutuksesta eli matkanjärjestäjä tulee saada vakuuttuneeksi alueen monipuolisesta tarjonnasta. Charter lennon mahdollisuus Suomen kohteeseen voi lähteä myös lentoyhtiön halusta löytää uusia kohteita. Siksi on tärkeää lähteä tavoittelemaan myös charter lentoyhtiöiden kiinnostusta alueeseen.

 

Kajaanin lentoaseman matkailuliikenteen kehittämisessä on merkittävä potentiaali. Arctic Lakeland matkailualueen vahvuuksia lentoliikenteen kehittämisen näkökulmasta ovat mm. kansainvälisesti houkutteleva matkailualue ja markkinoilla uusi kohde, matkailu infrastruktuuri on laadukasta ja sijaitsee lähellä lentoasemaa, Arctic Lakeland on tiivis matkailukohde, jossa matkailijoille tarjottavat palvelut ovat auki ympärivuotisesti ja matkailuliiketoiminta on jo tällä hetkellä ympärivuotista. Lisäksi tuotteet, paketit ja yhteistyökumppanuudet ovat jo olemassa, mutta niitä tulisi kehittää tietyille päämarkkinoille sekä charter-tuotantoon sopivimmiksi

 

Kansainvälisiä suoria yhteyksiä tai charter-liikennettä ei matkailun osalta ole ollut Kainuuseen pitkään aikaan. Vuonna 2021 neuvoteltiin Chartereista Venäjältä, Ukrainasta ja Saksasta / Vianova. Maaliskuussa 2022 järjestettiin Vuokatissa EYOF, Euroopan Nuorten Talviolympiafestivaalit ja joukkueita kuljettavia chartereita laskeutui seuraavasti: Enter Air / Puola, Austrian Airways / Itävalta, LOT/ Puola ja Trade Air / Kroatia. Helmikuussa 2023 saapui historian ensimmäinen matkailija Charter Ranskasta. Saapuneiden chartereiden osalta huomioitavaa, että alueen palvelut toimivat, samoin maapalvelut kentällä.

 

Hankkeen päätavoitteena onkin Charter tilauslentoliikenteen käynnistäminen yhteistyössä charter toimijoiden kanssa Arctic Lakeland alueelle. Tavoitteena on myös charter tuotteiden kehittäminen vastamaan kansainvälistä uutta kysyntää.             

 

Hankkeen suunniteltu toteutusaika hakemuksen mukaan on 1.8.2023-31.7.2026 ja kokonaiskustannusarvio 632 400 €, johon haetaan TL 1 EAKR/valtion rahoitusta 505 900 € (80 %).

 

Hankehakemus täydennettävänä.

 

Hankkeen kustannusarvio:

 

Palkkakustannukset 107 577 €

Matkakustannukset   60 500

Ostopalvelut 422 952

Flat rate 7 %   41 371

Yhteensä  632 400

 

Hankkeen rahoitussuunnitelma:

 

EAKR/valtio TL 1 505 900   80,00 %

Hakijan rahoitus 126 500   20,00 %

Yhteensä  632 400 100,00 %

 

Hanketiimi arvioi ja pisteytti hankehakemuksen. Hakemus täyttää rahoitettavan hankkeen kriteerit ja sai arvioinnissa 33 pistettä/max 57 pistettä  (57,9 %). Hanketiimi kokouksessaan 13.6.2023 puolsi hankkeen rahoittamista.

 

Lisätietoja aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikas, puh. 040 574 0804, sähköposti: etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi.

 

Puheenjohtajan ehdotus 

 

 MYR sihteeristö puoltaa hankkeen rahoittamista. Hankkeen rahoitus viedään MYR:n päätettäväksi 27.6.2023 kokoukseen.

 

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 

 

 MYR sihteeristö puolsi hankkeen rahoittamista.

Hankkeen rahoitus viedään  MYR päätettäväksi 27.6.20923 koukseen.

 

__________

 

MYR 27.06.2023 § 30  

184/04.00.01/2023  

 

 

Lisätietoja aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikas, puh. 040 574 0804, sähköposti: etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi.

 

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

 Maakunnan yhteistyöryhmä MYR puoltaa hankkeen rahoittamista.

 

Aluekehitysjohtajan kokouksessa muutettu ehdotus

 

Maakunnan yhteistyöryhmä MYR puoltaa hankkeen rahoittamista.

 

Maakunnan yhteistyöryhmän päätös

 

Hakijan edustaja Aija Laukkanen esitteli kokouksessa hanketta.

 

 Maakunnan yhteistyöryhmä MYR puolsi hankkeen rahoittamista.

 

Puheenjohtajana toimi varapuheenjohtaja Jaana Korhonen.

 

Puheenjohtaja Sakari Seppänen ja Riikka Huotari ilmoittivat kokouksessa esteellisyydestään, eivätkä osallistuneet tämän asian päätöksentekoon.

 

­__________