Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR)
Pöytäkirja 14.02.2023/Pykälä 10



 

Itärinteen infralla kasvua Vuokattiin

 

MYRS 06.02.2023 § 5 

 

 

Hakijana on Sotkamon kunta yhteyshenkilönään Harri Helenius.

 

Hankkeen tavoitteena on uuden houkuttelevan matkailun osakeskuksen muodostuminen Vuokatin matkailualueelle. Tätä kautta syntyy majoituskapasiteetin ja palvelutarjonnan kasvua, joka edistää koko Kainuun matkailuekosysteemiä ja sen kasvua.

 

Itärinteiden asemakaava-alueen tiivis kaavaratkaisu ja vuodepaikkojen suuri määrä tukee osaltaan joukkoliikenteen järjestämistä ja ylläpitoa Vuokatin alueella.
 

Lisäksi alueen sijoittuminen sekä laskettelurinteiden ja Vuokatin urheiluopiston palveluiden välittömään läheisyyteen mahdollistaa autottoman liikkumisen matkailukohteesta lähialueen palveluihin.

 

Tavoitteena on lisäksi edistää Vuokatin matkailualueella myös kestävien kulkumuotojen osuutta alueen sisäisillä matkoilla, kun kahden merkittävän käyntikohteen välimatka lyhenee oleellisesti.

 

Tavoitteena on rakentaa tutkittuja, ennakkoluulottomia idearatkaisuja Vuokatin itärinteen alueen kehittämiseksi. Aluetta kehitetään korkeatasoisena ja esteettisenä ympäristönä kasvattaen näin Vuokatin matkailulista vetovoimaisuutta.
 

Aluetta suunniteltaessa kiinnitetään huomiota vetovoimaisen miljöökokonaisuuden hahmottumiseen ja mielenkiintoisen pikkukaupunkimaisen matkailukylän syntyyn. Kylämäisellä pienimittakaavaisella loma-asunto- ja hotellirakentamisella on mahdollista edesauttaa positiivisen yhteisöllisyyden syntymistä, mikä edistää loma-asukkaiden viihtyisyyttä. Alueen rakentamisessa pyritään suosimaan vähähiilisiä rakennusratkaisuja.

 

Yksityisautoilun vähentämiseen tähtäävillä maankäyttöratkaisuilla on myönteisiä ilmastovaikutuksia.

 

Hankkeessa rakennetaan ns. asemakaavakatua vastaava katurakenne, joka on suunniteltu voimassa olevien suunnitteluohjeiden mukaisesti. Katurakenne on asfalttipäällysteinen. Asemakaavan mukaisen infran rakentaminen mahdollistaa asemakaavan mukaisen maankäytön, joka puolestaan käynnistää alueen rakentumisen Vuokatin matkailun uudeksi osakeskukseksi.

 

Alueen rakennuttua Vuokatin asema valtakunnan monipuolisimpana ympärivuotisena matkailukeskuksena vahvistuu ja se avaa uusia kasvun mahdollisuuksia myös kansainvälisen matkailun kasvuun sekä kansainvälisiin investointeihin. Tämä luo puolestaan lisää pysyviä ja väliaikaisia työpaikkoja alueelle ja sen ulkopuolelle.

 

Hankkeen suunniteltu toteutusaika hakemuksen mukaan on 1.1.-31.12.2023 ja kokonaiskustannusarvio 4 118 739 €, johon haetaan toimintalinjalta 1 EAKR/valtion rahoitusta yhteensä 2 882 117 € (70 %).

 

Hankkeen kustannukset muodostuvat ostopalveluista 4 118 739 €

 

Hankkeen rahoitussuunnitelma:

 

 

%

EAKR TL 1

1 629 291

  39,56

Valtion vastinraha

1 253 826

  30,44

Kuntarahoitus

   375 465

    9,12

Yksityinen

   860 157

  20,88

Yhteensä

4 118 739

100,00

 

Erillisliitteenä valintaesitys.

 

Hanketiimi käsitteli asiaa kokouksessaan 20.1.2023 ja puolsi hankkeen rahoittamista.

 

Lisätietoja EU-hankekoordinaattori Heikki Immonen puh. 044 797 4273, sähköposti heikki.immonen@kainuunliitto.fi.

 

Puheenjohtajan ehdotus 

 

 MYR sihteeristö puoltaa hankkeen rahoittamista. Hanke viedään    14.2.2023 MYR kokoukseen hyväksyttäväksi.

 

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 

 

 Puollettiin ehdotuksen mukaisesti. Hanke menee 14.2.2023 MYR kokouksen käsittelyyn.

 

__________

 

 

MYR 14.02.2023 § 10  

222/00.04.00/2022  

 

 

Hanketta tulee kokoukseen esittelemään Sotkamon kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen.

 

Erillisliitteenä valintaesitys.

 

Lisätietoja asiasta aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikas, puh. 040 574 0804 ja/tai EU-hankekoordinaattori Heikki Immonen puh. 044 797 4273, sähköposti: etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi

 

Maakuntajohtajan ehdotus

 

 Maakunnan yhteistyöryhmä MYR puoltaa hankkeen rahoittamista.

 

Tämä pykälä tarkastetaan tässä kokouksessa.

 

Maakunnan yhteistyöryhmän päätös 

 

 Puheenjohtajana tämän asian osalta toimi MYR:n I vpj.  Jaana Korhonen.

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

MYR:in pj. Sakari Seppänen ja MYR:n jäsen Jani Komulainen ilmoittivat olevansa esteellisiä, eivätkä osallistuneet tämän asian päätöksentekoon.

Jani Moilanen poistui kokouksesta klo 13.50.
__________