RSS-linkki
Kokousasiat:https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakuntahallitus
Esityslista 19.01.2026/Asianro 9
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Kainuun liiton lausunto alueellisen matkailijaveron toteuttamisesta
Mhall 19.01.2026
318/03.00.00/2025
Valtiovarainministeriö käynnistää alueellisen matkailijaveron valmistelun. Selvitysvaiheessa kartoitetaan veron toteuttamisedellytyksiä ja kuullaan kuntia, sidosryhmiä ja kansalaisia.
Hallitus päätti puoliväliriihessä selvittää kokeiluna alueellisen matkailijaveron eli matkailijamaksun käyttöönottoa. Matkailijavero on tyypillisesti lyhytaikaisen majoittumisen yhteydessä maksettava vero.
Alueellisen matkailijaveron käyttöönotto kunnissa edellyttää, että siitä säädetään laissa. Laissa säädetyin edellytyksin kunnat voisivat halutessaan ottaa veron käyttöön. Verotuotto ohjautuisi veron kantaneelle kunnalle.
Aloite alueellisen matkailijaveron valmisteluun tuli pohjoisen Suomen ohjelmavalmistelusta. Lakivalmistelu vaatii kuitenkin selvityksen, jonka tulee huomioida oikeudelliset edellytykset ja muut lainsäädännölliset sekä kuntataloudelliset kysymykset. Mahdollinen matkailijaveron käyttöönoton mahdollistava lainsäädäntö voisi tulla voimaan aikaisintaan vuonna 2027.
Lisätietoa kuulemisesta löytyy lausuntopalvelun sivuilta: https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation?proposalId=312e93ea-f866-4cc5-ade2-e42016d7ac40&proposalLanguage=da4408c3-39e4-4f5a-84db-84481bafc744
Sähköisessä kokousjärjestelmässä on lausuntoluonnos erillisliitteenä.
Lisätietoja maakuntajohtaja Riikka Pirkkalaiselta, puh. 040 539 5090 ja vs. aluekehitysjohtaja Anna-Riikka Karhuselta, puh. 040 509 7606 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@ kainuunliitto.fi
Maakuntajohtajan ehdotus
Maakuntahallitus hyväksyy Kainuun liiton lausunnon.
Maakuntahallituksen päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |