RSS-linkki
Kokousasiat:https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakuntavaltuusto
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 26
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pääoman siirto tulevaisuusrahastoon
Mhall 07.11.2022 § 181
Talousarviossa vuodelle 2023 (käsiteltävänä maakuntavaltuuston kokouksessa 13.12.2022) on 100 000 euron määrärahavaraus menopuolella tulevaisuusrahastosta myönnettäville tukiavustuksille. Tulevaisuusrahaston perustamisen yhteydessä vuonna 2015 siirretty pääoma käytettiin loppuun vuonna 2021. Talousarvion 2022 laadinnan yhteydessä varauduttiin siirtämään tulevaisuusrahastoon pääomaa 100 000 euroa. Siirtopäätös on tehty maakuntavaltuuston kokouksessa 13.06.2022 § 15. Myös talousarvion 2023 laadinnan yhteydessä varaudutaan siirtämään pääomaa 100 000 euroa tulevaisuusrahastoon.
Tulevaisuusrahasto on kirjanpidollisesti taseessa (tili 2030 tule-vaisuusrahasto) ja näin ollen talousarviossa ei tehdä kirjauksia taseen puolelle vaan sen käyttö/karttuminen kirjataan tuloslas-kelmassa rahaston vähennyksenä tai lisäyksenä.
Pääsäännön mukaan rahastojen pääomat voidaan muodostaa ainoastaan ylijäämäisestä tilikauden tuloksesta. Rahaston lisäyksen valtuusto hyväksyy kunnanhallituksen tilikauden tuloksen käsittelystä tekemän esityksen pohjalta.
Edellisiltä tilikausilta kertynyt ylijäämä tai alijäämä merkitään erilliseksi oman pääoman eräksi ellei sitä valtuuston päätöksellä ole siirretty peruspääomaan tai muun oman rahaston pääomaan.
Talousarviossa 2023 varaudutaan 100 000 eurolla avustusten (mm. AV-tukiavustukset) jakamiseen tulevaisuusrahastosta. Tulevaisuusrahaston kartuttaminen vastaavalla summalla on perusteltua tehdä edellisiltä tilikausilta kertyneistä ylijäämistä jo talousarviokäsittelyn yhteydessä eikä vasta tilinpäätöksen 2022 käsittelyn yhteydessä, jotta kyseinen avustusmääräraha ja sen jako tulevaisuusrahastosta voidaan vahvistaa jo talousarviossa.
Rahastoa voidaan käyttää valtuuston rahaston säännössä hyväk-symään tarkoitukseen. Omien rahastojen pääoma taseessa ei ole määrärahan luonteinen erä, jota vastaan menoja voidaan kirjata. Jos rahastoa käytetään esimerkiksi myönnettäviin avustuksiin, on määrärahat avustuksiin otettava Kainuun liiton talousarvioon, ja rahaston käyttö kirjataan tuloslaskelman kautta rahaston vä-hennyksenä. Rahastoa voidaan purkaa valtuuston niin päättäessä myös peruspääomaan, muuhun rahastopääomaan, edellisten tili-kausien ylijäämään/alijäämään tai vapaaehtoiseen varaukseen tasetilien välisin kirjauksin.
Tulevaisuusrahastoon (tili 2030) esitetään siirrettävän pääoman siirto 100 000 euroa tehtäväksi taseesta edellisten tilikausien yli-/alijäämätililtä (tili 2040). Kainuun liiton tilinpäätökseen 2021 liitetyn taseen mukaan edellisten tilikausien yli-/alijäämätilillä on ollut 1 281 389,16 euroa 31.12.2021 tilanteen mukaan.
Lisätietoja hallintojohtaja Paula Haloselta, puh. 044 410 0728 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@ kainuunliitto.fi.
Maakuntajohtajan ehdotus
Maakuntahallitus esittää maakuntavaltuustolle, että se päättää siirtää Kainuun liiton taseesta edellisten tilikausien yli-/alijäämätililtä 100 000 euroa pääomaksi tulevaisuusrahastoon.
Maakuntahallituksen päätös
Maakuntahallitus hyväksyi maakuntajohtajan ehdotuksen.
_________
Ote Maakuntavaltuusto
Mvalt 13.12.2022 § 26
165/02.03.06.01/2022
Maakuntavaltuuston päätös
Maakuntavaltuusto hyväksyi maakuntahallituksen ehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |