Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntavaltuusto
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 25



 

Talousarvio 2023 ja talous- ja toimintasuunnitelma 2023-2025

 

Mhall 05.09.2022 § 146 

 

 

 

Kainuun liiton toimintaa suunnitelmakaudella 2023-2025 on esitelty yleisellä tasolla Kainuun kunnille kuntakierrostilaisuuksissa toukokuussa. Lisäksi vuoden 2023 talousarvion laadintanäkymiä on esitelty yleisellä tasolla Kainuun kunnille kuntakierrostilaisuukissa toukokuussa.

 

Maakuntahallitus tulee käsittelemään talousarvioluonnosta 26.09. ja 17.10.2022 kokouksissaan. Kainuun kuntien kanssa talousraamineuvottelu käydään 09.09.2022.

 

Lopullinen talousarvioesitys 2023 sekä talous- ja toimintasuunnitelma 2023-2025 tuodaan maakuntahallituksen käsiteltäväksi 07.11.2022 kokoukseen sekä maakuntavaltuuston hyväksyttäväksi 13.12.2022 kokoukseen.

 

Suunnitelmavuosina 2023-2025 Kainuun liiton perustehtävät pysyvät pääsääntöisesti entisellään ja edelleen Kainuun edunajamiseen ja mainetyöhön panostetaan enemmän.

 

Talousarvioluonnos tuloslaskelmamuodossa jaetaan oheismateriaalina maakuntahallituksen jäsenille.

 

Lisätietoja hallintojohtaja Paula Haloselta, puh. 044 410 0728 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi.

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

 Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi talousarvioluonnoksen ja evästää Kainuun liiton virastoa talousarvion ja toimintasuunnitelman jatkolaadinnassa.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Hallintojohtaja Paula Halonen esitteli talousarvioluonnosta.

Käydyn keskustelun jälkeen maakuntahallitus hyväksyi maakuntajohtajan ehdotuksen.
_______

 

 

 

Mhall 17.10.2022 § 169 

 

 

 

Maakuntahallitukselle on esitelty alustavaa talousarvioluonnosta 05.09.2022 kokouksessa. Talousarvio sekä talous- ja toimintasuunnitelma ovat olleet Kainuun liiton virastossa johtoryhmän valmistelussa ja käsitellään henkilöstökokouksessa 13.10.2022. Talousarvio vuodelle 2023 ja talous- ja toimintasuunnitelma vuosille 2023-2025 käsitellään luonnosversiona maakuntahallituksen kokouksessa 17.10.2022. Viimeistelty versio talousarviokirjasta käsitellään maakuntahallituksen kokouksessa 07.11.2022. Maakuntavaltuuston hyväksyttäväksi talousarvio ja talous- ja toimintasuunnitelma tulee 13.12.2022 pidettävään kokoukseen.

 

Kainuun liiton talousarvion 2023 toimintatuotot ja toimintakulut ovat molemmat yhteensä 3 567 863 euroa. Tulopuolella Kainuun kuntien maksuosuudet tulevat olemaan vuonna 2023 yhteensä 2 617 121 euroa (samalla tasolla kuin vuonna 2022). Kuntien maksuosuudesta on sovittu kuntien ja Kainuun liiton raamineuvottelussa 09.09.2022. Kuntien jäsenmaksuosuuksien lisäksi Kainuun kuntien (pois lukien Kajaani) kanssa on neuvoteltu 80 000 euron erillisrahoituksesta Kainuun kuntien ja Kainuun liiton yhteiseen ICT-henkilöresurssointiin liittyen. Tulopuolella tuet ja avustukset määrärahavaraus vuodelle 2023 on 816 942 euroa ja muiden tuottojen 133 800 euroa (vastaavat varaukset olivat 814 404 euroa ja 54 750 euroa vuonna 2022).

 

Menopuolella Kainuun liiton

-         henkilöstökustannuksia varten varataan vuodelle 2023 yhteensä 2 240 230 euron määräraha (1 947 648 euroa vuonna 2022, muutos + 15,02 %)

-         palvelujen ostoja varten varataan 1 055 583 euron määräraha (1 228 611 euroa vuonna 2022, muutos - 14,08 %)

-         aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden määräraha on 26 750 euroa (47 000 euroa, muutos - 43,09 %)

-         menopuolen avustuksille varataan 103 300 euron määräraha vuodelle 2023 (102 800 euroa vuonna 2022, muutos + 0,49 %)

-         muita toimintakuluja varten varataan 166 452 euroa (160 216 euroa vuonna 2022, muutos + 3,89 %)

 

Euromääräiset luvut tulo- ja menopuolella tarkentuvat vielä viimeisteltyyn talousarviokirjaan ja ovat tämän hetkisiä valmistelulukuja.

 

Luonnos talousarviosta vuodelle 2023 ja talous- ja toimintasuunnitelma vuosille 2023-2025 lähetetään maakuntahallitukselle oheismateriaalina.

 

Lisätietoja hallintojohtaja Paula Haloselta, puh. 044 410 0728 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi.

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

 Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi luonnoksen talousarviosta vuodelle 2023 ja talous- ja toimintasuunnitelmasta vuosille 2023-2025. Viimeistelty versio talousarviokirjasta käsitellään seuraavassa maakuntahallituksen kokouksessa.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Maakuntajohtaja Pentti Malinen ja hallintojohtaja Paula Halonen esittelivät talousarviokirja luonnosta 2023.

Käydyn keskustelun jälkeen maakuntahallitus hyväksyi maakuntajohtajan ehdotuksen.
_______

 

 

Mhall 07.11.2022 § 180 

 

 

 

Maakuntahallitukselle on esitelty alustavaa talousarvioluonnosta 05.09.2022 kokouksessa. Talousarvio sekä talous- ja toimintasuunnitelma ovat olleet Kainuun liiton virastossa johtoryhmän valmistelussa ja on käsitelty henkilöstökokouksessa 13.10.2022. Talousarvio vuodelle 2023 ja talous- ja toimintasuunnitelma vuosille 2023-2025 on käsitelty luonnosversiona maakuntahallituksen kokouksessa 17.10.2022. Viimeistelty versio talousarviokirjasta käsitellään maakuntahallituksen kokouksessa 07.11.2022. Maakuntavaltuuston hyväksyttäväksi talousarvio ja talous- ja toimintasuunnitelma tulee 13.12.2022 pidettävään kokoukseen.

 

Kainuun liiton talousarvion 2023 toimintatuotot ja toimintakulut ovat molemmat yhteensä 3 687 274 euroa. Tulopuolella Kainuun kuntien maksuosuudet tulevat olemaan vuonna 2023 yhteensä 2 617 121 euroa (samalla tasolla kuin vuonna 2022). Kuntien maksuosuudesta on sovittu kuntien ja Kainuun liiton raamineuvottelussa 09.09.2022. Kuntien jäsenmaksuosuuksien lisäksi Kainuun kuntien (pois lukien Kajaani) kanssa on neuvoteltu 80 000 euron erillisrahoituksesta Kainuun kuntien ja Kainuun liiton yhteiseen ICT-henkilöresurssointiin liittyen. Tulopuolella tuet ja avustukset määrärahavaraus vuodelle 2023 on 980 153 euroa ja muiden tuottojen 90 000 euroa (vastaavat varaukset olivat 814 404 euroa ja 54 750 euroa vuonna 2022).

 

Menopuolella Kainuun liiton

-         henkilöstökustannuksia varten varataan vuodelle 2023 yhteensä 2 168 050 euron määräraha (1 947 648 euroa vuonna 2022, muutos + 11,32 %)

-         palvelujen ostoja varten varataan 1 205 574 euron määräraha (1 228 611 euroa vuonna 2022, muutos - 1,88 %)

-         aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden määräraha on 33 450 euroa (47 000 euroa, muutos - 28,83 %)

-         menopuolen avustuksille varataan 103 500 euron määräraha vuodelle 2023 (102 800 euroa vuonna 2022, muutos + 0,68 %)

-         muita toimintakuluja varten varataan 176 700 euroa (160 216 euroa vuonna 2022, muutos + 10,29 %)

 

Erillisliitteenä on talousarvio vuodelle 2023 ja talous- ja toimintasuunnitelma vuosille 2023-2025.

 

Lisätietoja hallintojohtaja Paula Haloselta, puh. 044 410 0728 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi.

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

 Maakuntahallitus hyväksyy Kainuun liiton talousarvion vuodelle 2023 ja talous- ja toimintasuunnitelman vuosille 2023-2025 erillisliitteen mukaisesti ja esittää sen edelleen maakuntavaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Maakuntahallitus antaa virastolle valtuudet tehdä kokouksessa päätetyt ja tarpeelliset korjaukset talousarvioon ja talous- ja toimintasuunnitelmaan.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Hallintojohtaja Paula Halonen esitteli talousarviota vuodelle 2023.
Maakuntajohtaja Pentti Malinen esitteli toimintasuunnitelmaa.

Käydyn keskustelun jälkeen maakuntahallitus hyväksyi maakuntajohtajan ehdotuksen.

Maakuntahallitus päätti lisäksi, että rahoituslaskelma ja tase siirretään talousarviokirjan liitteiksi.
_________

 

 

 

Mvalt 13.12.2022 § 25  

290/02.02.00/2022  

 

 

Erillisliitteenä talousarvio vuodelle 2023 ja talous- ja toimintasuunnitelma vuosille 2023-2025

 

Maakuntavaltuuston päätös 

 

 Maakuntahallituksen puheenjohtaja Sakari Seppänen piti puheenvuoron.

Maakuntajohtaja Pentti Malinen esitteli toimintasuunnitelmaa vuosille 2023-2025.

Hallintojohtaja Paula Halonen esitteli talousarviota vuodelle 2023.

Ryhmäpuheenvuoron asiasta käyttivät:
Keskusta: Teuvo Hatva
Perussuomalaiset: Minna Partanen
Vasemmisto: Sari Kyllönen
Kokoomus: Jaakko Kyllönen
SDP: Heikki Hekkala
Vihreät: Karoliina Kuvaja
KD: Yrjö Sorvari

Käydyn keskustelun jälkeen maakuntavaltuusto hyväksyi talousarvion vuodelle 2023 ja talous- ja toimintasuunnitelman vuosille 2023-2025.

Maakuntavaltuusto antoi liiton virastolle valtuudet tehdä talousarviokirjaan stilistiset korjaukset.

Merkittiin, että tämän asian käsittelyn aikana Hyrynsalmen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Johanna Sorri piti Hyrynsalmen kunnan puheenvuoron.

Tämän asian käsittelyn aikana pidettiin lounastauko klo 12.13 - 12.52.
________