Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 12.02.2024/Pykälä 34


 

Maakuntajohtajan ajankohtaiskatsaus

 

Mhall 12.02.2024 § 34  

    

 

 

Tässä asiakohdassa käsitellään Kainuun liiton omaan toimintaan liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä sekä Kainuun aluekehityksen tilannekuvaan liittyviä selvityksiä:

 

1)   Itä- ja Pohjois-Suomen yhteistyö metsäedunvalvonnassa

 

Itä- ja Pohjois-Suomen liitot tekevät yhteistyötä myös metsäedunvalvonnassa EU-tasolla. Maakunnat ottivat yhdessä kantaa metsien seurantaa ja strategista suunnittelua koskevaan aloitteeseen, jonka komissio julkaisi viime marraskuussa.

 

Maakuntajohtaja alustaa yhteistyöstä metsiin liittyvässä EU-edunvalvonnassa.

 

2)   Euroopan parlamentin vaaleihin liittyvä edunvalvonta

 

Itä- ja Pohjois-Suomi valmistautuu yhteisesti Euroopan parlamentin vaaleihin nostamalla suuralueelle tärkeitä teemoja ehdokkaiden tietoisuuteen ja vaalikeskusteluun. Alkuvuodesta on myös hyväksytty Suomen avaintavoitteet tulevan komission ohjelmaan ja EU:n 2028 budjettiin hyväksytty.

 

Maakuntajohtaja antaa katsauksen Euroopan parlamentin vaaleihin liittyvästä edunvalvonnasta.

 

Lisätietoja maakuntajohtaja Riikka Pirkkalaiselta, puh. 040 539 5090 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@ kainuunliitto.fi.

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi saamansa informaation ja käy asiakohtiin liittyvää evästyskeskustelua.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Käydyn keskustelun jälkeen maakuntahallitus hyväksyi maakuntajohtajan ehdotuksen.
________