Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR)
Pöytäkirja 19.12.2023/Pykälä 60


 

EAKR ja JTF-rahoituksen tilannekatsaus Kainuun liitto

 

MYRS 11.12.2023 § 163 

 

 

Meneillään olevan EU:n ohjelmakauden Uudistuva ja Osaava Suomi 2021-2027 ohjelman EAKR-hakuja on Kainuun liitossa tähän mennessä ollut kolme. Ensimmäinen haku oli 16.5.-31.8.2022 ja siinä oli haettavissa 4 milj. €.  Hankehakemuksia saapui yhteensä 15 kpl. Niihin sidottiin EAKR/valtion rahoitusta yhteensä 4,995 milj.€, joka jakaantui seuraavasti: TL1 4,6 milj.€  ja TL2 0,346 milj.€. Rahoitusta sai yhteeensä 13 hanketta, joiden joukossa oli yksi ylimaakunnallinen hanke.

 

Toinen EAKR-haku oli avoinna 25.1.-20.3.2023. Siinä oli myös haettavissa 4 milj.€. Hankehakemuksia saapui yhteensä 12 kpl. Niistä hyväksyttiin kahdeksan, yksi hanke muutoksen kautta ja kaksi hanketta hylättiin. Lisäksi hyväksyttiin yksi ylimaakunnallinen hanke ja yhden hankkeeen hakija perui.  Hankkeisiin sidottiin EAKR/valtion rahoitusta yhteensä 2,560 milj.€, joka jakaantui seuraavasti: TL1 2,361 milj.€ ja TL3 0,199 milj.€.

 

Kolmas EAKR-haku avautui 1.11.2023 ja sulkeutuu 15.1.2024. Siinä on haettavissa EAKR/valtion rahoitusta yhteensä 4 428 751 €.

 

Lisäksi 23.10.-11.12.2023 on avoinna Itäisen Suomen elinvoiman vahvistamiseen tarkoitettu EAKR-haku, johon on kohdennettu rahoitusta yhteensä 1,2 milj.€.

 

Niin ikään Kainuun liitto toimii välittävänä viranomaisena Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoituksessa, joka kohdennetaan Kajaanin seudun (Kajaani ja Sotkamo) innovaatioekosysteemisopimuksen mukaisiin hankkeisiin. Vuonna 2022 rahoitusta oli käytettävissä 740 000 €, joka on kokonaisuudessaan sidottu. Vuodelle 2023 rahoitusta oli käytettävissä sama summa, myös se on pääosin sidottu.

 

Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (JTF) ensimmäinen haku oli auki 2.5.-1.8.2023. Päätökset tehtiin EURA2021 järjestelmässä. Hakemuksia saapui yhteensä 9 kpl ja niihin sidottiin yhteensä 4,867 milj.€. Kaikki saapuneet hakemukset saivat rahoituksen.

 

Toinen JTF-haku on auki 15.12.2023-15.2.2024. Siinä on haettavana n.1,1 milj.€.

 

Aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikas esittelee meneillään olevan EU:n ohjelmakauden 2021 - 2027 Kainuun liiton EAKR ja JTF-rahoituksen tilannekatsauksen.

 

 

Lisätietoja aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikas, puh. 040 574 0804, sähköpostitse jouni.ponnikas@kainuunliitto.fi.

 

Puheenjohtajan ehdotus 

 

 MYR sihteeristö merkitsee tiedoksi saamansa informaation. Tilannekatsaus viedään MYR:lle tiedoksi. MYR:lle annettavaan tilannekatsaukseen lisätään myös Kainuun liiton hallinnoiman kansallisen aluekehitysrahoituksen tilanne.

 

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 

 

 Merkittiin tiedoksi saatu informaatio. ja viedään asia MYR:lle tiedoksi.

 

MYR:lle viedään omana pykälään tiedoksi Itä- ja Pohjois-Suomen älykkään erioistumisen strategia 2024.

 

__________

 

 

MYR 19.12.2023 § 60  

222/00.04.00/2022  

 

Lisätietoja aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikas, puh. 040 574 0804, sähköpostitse jouni.ponnikas@kainuunliitto.fi.

 

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

 Maakunnan yhteistyöryhmä MYR merkitsee tiedoksi saamansa informaation.

 

Maakunnan yhteistyöryhmän päätös 

 

 Merkittiin ehdotuksen mukaisesti Kainuun liiton tilannekatsaus tiedoksi.