Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR)
Pöytäkirja 19.12.2023/Pykälä 57


 

Vuoden 2023 rahoitus maaseuturahasto, tilannekatsaus

 

MYRS 11.12.2023 § 160 

 

 

Rakennetuet (investointi- ja aloitustuet maatiloille) 2023

Investointituet 22 kpl, tuki yhteensä 736 120 €

Aloitustuet 4 kpl, tuki yhteensä 222 830 €

 

Yritystuet 2023

 

Yritystukien osalta maaseuturahaston haku avautui Hyrrässä kesäkuussa 2023, valintajaksot päättyivät 15.8.2023 ja 15.10.2023.

 

Yritystukien hakemuksia saatiin kesän ja syksyn aikana yhteensä seitsemän kappaletta, joille on tehty päätökset marraskuun aikana (neljä myönteistä päätöstä ja kolme hylkäävää päätöstä). Myönnetyt tuet olivat yritysten investointi- ja kehittämis-hankkeita. Myöntövaltuutta käytettiin neljään hakemukseen yhteensä 115 646 euroa. Matkailu ja matkailun ohjelmapalvelut korostuivat hakemuksissa ja tukien kysynnässä vuonna 2023.

Tuotannollisten investointihankkeiden osalta tukien kysyntä on ollut heikkoa, vuodelta 2024 odotetaan parempaa kysyntää (ennakkokyselyjen perusteella).

 

Hanketuet 2023

 

Hanketuissa oli vuonna 2023 2 valintajaksoa: 18.9.2023 ja 31.10.2023 päättyneet jaksot. Kainuun ELY-keskukseen jätettiin valintajaksoilla yhteensä 13 hanketukihakemusta, tämän lisäksi

Pohjois-Savon, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin ELY-keskuksiin jätettiin 6 hanketukihakemusta, jotka koskivat myös Kainuuta.

Kaikkien hankkeiden yhteenlaskettu haetun tuen määrä oli 4,4 M€.

 

Tukipäätöksiä hankkeisiin ei ole vielä pystytty tekemään Hyrrä-järjestelmä keskeneräisyyden takia. Hyrrän päätöksenteon hanketuista odotetaan avautuvan yleishyödyllisten investointien osalta ennen vuoden vaihdetta. Tämä mahdollistaisi päätöksen-teon kahden Kainuun ELY-keskukseen jätetyn hankkeen osalta.

 

Lisätietoja asiasta  antaa Kainuun elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskukselta johtava asiantuntija Juha Määttä, sähköpostitse: juha.s.maatta@elykeskus.fi,  puh. 0295 023 500

 

Puheenjohtajan ehdotus 

 

 MYR sihteeristö merkitsee tiedoksi saamansa informaation.

Asia viedään maakunnan yhteistyöryhmälle (MYR) tiedoksi 19.12.2023 kokoukseen.

 

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 

 

 

 

 MYR sihteeristö merkitsi tiedoksi saamansa informaation. Viedään 19.12.2023 MYR kokoukselle tiedoksi.

 

__________

 

MYR 19.12.2023 § 57  

223/00.04.00/2022  

 

 

Lisätietoja asiasta  antaa Kainuun elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskukselta johtava asiantuntija Juha Määttä, sähköpostitse: juha.s.maatta@elykeskus.fi,  puh. 0295 023 500

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

 Maakunnan yhteistyöryhmä MYR merkitsee tiedoksi saamansa informaation.

 

Maakunnan yhteistyöryhmän päätös 

 

 Merkittiin maaseuturahaston tilannekatsaus tiedoksi.