Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR)
Pöytäkirja 19.12.2023/Pykälä 62


 

Kainuun liiton rahoittajaviranomaisen toiminnan arviointi

 

MYRS 11.12.2023 § 165 

 

 

 

Kainuun liiton rahoittajaviranomaisen toiminnan arviointi toteutetaan loppuvuoden 2023 ja vuoden 2024 alkupuoliskon aikana. Kainuun liitto kilpailutti rahoittajaviranomaisen toiminnan ulkoisen arvioinnin. Arvioinnin toteuttajaksi valittiin TK-Eval. Kainuun liiton rahoittajaviranomaisen toiminnan arvioinnissa tarkastellaan vuosia 2014-2023.

 

Kainuun liitto toimii hallintoviranomaisen (Työ- ja elinkeinoministeriö) mandaatilla välittävänä viranomaisena, jonka rahoittajaviranomaisen rooli on määritelty laissa alueiden kehittämisen ja EU:n alue- ja rakennepolitiikan hankkeiden rahoittamisesta (2021/757). Lakia sovelletaan: 1) kansallisista alueiden kehittämisen varoista myönnettäviin 9 ja 16 §:n mukaisiin tukiin; 2) EU:n alue- ja  rakennepolitiikan  ohjelman  varoista  ohjelmakaudella 2021-2027 myönnettäviin 9, 12 ja 15 §:n mukaisiin tukiin. Lain (2021/757) 9 § todetaan, että toimivaltainen maakunnan liitto voi myöntää: 1) tukea kansallisista alueiden kehittämisen varoista, Euroopan aluekehitysrahaston varoista ja oikeudenmukaisen siirtymän rahaston varoista: a) alueiden kehittämistä, kestävää kasvua ja elinvoimaa edistäviin kehittämishankkeisiin ja niihin sisältyviin investointeihin (alueellinen kehittämistuki); b) opetus- ja kulttuuriministeriön toimialaan kuuluviin kehittämis- ja investointihankkeisiin; c) kuntien ja kuntayhtymien toteuttamiin yritysten toimintaedellytyksiä tukeviin perusrakenteen investointihankkeisiin (perusrakenteen investointituki).

 

Kaikkien kansallista ja EU:n varoista rahoitettavien hankkeiden tulee olla voimassa olevan Kainuun maakuntaohjelman mukaisia ja osan hankkeista (TKI) myös toteuttaa Kainuun älykkään erikoistumisen strategiaa. Edellisellä ohjelmakaudella Euroopan aluekehitysrahaston varoista rahoitettujen hankkeiden piti olla myös Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 -Suomen rakennerahasto-ohjelman mukaisia. Nykyisellä ohjelmakaudella rahoitettavien EAKR- ja JTF-hankkeiden tulee olla lisäksi Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 -ohjelman mukaisia ja oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (JTF) varoista rahoitettavien hankkeiden myös Kainuun alueellisen oikeudenmukaisen siirtymän suunnitelman mukaisia.

 

Kainuun liiton rahoittajaviranomaisen toiminnan arvioinnissa hyödynnetään kyselyllä ja haastatteluilla kerättyä aineistoa sekä valmista aineistoa (ohjelmat, asiakirjat, alueellisen kehityksen tilastot ja muut soveltuvat tilastomateriaalit sekä EAKR, JTF ja kansallisen rahoituksen seurantatiedot).

 

Arviointi kohdistuu seuraaviin teemoihin:

1) Kainuun liiton rahoittajana toimimisen relevanssi (Onko tehty oikeita asioita suhteessa alueen kehittämistarpeisiin?) sekä ohjelmien mukaisuus (Miten rahoitetut hankkeet ovat toteuttaneet Kainuun maakuntaohjelmaa sekä muita rahoitusta suuntaavia ohjelmia?)  

2) Välittävänä viranomaisena toimimisen tuloksellisuus (Missä määrin rahoittajaviranomaisen toiminnalla on saavutettu taustalla olevien rahoitusta suuntaavien ohjelmien tavoitteita?)

3) Välittävän viranomaisen toiminnan vaikuttavuus: Miten rahoittajaviranomaisen toiminnan tulokset ja vaikutukset ratkaisevat Kainuun kehittämistarpeita?

4) Rahoittajana toimimisen toteutusprosessien sujuvuus ja tehokkuus (Tehdäänkö välittävän viranomaisen toimintaa oikein ja tehokkaasti? Miten prosesseja tulisi kehittää toiminnan tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden parantamiseksi?

 

Arvioinnin teemoista nostetaan esille hyviä käytäntöjä ja vahvuuksia sekä heikkouksia ja kehittämisen kohteita. Selvityksen tuloksina esitetään suosituksia Kainuun liiton rahoittajaviranomaisen toiminnan kehittämiseksi. Arviointi valmistuu viimeistään 30.4.2024 mennessä.

 

Aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikas esittelee arvioinnin työohjelman.

 

Lisätietoja aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikas, puh. 040 574 0804, sähköpostitse jouni.ponnikas@kainuunliitto.fi.

 

Puheenjohtajan ehdotus 

 

 MYR sihteeristö merkitsee tiedoksi saamansa informaation. Asia viedään MYR:lle tiedoksi.

 

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 

 

 MYR sihteeristö merkitsi tiedoksi saamansa informaation. Viedään asia MYR:lle tiedoksi.

 

__________

 

MYR 19.12.2023 § 62  

222/00.04.00/2022  

 

Lisätietoja aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikas, puh. 040 574 0804, sähköpostitse jouni.ponnikas@kainuunliitto.fi.

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

 Maakunnan yhteistyöryhmä MYR merkitsee tiedoksi saamansa informaation.

 

Maakunnan yhteistyöryhmän päätös 

 

 Merkitiin tiedoksi saatu informaatio.