Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntavaltuusto
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 30


 

Pääoman siirto tulevaisuusrahastoon

 

Mhall 20.11.2023 § 193 

 

 

 

Talousarviossa vuodelle 2024 (käsiteltävänä maakuntavaltuuston kokouksessa 12.12.2023) on 100 000 euron määrärahavaraus menopuolella tulevaisuusrahastosta myönnettäville tukiavustuksille. Tulevaisuusrahaston perustamisen yhteydessä vuonna 2015 siirretty pääoma käytettiin loppuun vuonna 2021. Talousarvion 2022 laadinnan yhteydessä varauduttiin siirtämään tulevaisuusrahastoon pääomaa 100 000 euroa. Siirtopäätös on tehty maakuntavaltuuston kokouksessa 13.06.2022 § 15. Myös talousarvion 2023 laadinnan yhteydessä varauduttiin siirtämään pääomaa 100 000 euroa tulevaisuusrahastoon ja siirtopäätös on tehty maakuntavaltuuston kokouksessa 13.12.2022 § 26.

 

Tulevaisuusrahasto on kirjanpidollisesti taseessa (tili 2030 tule-vaisuusrahasto) ja näin ollen talousarviossa ei tehdä kirjauksia taseen puolelle vaan sen käyttö/karttuminen kirjataan tuloslas-kelmassa rahaston vähennyksenä tai lisäyksenä.

 

Pääsäännön mukaan rahastojen pääomat voidaan muodostaa ainoastaan ylijäämäisestä tilikauden tuloksesta. Rahaston lisäyksen valtuusto hyväksyy kunnanhallituksen tilikauden tuloksen käsittelystä tekemän esityksen pohjalta.

 

Edellisiltä tilikausilta kertynyt ylijäämä tai alijäämä merkitään erilliseksi oman pääoman eräksi ellei sitä valtuuston päätöksellä ole siirretty peruspääomaan tai muun oman rahaston pääomaan.

 

Talousarviossa 2024 varaudutaan 100 000 eurolla avustusten (mm. AV-tukiavustukset) jakamiseen tulevaisuusrahastosta. Tulevaisuusrahaston kartuttaminen vastaavalla summalla on perusteltua tehdä edellisiltä tilikausilta kertyneistä ylijäämistä jo talousarviokäsittelyn yhteydessä eikä vasta tilinpäätöksen 2023 käsittelyn yhteydessä, jotta kyseinen avustusmääräraha ja sen jako tulevaisuusrahastosta voidaan vahvistaa jo talousarviossa.

 

Rahastoa voidaan käyttää tulevaisuusrahaston säännössä hyväksyttyyn tarkoitukseen. Omien rahastojen pääoma taseessa ei ole määrärahan luonteinen erä, jota vastaan menoja voidaan kirjata. Jos rahastoa käytetään esimerkiksi myönnettäviin avustuksiin, on määrärahat avustuksiin otettava Kainuun liiton talousarvioon, ja rahaston käyttö kirjataan tuloslaskelman kautta rahaston vähennyksenä. Rahastoa voidaan purkaa valtuuston niin päättäessä myös peruspääomaan, muuhun rahastopääomaan, edellisten tilikausien ylijäämään/alijäämään tai vapaaehtoiseen varaukseen tasetilien välisin kirjauksin.

 

Tulevaisuusrahastoon (tili 2030) esitetään siirrettävän pääoman siirto 100 000 euroa tehtäväksi taseesta edellisten tilikausien yli-/alijäämätililtä (tili 2040). Kainuun liiton tilinpäätökseen 2022 liitetyn taseen mukaan edellisten tilikausien yli-/alijäämätilillä on ollut 1 136 317,87 euroa 31.12.2022 tilanteen mukaan.

 

Lisätietoja hallintojohtaja Paula Haloselta, puh. 044 410 0728 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@ kainuunliitto.fi.

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

 Maakuntahallitus esittää maakuntavaltuustolle, että se päättää siirtää Kainuun liiton taseesta edellisten tilikausien yli-/alijäämätililtä 100 000 euroa pääomaksi tulevaisuusrahastoon.

 

Tämän asian osalta pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Maakuntajohtaja Pentti Malinen ja hallintojohtaja Paula Halonen esittelivät asiaa.

Käydyn keskustelun jälkeen maakuntahallitus hyväksyi maakuntajohtajan ehdotuksen.

Merkittiin, että tämän asian käsittelyn aikana maakuntahallituksen puheenjohtaja Sakari Seppäsen poissaollessa kokouksen puheenjohtajana toimi maakuntahallituksen 2. varapuheenjohtaja Markku Oikarinen.

Tämän asian osalta pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa.
_______

 

 

Ote Maakuntavaltuusto

 

Mvalt 12.12.2023 § 30  

165/02.03.06.01/2022  

 

 

Maakuntavaltuuston päätös 

 

 Maakuntajohtaja Pentti Malinen esitteli asiaa.

Käydyn keskustelun jälkeen maakuntavaltuusto hyväksyi maakuntahallituksen ehdotuksen.
_______