Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntavaltuusto
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 27


 

Selvitys vuoden 2022 tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen

 

Mhall 20.11.2023 § 190 

 

 

 

Kainuun maakuntavaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan 12.06.2023 § 45 Kainuun liiton tarkastuslautakunnan vuoden 2022 arviointikertomuksen.

 

Kuntalain 14 luvun 121 §:n mukaan kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

 

Tarkastuslautakunnan vuoden 2022 arviointikertomuksen kohdassa 7 on seuraavat tarkastuslautakunnan suositukset:

 

7.2 Vuoden 2023 suositukset

 

Suositus: Venäjän Ukrainaan aloittaman hyökkäyssodan myötä on olennaista vahvistaa kv-yhteistyön osalta suuntaa erittäin selkeästi Pohjoismaihin sekä Euroopan Unioiniin.

 

Suositus: Tarkastuslautakunta pyytää kiinnittämään huomiota viestinnän ja markkinoinnin vaikuttavuuden arviointiin ja tulosten seurantaan. Olennaista on asettaa sopivat vaikuttavuuden arvioinnit.

 

Suositus: Kainuun liiton on tarpeen kehittää varautumistaan erilaisiin turvallisuusuhkiin (esim. hybridivaikuttaminen).

 

Suositus: Vuoropuhelua asetettujen neuvottelukuntien (koulutusasiain, järjestöasiain ja ilmasto- ja ympäristöasiain) kanssa on tarpeen kehittää ja hyödyntää näiden asiantuntemusta nykyistä paremmin.

 

Lisätietoja hallintojohtaja Paula Haloselta, puh. 044 410 0728 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi.

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

 Maakuntahallitus antaa maakuntavaltuustolle seuraavan sisältöisen lausunnnon selvityksenä vuoden 2022 tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen.

 

Kainuun liiton maakuntajohtaja, vastuualuejohtajat ja viestintä- ja markkinointipäällikkö ovat antaneet seuraavanlaiset vastaukset tarkastuslautakunnan suosituksiin:

 

7.2 Vuoden 2023 suositukset:

 

Venäjän Ukrainaan aloittaman hyökkäyssodan myötä on olennaista vahvistaa kv-yhteistyön osalta suuntaa erittäin selkeästi Pohjoismaihin sekä Euroopan Unioiniin.

 

Tarkastuslautakunnan suositus on jo toteutunut hyvin pitkälle vuoden 2023 aikana sekä Kainuun liiton omien että eri yhteistyörakenteiden tekemien ratkaisujen kautta. Venäjän irtautuminen Barentsin Euro-arktisesta neuvostosta on selkeyttänyt Barents-yhteistyön toimintamalli, joka valtioiden ja alueiden päätöksin jatkuu pohjoismaiden (ministeriöiden) ja alueiden kesken. Muut viralliset yhteydet Venäjän suuntaan pysyvät jäädytettyinä. Pohjoismaiden pohjoisten osien yhteistyö osaltamme tulee vahvistumaan: valtioneuvosto käynnistää erityisen Pohjoisen ohjelman valmistelun ja työryhmän koko hallituskaudelle. Lisäksi Kainuu tulee 01.01.2024 alkaen Interreg Auroran ohjelma-alueeseen ja sitä kautta Kainuun liitto ohjelman hallinnointiin. Euroopan Unionin suuntaan vaikuttamisyhteistyö on ollut vahvaa erityisesti pohjoisten harvaan asuttujen alueiden erityistarpeisiin sekä EU:n vihreän siirtymän säädösvalmisteluun liityen. Tulevana vuonna EU:n parlamenttivaalit ja tulevan komission ohjelma sekä tulevan EU-ohjelmakauden valmistelu samalla kun unioinin laajentumissuunitelmat ovat esillä, pitävät edunajamisen painopisteen EU-tasolla. EU-tasolla on myös käynnistynyt kaksi merkittävää OECD-vetoista kehityshanketta, joista toinen liittyy NSPA-alueiden rooliin EU:n alue- ja rakennepolitiikassa ja toinen viittä IP-maakuntaa koskeva selvitys liittyy EU:n uuden mineraalipolitiikan toimeenpanoon. Lisäksi Suomen tekemä aloite EU.n komissiolle käynnistää siirtymästrategian valmistelu Suomen itärajamaakuntien muuttuneen kehitystilanteen vuoksi tulee todennäköisesti alkamaan vuoden 2024 aikana.

 

Tarkastuslautakunta pyytää kiinnittämään huomiota viestinnän ja markkinoinnin vaikuttavuuden arviointiin ja tulosten seurantaan. Olennaista on asettaa sopivat vaikuttavuuden arvioinnit.

 

Tarkastuslautakunnan huomio viestinnän ja markkinoinnin vaikuttavuuden arvioinnin ja tulosten seurannan merkityksestä on tärkeä. Kainuun liiton viestintä ja aluemarkkinointi elää vielä toimintavuoden 2024 murroksen aikaa. Viestintä - ja markkinointipäällikön tehtävä on ollut vakinainen vasta vuodesta 2021 (sisältäen henkilövaihdoksen) ja tämä asettaa toiminnalle vielä tässä vaiheessa omat haasteensa. Toimintasuunnitelman keskiössä tulevalle vuodelle on viestinnän ja markkinoinnin infrastruktuurin rakentaminen tasolle, jossa mm. vuosittaisten prioriteettien määrittely onnistuu paremmin ja kohdennetummin sekä Kainuun liiton tulevaa strategiaa ja Kainuu-ohjelmaa tukien. Rakentamisvaiheessa mittaristona toimii toimenpiteiden valmiiksi saattaminen sekä jo käytössä olevat perinteisen median, sosiaalisen median ja liiton hallinnoimien sivustojen analytiikkatiedot. On ymmärrettävä, että maakuntaimagoon ja mainetyöhön liittyvän markkinoinnin ja viestinnän vaikutukset, joita mitataan mm. maakuntakuvatutkimuksin, ovat parhaimmillaankin hitaita ja vaikuttamisen on oltava pitkäjänteistä. Liiton omien sekä mainetyön ja aluemarkkinoinnin puitteissa tehtävien kampanjoiden sekä verkko- ja somenäkyvyyden osalta mittaamisessa ja vaikuttavuuden arvioimisessa on kyse sisällöntuotannosta, sisällön tavoittavuudesta sekä vuorovaikutuksesta.

 

 

Kainuun liiton on tarpeen kehittää varautumistaan erilaisiin turvallisuusuhkiin (esim. hybridivaikuttaminen).

 

Kainuun alueellinen riskiarvio, joka julkistui 2023 alussa, on perustana Kainuun aluelliselle, poikkihallinnolliselle varautumisen yhteistyölle. Kainuun liiton rooli Kainuun valmiusfoorumin vetovastuussa ja sitä kautta osallistuminen Kainuun alueellisten riskiarviointien valmisteluun ja valmiusfoorumin toimintasuunnitelman toteutukseen yhteistyössä alueen kuntien sekä eri turvallisuuorganisaatioiden kanssa on vastaus kokonaisturvallisuuden muuttuviin haasteisiin, joihin on varauduttava poikkihallinnollisella yhteistyöllä. Yhteinen tilannekuva, uhkiin varautuminen koulutuksin, harjoituksin sekä oman organisaation toimenpitein ovat tässä konkreettisia toimintamuotoja. Kainuun valmiusfoorumi toimii tarvittaessa myös operatiivisesti tilannekuvatyössä kuten tapahtui koronakriisin sekä Venäjän aloittaman hyökkäyssodan vaikutuksiin varauduttaessa. Tällä hetkellä ja lähitulevaisuudessa varautumisen uusia kysymyksiä ovat geopoliittisen tilanteen muutosten ja Suomen NATO-jäsenyyden mahdolliset vaikutukset aluetasolle.

 

Tietoturvan ja tietosuojan osalta varmistetaan, että kaikki tietojärjestelmät ja -verkot ovat asianmukaisesti suojattuja. Tämä sisältää mm. vahvan salauksen, säännölliset tietoturvapäivitykset ja tietoisuuskoulutuksen henkilöstölle.

 

Vuoropuhelua asetettujen neuvottelukuntien (koulutusasiain, järjestöasiain ja ilmasto- ja ympäristöasiain) kanssa on tarpeen kehittää ja hyödyntää näiden asiantuntemusta nykyistä paremmin.

 

Kainuun ohjelman valmistelu, toimeenpano, ennakointi ja seuranta ovat prosesseja, joissa laaja osallisuus ja asiantuntemuksen hyödyntäminen ovat oleellisia. Tähän liittyviä verkostoja ovat po. neuvottelukunnat ja niiden lisäksi useat muut foorumit, yhteistyötiimit ja säännölliset kokouskäytännöt. Verkostojen laajuus ja määrä asettavat käytännössä rajoituksia ja haasteita näiden aktiiviselle toiminnalle. Toiminnan mahdolliset kehittämiskeinot voidaan löytää kunkin toiminnon sisäisestä kehittämisestä ellei tehostamisella tarkoiteta keskittymistä vain tiettyihin neuvottelukuntiin ja vastaaviin.

 

Vuoden 2024 toiminta- ja taloussuunnitelmassa on elinkeinot- ja aluekehityksen vastuualueen yhtenä toiminnan painopisteenä klusteriyhteistyön vahvistaminen, joka huomioidaan myös 2024 laadittavassa Kainuun liiton strategiassa sekä myöhemmässä strategiatyössä. Jo nykyisellään esim. koulutusasiainneuvottelukunnan sekä ilmasto- ja ympäristöasiainneuvottelukunnan aloitteita on tuotu maakuntahallituksen päätettäväksi ja edistettäväksi.

 

Tämän asian osalta pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Hallintojohtaja Paula Halonen ja maakuntajohtaja Pentti Malinen esittelivät asiaa.

Maakuntahallitus hyväksyi maakuntajohtajan ehdotuksen.

Merkittiin, että tämän asian käsittelyn aikana maakuntahallituksen puheenjohtaja Sakari Seppäsen poissaollessa kokouksen puheenjohtajana toimi maakuntahallituksen 2. varapuheenjohtaja Markku Oikarinen.

Tämän asian osalta pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa.
_______

 

 

Ote Maakuntavaltuusto

 

Mvalt 12.12.2023 § 27  

300/00.03.00.00/2022  

 

 

 

Maakuntavaltuuston päätös 

 

 Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Silja Keränen käytti puheenvuoron.

Käydyn keskustelun jälkeen maakuntavaltuusto hyväksyi maakuntahallituksen ehdotuksen.
_______