Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 28.08.2023/Pykälä 129


 

Maakuntajohtajan viran vaali

 

Mhall 21.06.2023 § 106 

 

 

 

Maakuntahallitus on päättänyt 22.05.2023 § 92 julistaa haettavaksi maakuntajohtajan viran.

 

Kainuun liiton hallintosäännön 5. luvun 21 §:n mukaan maakuntajohtajan valitsee maakuntavaltuusto. Hallintosäännön 24 §:n mukaan maakuntajohtajan virkasuhteeseen liittyvistä yksityiskohdista päättää maakuntahallitus.

 

Maakuntahallituksen päätöksen 22.05.2023 § 92 mukaisesti maakuntajohtajan virka oli haettavana 24.05.2023-13.06.2023. Viran hakuilmoitus julkaistiin Kuntarekryssä, TE-palveluiden verkkosivuilla, Kuntalehden verkkojulkaisussa, Kainuun Sanomissa (27.05.2023), Kalevassa (27.05.2023), Kainuun liiton verkkosivuilla sekä sosiaalisen median kanavissa.

 

Viran täyttöprosessiin on ostettu asiantuntijatyötä Eezy Personnel Oy:ltä.

 

Määräaikaan 13.6.2023 klo 12.00 mennessä maakuntajohtajan virkaan tuli yhteensä 12 hakemusta. Kaikki hakemukset liitteineen ovat maakuntahallituksen käytettävissä valintaprosessin ajan.

 

Virkaa määräaikaan mennessä hakivat:

- Grönlund Antti, FM, Helsinki

- Halonen Paula, OTK, KTM, Sotkamo

- Heikkinen Matti, YTL, Kajaani

- Huusko Henna, KM, Vuokatti

- Kellokangas Kirsi, tradenomi (YAMK), Helsinki

- Kyllönen Jari, DI, Kuopio

- Pirkkalainen Riikka, FM, Iisalmi

- Ponnikas Jouni, FT, YTL, Sotkamo

- Qvick Paula, arkkitehti, Kuopio

- Savolainen Terho, DI, eMBA, Iisalmi

- Viitasaari Juha, VTM, FM, Virrat

- Virtanen Janne, DI, Preitilä

 

Eezy Personnel Oy:n projektitiimi vastaa hakijoiden ansiovertailun laadinnasta ja Petri Heikkinen esittelee maakuntahallitukselle hakukuulutuksen mukaisen ansiovertailun. Valintaryhmä yhdessä konsultin kanssa on valmistellut haastateltavien ehdokkaiden valintaa.

 

Lisätietoja maakuntahallituksen puheenjohtaja Sakari Seppäseltä, puh. 045 317 9050 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@vuokattti.net

 

Maakuntahallituksen puheenjohtajan ehdotus 

 

 Maakuntahallitus käsittelee hakijoiden ansiovertailun ja päättää jatkotoimenpiteistä.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Käydyn keskustelun jälkeen maakuntahallitus päätti, valintaryhmän yksimielisestä esityksestä, että 10.-11.8.2023 toteuttaviin haastatteluihin etenevät:

1. Halonen Paula, hallintojohtaja, Kainuun liitto, Sotkamo
2. Kyllönen Jari, apulaiskaupunginjohtaja, Kuopion kaupunki, Kuopio
3. Pirkkalainen Riikka, puoluesihteeri, Suomen Keskusta r.p., Iisalmi
4. Ponnikas Jouni, aluekehitysjohtaja, Kainuun liitto, Sotkamo
5. Qvick Paula, suunnittelujohtaja, Lapin liitto, Kuopio
6. Savolainen Terho, elinkeinojohtaja Iisalmen kaupunki, Iisalmi
7. Viitasaari Juha, toimitusjohtaja, Kuusiolinna Terveys Oy, Virrat
8. Virtanen Janne, edunvalvontajohtaja, Varsinais-Suomen liitto, Preitilä

Hallintojohtaja Paula Halonen ja aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikas ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (hallL 5 luku 28.1 § 1 kohta, osallisuusjääviys).
________

 

Mhall 14.08.2023 § 115 

 

 

 

Maakuntahallituksen 21.6.2023 asettama valintaryhmä ja konsultti toteuttavat päätetyt henkilöhaastattelut 10.-11.8.2023 Kainuun liitossa.

 

Maakuntahallituksen puheenjohtajan ehdotus 

 

 Valintaryhmä informoi maakuntahallitusta valintaprosessin tilanteesta. Maakuntahallitus päättää valintaprosessin tarvittavista jatkotoimenpiteistä.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Suoritettujen haastattelujen ja valintaryhmän esityksen pohjalta maakuntahallitus valitsi kolme hakijaa soveltuvuustesteihin, jotka toteutetaan elokuun aikana. Testeihin etenivät Janne Virtanen, Riikka Pirkkalainen ja Jouni Ponnikas.

Aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikas ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (hallL 5 luku 28.1 § 1 kohta, osallisuusjääviys).
________

 

 

 

Mhall 28.08.2023 § 129  

158/01.01.01.00/2023  

 

 

Maakuntahallituksen 14.8.2023 § 115 päättämät soveltuvuustestit on tehty.

 

Petri Heikkinen Eezy Personnel Oy:stä esittelee testien yhteenvedon.

 

Maakuntahallituksen puheenjohtajan ehdotus 

 

 Maakuntahallitus esittää, että maakuntavaltuusto valitsee viranhaltijan maakuntajohtajan virkaan seuraavassa kokouksessaan.

 

Maakuntahallitus päättää ehdotuksen virkaanvalittavasta henkilöstä.

 

Tämän asian osalta pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Maakuntahallituksen puheenjohtaja totesi, että hakijat Riikka Pirkkalainen ja Jouni Ponnikas, jotka ovat käyneet testeissä, etenevät valtuustokäsittelyyn.

Maakuntahallitus esittää maakuntavaltuustolle, että maakuntavaltuusto tekee lopullisen päätöksen maakuntajohtajan virkaan valittavasta henkilöstä.

Tämän asian osalta pöytäkirja tarkastettiin tässä kokouksessa.

Hallintojohtaja Paula Halonen ja aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikas ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (hallL 5 luku 28.1 § 1 kohta, osallisuusjääviys).

Merkittiin, että hallintojohtaja Paula Halosen ollessa poissa esteellisenä, pöytäkirjanpitäjänä tämän asian kohdalla toimi EU-koordinaattori Oili Paloniemi.
________