Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 14.08.2023/Pykälä 116



 

Kainuun matkailustrategiatyön käynnistäminen

 

Mhall 21.06.2023 § 104 

 

 

Kainuun liiton tuottama maakunnallinen matkailustrategia on tehty vuosiksi 2018-2021. Matkailu on Kainuu-ohjelman yksi kärkitoimiala ja sen keskeiset kehittämistavoitteet on kirjattu ohjelmaan. Kainuun liiton kuntakierroksen yhteenvedon pohjalta maakuntahallituksen edellisessä kokouksessa todettiin tarve kiirehtiä matkailutoimialan strategian laatimista laajassa yhteistyössä alan eri toimijoiden kanssa. Tavoitteena on aikaisempaa tiiviimpi ja operatiivisempi strategia, joka tukee maakunnallista matkailualan Arctic Lakeland -yhteistyötä.

 

Maakuntahallituksen kokouksessa linjattiin, että Kainuun liitto kokoaa Arctic Lakeland -strategisen ohjausryhmän kuntien sekä matkailu- ja liikennealan toimijoista. Ryhmän tehtäväksi asetetaan Kainuun matkailu- ja liikennehankkeiden koordinointi, Arctic Lakeland -brändin vahvistaminen sekä aloitettavan Kainuun matkailun uuden strategiatyön ohjaaminen. Kuntajohtajakokouksessa asiaa jatkokäsiteltiin 26.5.2023 ja ehdotettiin, että po. ryhmä aloittaisi toimintansa kuntien ja Kainuun liiton (eli Arctic Lakeland toiminnan rahoittajien) kokoonpanolla. Matkailustrategian valmistelun käynnistyessä ohjausryhmää laajennettaisiin tai asetettasiin prosessille oma ohjausryhmä.

 

Kokoamalla Kainuun matkailukent entistä tiiviimmäksi ja vahvemmaksi toimijaksi luodaan Kainuusta kv. matkanjärjestäjien, liikenneoperaattoreiden ja investoreiden näkökulmasta uskottava ja entistä vetovoimaisempi  matkailualue.

 

Kainuun liitto käynnistää syyskaudella Kainuun matkailustrategian laadinnan kuntien, matkailutoimijoiden ja sidosryhmien toiveesta. Matkailutoimijat ovat tuoneet esiin epävarman markkinatilanteen, mikä vaikuttaa yritysten investointeihin, markkinointiin sekä liikennesuunnitelmiin. Näihin muuttuneisiin tarpeisiin tarvitaan Kainuun matkailulle päivitetty strateginen suunta.

 

Uudella matkailustrategialla tuetaan alan uudistumista kohti uusia kohdemarkkinoita, vahvistetaan alan liiketoimintaa sekä luodaan uusia avauksia matkailun kehittämiseen ja Kainuun matkailupalveluiden näkyvyyteen.

 

Kainuun matkailun toimintaympäristö on muuttunut rajusti: toimiala on kärsinyt koronapandemiasta sekä Venäjän hyökkäyssodan myötä muuttuneesta kohdemarkkinoiden tilanteesta. Kainuussa muutokset ovat aiheuttaneet ulkomaisten matkailijoiden vähenemis, muutoksia lentoliikenteeseen ja saavutettavuusongelmia. Matkailun normaalivuonna 2019 Kainuun matkailun pääkohdemaat olivat Venäjä ja Ukraina saapuneiden ulkomaisten matkailijoiden mukaan. Geopoliittisen tilanteen muututtua yritysten ja matkailualueiden on ollut löydettävä uusia asiakasryhmiä ja kohdemaita.

 

Matkailustrategian laadinnan ja Arctic Lakeland -yhteistyön ohjausryhmän tavoitteina olisi mm.:

-         vahvistaa yhteistä tahtotilaa strategisten tavoitteiden ja konkreettisten toimenpiteiden toteuttamiseen

-         vahvistaa ja selkeyttää Kainuun matkailun kehittämisen ja kansainvälisen markkinoinnin kohdennusta ja panostuksia

-         luoda edellytykset suunnitelmalliseen kehittämiseen ja toimialan kestävään kasvuun

-         luoda yhteistyön toimintamalli, johon toimijat sitoutuvat

-         tuottaa alueen matkailun kasvuun ja kansainvälistymiseen tiekartta, jota voidaan hyödyntää päätöksenteossa.

 

Lisätietoja maakuntajohtaja Pentti Maliselta, puh. 044 797 0197, aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikkaalta, puh. 040 574 0804 ja alukehitysasiantuntija Minna Komulaiselta, puh. 044 410 0726 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

 Maakuntahallitus valtuuttaa Kainuun liiton viraston valmistelemaan Kainuun matkailustrategiaprosessin työohjelman maakuntahallituksen hyväksyttäväksi ja tähän liittyen kilpailuttamaan prosessikonsultin ja käynnistämään Arctic Lakeland -ohjausryhmän.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Käydyn keskustelun jälkeen maakuntahallitus hyväksyi maakuntajohtajan ehdotuksen.
_______

 

 

 

Mhall 14.08.2023 § 116  

211/00.04.01/2023  

 

 

Kainuun liiton virasto on valmistellut Kainuun matkailustrategiaprosessin työohjelman. Matkailustrategian laatiminen käynnistyy elokuussa 2023 ja strategia valmistuu maaliskuussa 2024.

 

Strategiatyön aluksi laaditaan perusteellinen ja syvällinen analyysi Kainuun matkailun nykytilasta, kehittämishaasteista ja vahvuuksista sekä tulevaisuuden näkymistä, uhkista ja mahdollisuuksista. Tilannekuva laaditaan olemassa olevia aineistoja hyödyntäen, mutta strategiatyössä hankitaan myös uutta aineistoa kyselyin ja haastatteluin. Prosessin toteuttamisen   tueksi kilpailutetaan ulkopuolinen matkailualan ja strategiatyön  asiantuntijaorganisaatio.

 

Strategian laatimisprosessi toteutetaan avoimena ja osallistavana prosessina. Laatimisprosessi, valmistuva strategia ja sen ohjaamana toteutettava strategiatyö vahvistaa koko Kainuun matkailutoimijoiden yhteistä tahtotilaa ja yhteistyötä strategisten tavoitteiden ja konkreettisten toimenpiteiden toteuttamiseen.

 

Erillisliitteenä Kainuun matkailustrategian laatimisen työohjelma.

 

Lisätietoja maakuntajohtaja Pentti Maliselta, puh. 044 797 0197, aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikkaalta, puh. 040 574 0804 ja alukehitysasiantuntija Minna Komulaiselta, puh. 044 410 0726 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

 Maakuntahallitus hyväksyy matkailustrategiaprosessin työohjelman.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Käydyn keskustelun jälkeen maakuntahallitus hyväksyi maakuntajohtajan ehdotuksen.
________