Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 21.06.2023/Pykälä 103



 

Kansallisen biotalousstrategian Kainuun alueellinen toimeenpanosuunnitelma 2022-2035

 

Mhall 21.06.2023 § 103  

209/00.04.00/2023  

 

 

Kansallinen biotalousstrategia päivitettiin vuonna 2022 otsikolla "Kestävästi kohti korkeampaa arvonlisää". Maakuntia on kehotettu laatimaan alueilleen jalkauttamissuunnitelmat. Kainuu ja Kainuun liitto toimivat yhtenä pilottimaakuntana suunnitelman laadinnassa.

 

Suomen biotalousstrategian päätavoitteena on biotalouden arvonlisän kaksinkertaistaminen vuoteen 2035 mennessä. Tavoitteena on luoda kestäviin ratkaisuihin perustuvaa taloudellista kasvua ja työpaikkoja tuottamalla mahdollisimman korkean arvonlisän tuotteita ja palveluita.

 

Lisäksi tavoitteena on:

-         luoda kilpailukykyisiä ja innovatiivisia biotalouden ratkaisuja maailmanlaajuisiin ongelmiin,

-         synnyttää sekä kotimaahan että kansainvälisille markkinoille uudistavaa liiketoimintaa, joka tuo hyvinvointia koko Suomelle, lisätä materiaalien resurssiviisasta käyttöä ja kierrätystä sekä hyödyntää sivuvirtoja,

-         vähentää riippuvuutta uusiutumattomista - erityisesti fossiilisista - raaka-aineista,

-         varmistaa ekologista kestävyyttä, sosiaalista oikeudenmukaisuutta sekä uusiutuvien luonnonvarojen uusiutumiskykyä ja vahvistaa biotalouden laajapohjaista osaamista, sekä

-         vahvistaa ja uudistaa teknologiaperustaa.

 

Alueilla on tärkeä rooli strategian toimeenpanossa.

Alueilla tarkoitetaan maakuntia ja niitä laajempia yhteistyöalueita. Strategialla:

-         tuetaan alueellisten biotalouden klustereiden ja teknologia-alustojen kehittymistä sekä niiden välistä yhteistyötä

-         varmistetaan alueellisten biotalouden toimeenpanosuunnitelmien laadinnassa niiden yhteensopivuus maakuntaohjelmien ja alueellisten älykkään erikoistumisen strategioiden kanssa

-         toteutetaan alueellisten toimeenpanosuunnitelmien seuranta alueilla.

 

Kansallisesti biotalouden edistymistä seurataan Luonnonvarakeskuksen ja Tilastokeskuksen mittareilla. Biotalousstrategian päätavoitteiden toteutumisen mittareina ovat biotalouden arvonlisä, investoinnit, tavaravienti ja työlliset. Ekologista, taloudellista ja sosiaalista kestävyyttä seurataan muilla olemassa olevilla indikaattoreilla mukaan lukien sektorikohtaiset indikaattorit. Kansallinen biotalousstrategia on luettavissa osoitteesta: https://www.biotalous.fi/suomi-kehittaa/suomen-biotalousstrategia/

Kainuun toimeenpanosuunnitelmaan on poimittu Kainuun kannalta relevanteimmat kansallisen biotalousstrategian painopisteet ja määritelty niiden edellyttämät toimenpiteet Kainuussa.

 

Kansallisesta strategiasta Kainuun suunnitelmaan on otettu seuraavat painopisteet:

-         Korkeampaa arvonlisää biotaloudesta

-         Vahva osaamis- ja teknologiaperusta

-         Kilpailukykyinen toimintaympäristö

-         Bioresurssien ja muiden ekosysteemipalveluiden käytettävyys ja kestävyys

-         Alueen oma painopiste: Biotalouden investointien houkuttelu

 

Toimeenpanosuunnitelma on elävä asiakirja. Toimenpiteiden etenemistä seurataan ja tarvittaessa muotoillaan uudelleen. Strategian etenemistä käydään läpi Kainuun metsäklusteriryhmässä. Seurantaa tehdään osana Kainuun maakuntasuunnitelman toteutussuunnitelman ja älykkään erikoistumisen strategian seurantaa. Maakuntahallituksen hyväksymä Kansallisen biotalousstrategian Kainuun alueellinen toimeenpanosuunnitelma ladataan Kainuun liiton sivuille.

 

Aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikas esittelee Kansallisen biotalousstrategian Kainuun alueellinen toimeenpano-suunnitelman 2022 - 2035, joka on erillisliitteenä.

 

Lisätietoja aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikkaalta, puh. 040 574 0804 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@ kainuunliitto.fi

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

 Maakuntahallitus hyväksyy Kansallisen biotalousstrategian Kainuun alueellisen toimeenpanosuunnitelman.

 

 Tämän asian osalta pöytäkirja tarkistetaan tässä kokouksessa.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikas esitteli asiaa.

Käydyn keskustelun jälkeen maakuntahallitus hyväksyi maakuntajohtajan ehdotuksen.

Tämän asian osalta pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa.

Hallintojohtaja Paula Halosen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen. Pöytäkirjanpitäjänä toimi tästä eteenpäin EU-koordinaattori Oili Paloniemi.
________