Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR)
Pöytäkirja 28.03.2023/Pykälä 22



 

PELIKAN - Pelialan kansainvälinen koulutus

 

MYRS 20.03.2023 § 60 

 

 

Hakijana on Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy

 

Pelialan koulutus Kajaanissa on toiminut vuodesta 2006 alkaen ollen yksi Suomen edelläkävijöitä alan koulutuksessa. Kajaanin ammattikorkeakoulun (KAMK) näkyvyyden kannalta peliala on ollut yksi eniten mediassa kiinnostusta herättänyt aihe. Kainuun alueelle, etenkin Kajaaniin, on syntynyt koulutuksen myötä pelialan klusteri - toimiala - lukuisia yrityksiä, jotka tuovat alu-eelle työpaikkoja ja verotuloja. Pelialan koulutuksessa alle 10 % opiskelijoista on kotoisin Kainuun alueelta ja suuri osa muualta Suomesta muuttaneista olisi valmiita jäämään Kainuuseen, mikäli työpaikkoja on tarjolla.

 

Hankkeen tavoitteena on pitää kainuulainen pelialan koulutus kärkituotteena ja kehittää sitä edelleenyhteistyössä yritysten, opiskelijoiden ja yhteistyöoppilaitosten kanssa. Hanke tavoittelee hakijamäärän kasvattamista sekä laadukasta, yritysten tarpeisiin vastaavaa koulutusta. Tämän vuoksi uusi pelialan koulutus toteu-tetaan englanninkielisenä laajentaen hakijapotentiaalia maail-manlaajuiseksi. Tämä englanninkielinen BBA -koulutus tulee nykyisen, suomenkielisen rinnalle täydentäen pelialan koulutus-mahdollisuuksia. Kehitetään myös YAMK-tasoinen Master of Game Business Management -koulutus tukemaan pelialan liiketoiminnan ja johtamisen tarpeita. Lisäksi hanke tavoittelee kansainvälisyyden lisäämistä sekä jatkuvan oppimisen tarpeisiin sisältöjen kehittämistä huomioiden etenkin verkko-opetus-mahdollisuudet.

 

Tavoitteena on myös polkuopintojen mahdollistaminen laajem-malla alueella ja suunniteltu sekä pilotoitu Pelialan diplomi -koulutus. Hankkeen tuloksina on käynnissä uudet, englannin-kieliset BBA- ja MBA-koulutukset KAMK:ssa sekä pilotoitu Pelialan diplomi-koulutus. Opiskelijoiden työllistämispolkujen malli pelialan yrityksiin on luotu.

 

Hankkeen suunniteltu totetusaika 1.1.2023-31.12.2025 ja kokonaiskustannusarvio 560 892 €, johon haetaan ESR/valtion rahoitusta 448 713 €.

 

Hankkeen kustannusarvio:

 

Palkkakustannukset 400 638 €

Flat rate 40 % 160 254 €

Yhteensä  560 892 €

 

Hankkeen rahoitussuunnitelma:

 

ESR/valtio  448 713 €         80,00 %

Oma rahoitus, muu julkinen   58 679 € 10,46 %

Yksityinen rahoitus   53 500 €   9,54 %

Yhteensä  560 892 €   100,00 %

 

Erillisliitteenä valintaesitys.

 

Lisätietoja hankkeesta  rahoitusasiantuntija Verna Piirainen

puh. +358 50 524 9563, sähköpostitse verna.piirainen@ely-keskus.fi

 

 

Puheenjohtajan ehdotus 

 

 MYR sihteeristö puoltaa hankkeen rahoittamista. Hanke viedään 28.3.2023 MYR kokouksen käsittelyyn. Hankkeen pisteet 31/52.

 

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 

 

 Puolsi hankkeen rahoittamista esityksen mukaisesti.

 

__________

 

MYR 28.03.2023 § 22  

223/00.04.00/2022  

 

Hanketta tulee kokoukseen esittelemään hakijan edustaja Kajaanin Ammattikorkeakoulu.

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

 Maakunnan yhteistyöryhmä MYR puoltaa hankkeen rahottamista.

 

Maakunnan yhteistyöryhmän päätös 

 

 Hanketta esitteli kokouksesssa hakijan edustaja Jari Kähkönen.

Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

Seuraavat henkilöt ilmoittivat esteellisyydestään; Mikko Keränen ja Teuvo Hatva, eivätkä osallistuneet tämän asian päätöksentekoon