Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 30.03.2023/Pykälä 18


Henkilöstöraportti 2022

 

Henkilöstöraportti vuodelta 2022

 

Tarkltk 30.03.2023 § 18  

51/01.00.00/2023  

 

Vuoden 2022 henkilöstöraportin tunnusluvut antavat Kainuun liiton henkilöstövoimavarojen tilanteesta kokonaisnäkemyksen, jonka perusteella henkilöstön tilaa voidaan arvioida ja suunnata kehittämistoimenpiteitä henkilöstöstrategian painopistealueille organisaation eri tasoilla.

 

Vuoden 2022 Kainuun liiton palvelussuhteiden määrä oli 25, joka oli vähemmän kuin vuoden 2021 lopussa (31). Vakinaisten palvelussuhteiden määrä oli 18 (72,00 %) ja määräaikaisten palvelussuhteiden määrä oli 7 (28,00 %). Kainuun liiton henkilöstöstä naisia oli 15 ja miehiä 10. Eläkkeelle ei siirtynyt yhtään henkilöä vuonna 2022.

 

Vuoden 2022 aikana henkilöstön osaamisen kehittämisen koulutuskustannuksiin (koulutuskustannukset eivät sisällä palkkauskustannuksia) käytettiin noin 11 115 euroa. Osaamisen kehittämiseen käytettiin noin 0,58 % koko Kainuun liiton henkilöstömenoista. Sairauspoissaolopäiviä kertyi yhteensä 100 työpäivää vuonna 2022. Vuoden aikana sattui yksi työtapaturma.

 

Maksetut palkat ja palkkiot olivat vuonna 2022 yhteensä noin 1 598 312 euroa. Työhyvinvointiin panostettiin sekä välittöminä että välillisinä kustannuksina. Välittöminä kustannuksina henkilöstöetuuksiin käytettiin n. 2 722 euroa. Välillisiä kustannuksia on vaikea arvioida.

 

Henkilöstöraportti on laadittu soveltuvin osin Kuntatyönantajien henkilöstöraporttisuosituksen mukaisesti. Tietolähteenä on käytetty myös Kevan ja osin myös muita tietolähteitä. Henkilöstöraportti on käsitelty yhteistoimintalain mukaisesti Kainuun liiton henkilöstökokouksessa 01.03.2023.

 

Henkilöstöraportti vuodelta 2022 erillisliitteenä.

 

Lisätietoja hallintojohtaja Paula Haloselta, puh. 044 410 0728 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi.

 

 

Puheenjohtajan ehdotus 

 

 Tarkastuslautakunta merkitsee tiedoksi henkilöstöraportin vuodelta 2022.

 

Tarkastuslautakunnan päätös 

 

 Hallintojohtaja Paula Halonen esitteli henkilöstöraporttia vuodelta 2022.

Tarkastuslautakunta merkitsi tiedoksi henkilöstöraportin.
_________