Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 13.02.2023/Pykälä 18



 

Kainuun edunajaminen

 

Mhall 13.02.2023 § 18  

    

 

Kainuun edunajamisen ajankohtaiskatsauksen tarkoituksena on arvioida Kainuun aluekehityksen tilannekuvaa sekä käydä keskustelua maakunnan edunajamista koskevista asioista.

 

Tämän asian käsittelyn aikana kokoukseen osallistuvat kutsuttuina asiantuntijoina kansanedustajat Merja Kyllönen, Tuomas Kettunen ja Raimo Piirainen sekä Vihreiden puolue-valtuuskunnan puheenjohtaja Silja Keränen, Kainuun ELY-keskuksen ylijohtaja Jaana Korhonen, Kainuun TE-toimiston johtaja Pauli Piilma ja Kainuun hyvinvointialueen johtaja Jukka Lindberg.

 

1)   Hallitusohjelmatavoitteiden jatkovalmistelu

 

Itä- ja Pohjois-Suomen yhteisiä hallitusohjelmatavoitteita on tarkennettu 7.12. hyväksyttyjen linjausten pohjalta. Erillisliitteenä on valmisteilla olevat tarkennetut tavoitteet; joiden pohjalta valmistellaan eduskuntavaalikeskusteluun liittyvää viestintää.

 

Pohjois-Suomen ohjelmaa koskeva hallitusohjelmaesitys on tehty yhteistyössä neljän pohjoisen maakunnan liittojen, maakuntakeskusten ja kauppakamarien kesken. Pohjoisen ohjelman konkreettisempaa sisältöä kukin osapuoli voi edelleen valmistella Kainuu mukaan lukien.

 

Kainuun liiton ja hyvinvointialueen neuvonpito edunajamisen yhteistyöstä ml. hallitusohjelmatason kysymykset pidettiin 3.2.2023.

 

Käydään keskustelua hallitusohjelmatavoitteista ja erityisesti Kainuuta koskevien erityisten tavoitteiden (hallitusohjelmakirjausten) esille nostamisesta esim. opettajankoulutuksen saamisesta Kainuuseen.

 

2)   Liikennepolitiikkaan liittyvät ajankohtaiset asiat

 

Lentoliikenteen ostopalvelujen jatkuminen huhtikuun 2024 loppuun on ratkennut hallituksen lisätalousarviopäätöksen myötä  ja Finnairin ilmoitettua jatkavansa liikennöintiä.

 

Kainuun liitto on pyytänyt keskitetysti kommentteja matkailutoimijoilta Kajaanin lentoaseman liityntäliikenne-raporttiin: selvitettyihin vaihtoehtoihin sekä suhtautumiseen osallistumisesta liityntäliikenteen hankinnan kustannuksiin.

 

Väylävirasto pyytää 28.2.2023 mennessä lausuntoja luonnoksesta valtion väyläverkon investointiohjelmaksi vuosille 2024-2031. Väylävirasto pyytää avoimella lausuntopyynnöllä vuosittain päivitettävästä investointiohjelmasta lausuntoja, jonka kautta erilaiset vaikutukset ja tieto tulee näkyväksi. Suunnittelujohtaja Sanna Schroderus esittelee tähän liittyen Kainuun liiton lausuntoon linjattavia asioita. Lausunto annettaisiin evästysten pohjalta liiton viraston lausuntona.

 

Valtakunnallista keskustelua käydään parhaillaan suurten ratahankkeiden asemasta tulevalla hallituskaudella. Valtiontalouden tilanteen vuoksi on esitetty po. hankkeiden edistämisestä luopumista. Tämän johdosta myös Itäradan sidosryhmien piirissä on käyty keskustelua edunajamisen tavoitteista. Maakuntien yleinen tahtotila on asettunut Savon ja Karjalan ratojen kehittämishankkeiden kiirehtimiseen hallitusohjelmakirjauksissa.

 

Väyläviraston edustajaa on pyydetty kokoukseemme kertomaan Savon ja Karjalan ratojen selvitystilanteesta. Tämä esittely on luvattu antaa vasta selvitysten valmistuttua huhti-toukokuussa.

 

3)   Asiantuntijoiden ajankohtaiskatsaukset

 

4)   Muut mahdolliset edunajamisen ajankohtaiset asiat

 

Lisätietoja maakuntajohtaja Pentti Maliselta, puh. 044 797 0197 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi saamansa informaation ja käy asiakohtiin liittyvää evästyskeskustelua.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Käydyn keskustelun jälkeen maakuntahallitus hyväksyi maakuntajohtajan ehdotuksen.

Merkittiin, että kokoukseen osallistuivat kutsutuista vieraista kansanedustajat Merja Kyllönen ja Raimo Piirainen, Vihreiden puoluevaltuuston puheenjohtaja Silja Keränen ja Kainuun ELY-keskuksen ylijohtaja Jaana Korhonen.
________