Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR)
Pöytäkirja 16.01.2023/Pykälä 6



 

Valmistautuminen valtion ja maakuntien aluekehittämisen keskusteluihin helmikuussa 2023

 

MYRS 10.01.2023 § 119 

 

 

 

Aluekehittämisen keskustelut tulivat lakisääteisiksi vuoden 2021 syyskuun alussa voimaan tulleen alueiden kehittämisen toimeenpanoa koskevan lain myötä (756/2021). Aluekehittämisen keskustelut käytiin lain mukaisena toimintana vuoden 2022 helmikuussa. Alueiden uudistumisen neuvottelukunta AUNE linjasi 30.5.2022 kokouksessaan vuoden 2023 aluekehittämisen keskustelujen järjestämistavasta. Aluekehittämiskeskustelut järjestetään vuonna 2023 maakuntakohtaisten keskustelujen sijaan kaikille yhteisinä, temaattisina keskusteluina. Keskustelut käydään 8.-9.2.2023. Keskusteluissa käsiteltävät teemat ovat ilmiölähtöisiä ja poikkihallinnollisia ja ne liittyvät aluekehittämispäätökseen, maakuntaohjelmaan ja aluekehityksen ajankohtaiseen tilannekuvaan.

 

Vuonna 2023 tullaan valmistelemaan uusi aluekehittämispäätös kevään eduskuntavaalien ja uuden hallituksen hallitusohjelman valmistumisen jälkeen. Aluekehittämispäätöksen valmistelussa hyödynnetään aluekehittämisen keskustelujen havaintoja ja alueiden näkemyksiä. Aluekehittämispäätöksen valmistelua tehdään lisäksi syksyn 2023 aikana laajassa yhteistyössä ja kytkettynä muuhun aluekehittämisen vuoropuheluun.

 

Alueiden uudistumisen neuvottelukunta (AUNE) linjasi kokouksessaan 7.12.2022 vuoden 2023 aluekehittämisen keskustelujen teemat, jotka on valmisteltu vuoropuhelussa valtioneuvoston ja alueiden kanssa:

 

  1. Vihreä ja digisiirtymä, sis. TKI-toiminta
  2. Osaavan työvoiman saatavuus ja alueellinen liikkuvuus, sis. TKI
  3. TKI 3. Huoltovarmuus ja kokonaisturvallisuus, sis. TKI

 

Erillisliitteenä Työ- ja elinkeinoministeriön kirje 2.1.2023 VN/18052//2022-TEM-18

 

Lisätietoja aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikkaalta, puh. 044 574 0804 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi.

 

Puheenjohtajan ehdotus 

 

 Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö merkitsee asian tiedoksi.

 

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 

 

 Hyväksyttiin esityksen mukaisesti. Viedään asia MYR:lle tiedoksi ja keskusteltavaksi.

 

----------

­­­

 

MYR 16.01.2023 § 6  

    

 

Erillisliitteenä Työ- ja elinkeinoministeriön kirje 2.1.2023 VN/18052//2022-TEM-18

 

Lisätietoja aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikkaalta, puh. 044 574 0804 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi.

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

 Maakunan yhteistyöryhmä MYR merkitsee tiedoksi saamansa informaation.

 

Maakunnan yhteistyöryhmän päätös 

 

 Merkittiin tiedoksi.