Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR)
Pöytäkirja 16.01.2023/Pykälä 4


TOPSU 2022-2023 11012023

 

Maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelma (TOPSU) 2022 - 2023

 

MYRS 19.10.2022 § 76 

 

 

 

Maakunnan yhteistyöryhmä käsitteli maakuntaohjelman toteutussuunnitelmaa (TOPSU) 2022 - 2023 ja hyväksyi sen kokouksessaan 21.3.2022 § 8.

 

Kun TOPSU 2022 - 2023 hyväksyttiin, Venäjän hyökkäyssota oli jo käynnissä, mutta sen Kainuuseen kohdistuvat seurausvaikutukset vielä vaikeasti hahmotettavissa. Tuolloin tehdyssä päätöksessä todettiin, että voimakkaasti muuttuneen toimintaympäristön vuoksi TOPSUn ajantasaisuutta tarkastellaan ja tarpeelliset päivykset tehdään myöhemmin vuoden 2022 aikana.

 

Aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikas kertoo TOPSUn päivitystarpeesta ja prosessin etenemisestä. Asiaan liittyvä oheismateriaali esitellään kokouksessa.

 

MYRs käsittelee TOPSUn päivitystä ja Kainuun muuttuneen tilannekuvan aiheuttamia kehittämistarpeita sekä vie asian MYRn käsiteltäväksi.

 

Lisätietoja aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikaalta puh.040 574 0804 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi.

 

Puheenjohtajan ehdotus 

 

 MYRs keskustelee siitä, mitä asioita TOPSUn päivityksessä tulisi huomioida sekä vie asian MYRn käsiteltäväksi.

 

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 

 

 MYR sihteeristö keskusteli aiheesta ja päätti viedä TOPSUn MYR käsiteltäväksi 28.10.2022 kokoukseen sekä hyväksyttäväksi sitä seuraavissa kokouksissa.
_________

 

 

 

MYR 28.10.2022 § 18 

 

 

MYR sihteeristö käsitteli asiaa kokouksessaan 19.10.2022 § 76.

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

 Maakunnan yhteistyöryhmä MYR keskustelee ja linjaa maakuntaohjelman toteutussuunnitelman 2022 - 2023 muutostarpeista ja evästää valmistelijoita.

 

Maakunnan yhteistyöryhmän päätös 

 

 Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
_________

 

MYRS 10.01.2023 § 118 

 

 

 

Maakunnan yhteistyöryhmä käsitteli toimeenpanosuunnitelmaan liittyvät rahoitustaulukot kokouksessaan 28.10.2022. Toimeenpanosuunnitelman tekstipäivitysten osalta käytiin evästyskeskustelu ja toimeenpanosuunnitelma 2022-2023 päätettiin hyväksyä seuraavassa yhteistyöryhmän kokouksessa.

 

Kainuun liiton virasto on valmistellut toimeenpanosuunnitelman päivitystä ja esittää erillisliitteenä olevan version MYRS:n käsiteltäväksi. Toimeenpanosuunnitelmaan sisällytetty aiempaa laajempana luku Toteutussuunnitelman rahoitusohjelmista ja -välineistä (luku 6). Luku Edunajaminen maakuntaohjelman toimeenpanon välineenä on muutettu niin, että siinä viitataan liitteinä oleviin kahteen asiakirjaan: Kainuun edunajamisen tavoitteet ja kärkihankkeet sekä Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntien yhteiset hallitusohjelmatavoitteet. Edellä mainittu liite tulee päivittymään seuraavan kerran maakuntavaltuuston hyväksyessa po. asiakirjan sisällön 5.4.2023 kokouksessaan.

 

Lisätietoja aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikaalta puh.040 5740 804 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi.

 

Puheenjohtajan ehdotus 

 

 MYR:n sihteeristö käsittelee erillisliitteen mukaisen esityksen Kainuun maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelmaksi 2022 - 2023 ja esittää maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelman 2022-2023 maakunnan yhteistyöryhmän hyväksyttäväksi kokouksessa 16.1.2023.

 

 

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 

 

 Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

 

----------

 

MYR 16.01.2023 § 4  

108/07.03.03/2022  

 

Lisätietoja aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikaalta puh.040 574 0804 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi.

aloita tästä>

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

 Maakunnan yhteistyöryhmä hyväksyy esitetyllä tavalla päivitetyn Kainuun maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelman 2022 - 2023 ja valtuuttaa Kainuun liiton viraston tekemään siihen tarvittaessa stilistisiä muutoksia. 

 

Maakunnan yhteistyöryhmän päätös 

 

 Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.