Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 196


 

Kainuun edunajaminen

 

Mhall 28.11.2022 § 196  

    

 

Kainuun edunajamisen ajankohtaiskatsauksen tarkoituksena on arvioida Kainuun aluekehityksen tilannekuvaa sekä käydä keskustelua maakunnan edunajamista koskevista asioista.

 

Tämän asian käsittelyn aikana kokoukseen osallistuvat kutsuttuina asiantuntijoina kansanedustajat Merja Kyllönen, Tuomas Kettunen ja Raimo Piirainen sekä Vihreiden puolue-valtuuskunnan puheenjohtaja Silja Keränen, Kainuun ELY-keskuksen ylijohtaja Jaana Korhonen, Kainuun TE-toimiston johtaja Pauli Piilma, Kainuun hyvinvointialueen valmistelujohtaja Timo Korhonen ja Kainuun hyvinvointialueen johtaja Jukka Lindberg.

 

1)   Itä- ja Pohjois-Suomen hallitusohjelmatavoitteet

 

Itä- ja Pohjois-Suomen neuvottelukunnat pitävät yhteiskokouksen 7.12.2022 Kainuun liiton kutsumana. Keskeinen asia on IP-huippukokouksessa syntyneen pohjaesityksen viimeistely maakuntahallitusten ja jatkovalmistelussa tulleen palautteen perusteella. Kokouksessa sovitaan myös uudesta viestinnällisestä toimintamallista, jolla yksittäisiä tavoite-ehdotuksia tuodaan esille julkiseen keskusteluun erityisesti eduskuntavaaleihin liittyen.

 

Maakuntahallitukselle toimitetaan jatkovalmistelussa päivittynyt versio IP-alueen yhteisistä hallitusohjelmatavoitteista. Keskustelussa on mahdollista ja tarpeellista ottaa esiin tarve Kainuu-kohtaisille kirjauksille tai omille esityksille.

 

2)   Itäisen Suomen elinvoiman vahvistamisen esitysten seuranta

 

Ministeriöissä valmistellut jatkotoimenpiteet.

 

Kainuun kannalta erityisen ikävä takaisku esitysten toteutumisessa on alueellisen opintolainahyvityksen kokeilua koskevan lakiesityksen pysähtyminen hallituksen erimielisyyksiin. https://valtioneuvosto.fi/-//1410845/lakiluonnos-alueellisen-opintolainahyvityksen-kokeilusta-lausunnolla

 

3)   Kainuun liiton edunajamisen linjausten valmistelu

 

Käydään evästyskeskustelu seuraavan ehdotuksen pohjalta: Kainuun liiton edunajamisen linjaukset ja tavoitteet käsitellään ja hyväksytään maakuntavaltuuston kokouksessa maaliskuussa. Maakuntajohtaja ja maakuntahallitus valmistelee edunajamisen toteutumisen ja vaikuttavuuden arvioinnista raportin maakuntavaltuustolle. Kainuun liiton virasto valmistelee uuden / päivitetyn esityksen edunajamisen linjauksista ja tavoitteista maakuntavaltuustolle kuulemalla kuntia ja keskeisiä sidosryhmiä. Esityksessä otetaan huomioon syyskuussa pidetyn valtuustoseminaarin tekemät linjaukset. Tulevassa esityksessä on tavoitteena aiempaan selkeämpiin priorisointeihin (pitkän aikavälin tavoitteet) ja rajalliseen määrään konkreettisia (lyhyen aikavälin) nostoja.

 

4)   Kutsuttujen asiantuntijoiden katsaukset ja esille nostamat asiat

 

5)   Muut mahdolliset akuutit edunajamisen asiat

 

Lisätietoja maakuntajohtaja Pentti Maliselta, puh. 044 797 0197 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi saamansa informaation ja käy asiakohtiin liittyvää evästyskeskustelua.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Käydyn keskustelun jälkeen maakuntahallitus hyväksyi maakuntajohtajan ehdotuksen.
_________