Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 07.11.2022/Pykälä 184


Kainuun liitto aluekehityskeskustelut v.2023

 

Aluekehittämisen keskustelut v. 2023

 

Mhall 07.11.2022 § 184  

325/07.08/2022  

 

 

Aluekehittämisen keskustelut (ALKE) tulivat lakisääteisiksi vuoden 2021 syyskuun alussa voimaan tulleen alueiden kehittämisen toimeenpanoa koskevan lain myötä (756/2021). Seuraavat aluekehittämisen keskustelut käydään lain mukaisena toimintana vuoden 2023 helmikuussa. Alueiden uudistumisen neuvottelukunta AUNE linjasi 30.5.2022 kokouksessaan, että vuoden 2023 aluekehittämisen keskustelut käydään 8.-9.2.2023 maakuntakohtaisten keskustelujen sijaan kaikille yhteisinä temaattisina keskusteluina. Vuonna 2023 pidetään eduskuntavaalit ja uusi valtioneuvoston aluekehittämispäätös valmistellaan uuden hallitusohjelman valmistumisen jälkeen. Aluekehittämispäätökseen voidaan nostaa aluekehittämisen keskusteluista alueiden priorisoimia teemoja. Aluekehittämispäätöksen valmistelua tehdään syksyn 2023 aikana valtioneuvoston ja alueiden kesken yhteistyössä.

 

Temaattisten ALKE keskustelujen teemoiksi AUNE on valinnut kaksi teemaa: 1) osaavan työvoiman saatavuus ja alueellinen liikkuvuus sekä 2) vihreä siirtymä. Näiden lisäksi 3. teema on ollut alueiden valmisteltavana. Aluekehitysjohtajien kokous (11.10.2022) esitti maakuntajohtajille keskustelujen 3. teemaksi: TKI-rahoituksen turvaaminen alueilla tai kokonaisturvallisuus (sisältäen huoltovarmuuden ja varautumisen). Samoin esitettiin, että keskustelujen teemaksi jo valittua vihreää siirtymää laajennetaan kaksoissiirtymäksi (vihreä ja digitaalinen) ja että sitä tarkasteltaisiin kokonaisturvallisuuden ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Maakuntajohtajien kokouksessa 2.11.2022 valitaan keskustelujen kolmas teema sekä tehdään mahdollinen esitys vihreän siirtymän teeman laajentamisesta. Maakuntajohtajien päätökset viedään AUNEn hyväksyttäväksi.   

 

Osana ALKE keskusteluprosessia valmistellaan aluekehityksen tilanne- ja kehityskuva, joka toimii tietopohjana keskustelujen sisältöjen valmistelussa. Valmistelu tehdään sekä valtioneuvostossa että alueilla maakuntien liittojen johdolla.

Viimemainitun tuloksena syntyy aluekehitystoimijoiden yhteinen näkemys maakunnan tilanteesta. Kainuussa tilanne- ja kehityskuvan laatii Kainuun liiton vetämä ennakointi- ja seurantaryhmä.

 

Aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikas esittelee kokouksessa ALKE keskustelujen valmistelujen tilanteen, keskustelujen teemat sekä viimeisimmän Kainuun tilannekuva-aineiston.

 

Erillisliitteenä vuoden 2023 alkekeskustelujen prosessin kuvaus

 

Lisätietoja asiasta aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikkaalta, puh. 040 574 0804 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@ kainuunliitto.fi

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

 Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi saamansa informaation ja evästää Kainuun liiton virastoa näkökohdista, joita keskustelujen valmistelussa tulisi huomioida. 

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Maakuntahallitus hyväksyi maakuntajohtajan ehdotuksen.
________