Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 06.10.2022/Pykälä 39


 

Maakuntajohtajan ajankohtaiskatsaus

 

Tarkltk 06.10.2022 § 39  

29/07.05.00/2022  

 

Tarkastuslautakunnan kokoukseen on kutsuttu maakuntajohtaja Pentti Malinen kertomaan Kainuun liiton ajankohtaisista asioista. Lisäksi katsauksessa kerrotaan edellisen vuoden talous- ja toimintasuunnitelmassa asetettujen tavoitteiden toteutumisesta Kainuun liitossa yleisellä tasolla.

 

Lisätietoja hallintojohtaja Paula Haloselta, puh. 044 410 0728 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi.

 

Puheenjohtajan ehdotus 

 

 Tarkastuslautakunta merkitsee tiedoksi maakuntajohtajan ajankohtaiskatsauksen.

 

Tarkastuslautakunnan päätös 

 

 Tarkastuslautakunta päätti siirtää asian käsiteltäväksi seuraavaan kokoukseen maakuntajohtajan ollessa estynyt osallistumaan kokoukseen.
_________