Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR)
Pöytäkirja 28.10.2022/Pykälä 20

Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman tilannekatsaus

MYRS 19.10.2022 § 79 

Euroopan komission on hyväksynyt Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman 5.5.2022. Suomen kumppanuussopimus ja ohjelma ovat olleet ensimmäisten hyväksyttyjen ohjelmien joukossa Euroopassa. Hankehaut alueilla ovat alkaneet ja rahoituspäätöksiä päästään tekemään loppuvuoden aikana.

Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 -ohjelman seurantakomitea (SKOM) on käsitellyt Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 -ohjelmaan tehtävän Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) valmisteleman ohjelmanmuutoksen, jolla Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto (JTF) lisätään ohjelmaan toimintalinjaksi 7. Ohjelmanmuutoksella ohjelmaan lisätään liitteiden mukaiset JTF-rahaston ohjelmatekstit ja alueelliset siirtymäsuunnitelmat osaksi ohjelmaa sekä korjataan EAKR tuotosindikaattori vastaamaan rahastojen sääntöjen mukaista määritelmää. Seurantakomitea hyväksyi 29.9.2022 kokouksessaan osaltaan ohjelmamuutoksen toimitettavaksi edelleen komissiolle. Seurantakomitea valtuutti sihteeristön tekemään ohjelmamuutokseen tarvittaessa pieniä ja teknisiä korjauksia. Ohjelmanmuutoksen käsittely valtioneuvostossa on 20.10.2022.

Seurantakomitea hyväksyi 29.9.2022 myös Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (JTF) hankkeita koskevat erityistavoitekohtaiset valintaperusteet käytettäväksi Uudistuva ja osaava Suomi -ohjelman JTF erityistavoitteen hankkeiden arvioinnissa.

Lisätietoja aluekehityspäällikkö Paula Karppiselta puh. 044 710 0686 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi.

Puheenjohtajan ehdotus 

 MYR sihteeristö merkitsee asian tiedoksi ja vie asian maakunnan yhteistyöryhmälle (MYR) tiedoksi.

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 

 Merkittiin tiedoksi ja viedään MYR:lle tiedoksi.
________

MYR 28.10.2022 § 20  

260/00.04.00/2022  

MYR sihteeristö käsitteli asiaa kokouksessaan 19.10.2022 § 79.

Maakuntajohtajan ehdotus 

 Maakunnan yhteistyöryhmä MYR merkitsee tiedoksi saamansa informaation.

Maakunnan yhteistyöryhmän päätös 

 Maakunnan yhteistyöryhmä MYR merkitsi tiedoksi saamansa informaation.
__________