Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR)
Pöytäkirja 28.10.2022/Pykälä 23

Tiedoksi merkittävät asiat

MYRS 19.10.2022 § 82 

  1. Alueelliset hakuaikataulusuunnitelmat ELY-keskus

-          Yrityksen kehittämisavustus
Vuonna 2023 avataan haku JTF-varoista heti, kun se on mahdollista. Mikäli JTF-haku ei ole mahdollista, niin EAKR-haku avataan määräaikaisena siihen asti, kun JTF-haku on mahdollista.

-          Toimintaympäristön kehittämisavustus
Haku avataan heti, kun se on mahdollista vuoden 2023 alussa siten, että yhtä aikaa on haussa elinkeinoelämäverkottunut tutkimus ja toimintaympäristön kehittäminen (ns. perinteinen tyt). Todennäköisesti tyt-haku avataan pelkästään EAKR-varoista (ei JTF:stä).  

-          ESR+ toimintalinjan 4 sekä ympäristö-EAKR-hankkeiden seuraava haku on alkuvuodesta 2023 (n. tammikuu 2023). ESR:n osalta toimintalinja 4 on todennäköisesti auki rajoitetusti (ei siis kaikki erityistavoitteet).

-          ESR+ toimintalinjan 5 haku on 3.4.-11.5.2023 (sama aikataulu kaikilla rr-alueilla).   

-          JTF-haut laitetaan auki alkuvuodesta (l. heti kun mahdollista).

  1. Haetut yrityksen kehittämisavustukset ajalla 14.3.-5.10.2022/Kainuu

  1. Työ- ja elinkeinoministeriön kirje Kainuun liitto

-          Invest EU- ohjelmaan osoitettavien myötämisvaltuuksien jako vuonna 2022

Valtioneuvosto on myöntänyt  EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelmakauden 2021-2027 Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja valtion rahoitusosuuden  InvestEU-ohjelmalle varatut 31 571 000 € myöntämisvaltuudet  työ- ja elinkeinoministeriölle käytettäväksi ohjelman mukaisiin toimenpiteisiin

Puheenjohtajan ehdotus 

 Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö merkitsee asiat tiedoksi. Viedään asiat maakunnan yhteistyöryhmälle (MYR) tiedoksi.

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 

 Merkittiin tiedoksi ja viedään MYR:lle tiedoksi.
_________

MYR 28.10.2022 § 23  

223/00.04.00/2022  

Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö käsitteli asiaa kokouksessaan 19.10.2022 § 82.

Maakuntajohtajan ehdotus 

Maakunnan yhteistyöryhmä MYR merkitsee tiedoksi saamansa informaation.

Maakunnan yhteistyöryhmän päätös 

 Merkittiin tiedoksi saatu informaatio.