Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 17.10.2022/Pykälä 173


 

Vuokatti Sport and Technology esiselvitys -hanke

 

Mhall 17.10.2022 § 173  

313/04.03.00/2022  

 

 

Hakijana on Kajaanin ammattikorkeakoulu yhteyshenkilönään Tuula Haverinen.

 

Hankkeen tavoitteena on selvittää mahdollisuudet ja keinot Vuokatin liikuntaekosysteemin aktiiviseen laajentamiseen urheilu- ja liikuntateknologia-alan yrityksillä.

 

Vuokatin liikuntaekosysteemi on aikojen saatossa synnyttänyt uutta yritystoimintaa. Alueen osaaminen on kansainväliselläkin tasolla ainutlaatuista niin liikuntateknologian kuin huippu-urheilun saroilla. Tämä antaa uskoa mahdollisuuteen kehittää entisestään Vuokatin liikuntaekosysteemiä.

 

Alkuselvityksen ja käytyjen keskustelujen pohjalta kohdistetaan esiselvitys seuraaville osa-alueille: testausliiketoiminta, etabloituneet urheiluteknologia yritykset ja uudet innovatiiviset startupit. Toimenpiteinä tulevat olemaan alkukartoitus alueen toimijoille, selvitys vastaavan tyyppisistä liikuntaekosysteemeistä sekä kotimaassa että ulkomailla ja työpaja yhteisten tavoitteiden kirkastamiseksi.

 

Hankkeen tuotoksena syntyy loppuraportti, sisältäen toimenpidesuositukset jatkohankkeelle.

 

Hankkeen toteuttaa Kajaanin ammattikorkeakoulu. Mukana hankkeessa on rahoituksella myös Sotkamon kunta (5210 €

 

Toimenpiteet:

 

Esiselvityksessä toteutetaan kolme erillistä toimenpidettä: alkukartoitus alueen toimijoille, selvitys vastaavan tyyppisistä liikuntaekosysteemeistä kotimaassa ja ulkomailla (vertailukohteiden etsimisessä ja analysoinnissa hyödynnetään urheiluun ja liikuntaan liittyviä kansainvälisiä verkostoja ja kumppanuuksia, joissa Kainuu, mkl. Vuokatin alueen toimijat, ovat mukana) sekä työpaja yhteisen tavoitteen kirkastamiseksi.

Alkukartoituksen avulla tarkentuu kuva yritysten tarpeista, joka mahdollistaa palveluiden paremman kohdentamisen hankkeen aikana. Selvitys vastaavan tyyppisistä liikuntaekosysteemeistä kertoo, millaisia  yritys- ja toimijarakenteita ja toimintamalleja muilla alueilla on.

 

Esiselvityksen lopuksi järjestetään työpaja esiselvitykseen osallistuneiden tahojen ja liikuntaekosysteemin toimijoiden kesken.

 

Tulokset:

 

Tuloksena on raportti seuraavin osa-aluein: 1) Analyysi liikuntaekosysteemin nykytilasta, 2) Vertailu vastaavien ekosysteemien toiminnasta, 3) Analyysi liiketoiminta-alueiden vahvuuksista ja mahdollisuuksista, 4) Testausliiketoiminnan ja -palvelun lisäämisen mahdollisuudet, 5) Olemassa olevien yritysten tuotekehitysyksiköiden laajentamismahdollisuudet alueelle, 6) Toimenpidemahdollisuudet uuden yritystoiminnan innovaatiotoiminnalle ja käynnistämiselle

 

Lisäksi on toteutettu työpaja, jonka tuotokset viedään jatkokehittämistoimenpiteisiin.

 

Vuokatin liikuntaekosysteemi on urheilun ja liikunnan toimialaveturi Kainuussa, jota hanke vahvistaa ja toteuttaa Kainuun  maakuntaohjelman 2022 - 2025 elinkeinojen kehittämisen tavoitetta saada Kainuuseen eri toimialojen veturiyrityksiä sekä toimialavetureita julkiselle sektorille ja näiden ympärille alihankintayrityksiä sekä tutkimus-, innovaatio- ja kehittämistoimintaa.

 

Hankkeen suunniteltu toteutusaika on 1.10.2022-31.3.2023 ja kokonaiskustannusarvio on 53 104 €, johon haetaan kansallista alueiden ja kestävän kasvun (AKKE) rahoitusta 42 483 €.

 

Hanketiimi käsitteli hankeasiaa kokouksessaan 3.10.2022 ja puolsi hankkeen rahoittamista.

 

Hankkeen kustannusarvio:

 

Palkkakustannukset 37 932 €

Flat rate 40 % 15 172 €

Yhteensä  53 104 €

 

Hankkeen rahoitussuunnitelma:

 

AKKE rahoitus 42 483 €

Hakijan rahoitus   5 311 €

Sotkamon kunta   5 310 €

Yhteensä  53 104 €              

Kainuun liiton hallintosäännön 1 luvun 3 §:n mukaan maakuntahallituksen esittelijänä toimii maakuntajohtaja. Maakuntajohtajan ollessa poissa tai esteellinen, esittelijänä toimii hänen sijaisekseen määrätty vastuualuejohtaja.

 

Lisätietoja aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikkaalta puh. 040 5740 804 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi.

 

Aluekehitysjohtajan ehdotus 

 

 Maakuntahallitus puoltaa hankkeen rahoittamista ja valtuuttaa aluekehitysjohtajan tekemään rahoituspäätöksen.

 

Tämän asian osalta pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Käydyn keskustelun jälkeen maakuntahallitus hyväksyi aluekehitysjohtajan ehdotuksen.

Tämän asian osalta pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa.

Maakuntajohtaja Pentti Malinen ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (hallL 5 luku 28.1 § 5, yhteisöjäävi).
______

 

 

Ote Paloniemi Oili