Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 17.10.2022/Pykälä 171


 

Metsien muutos, hiilinielut ja metsien käytön muutoksesta johtuvat aluetalousvaikutukset IP-maakunnissa (MEMU) -hanke

 

Mhall 17.10.2022 § 171  

312/04.03.00/2022  

 

 

Metsäteollisuuden toimintaympäristössä on lyhyellä aikavälillä tapahtunut suuria muutoksia ja niitä on odotettavissa myös lähitulevaisuudessa. Metsäteollisuuden toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset kohdistuvat eri tavalla Suomen eri osiin. Esimerkiksi metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseen tarvittavat lisätoimenpiteet voivat kohdistua epätasaisesti maan eri puolille. Metsien lisäsuojelun kohdentamiseen voi vaikuttaa muun muassa se, kuinka paljon alueella on monimuotoisuuden kannalta tärkeitä metsiä (esim. vanhat metsät) ja kuinka paljon alueella on ennestään suojelualueita. Siten myös näiden toimenpiteiden taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset voivat vaihdella maan eri osissa.

 

Hanke tuottaa tietoa IP-maakunnille (Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu, Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Etelä-Savo) ja Etelä-Karjalan maakunnalle metsien muutoksesta 1960-luvun jälkeen, suometsistä sekä arvioita metsien hakkuumahdollisuuksista ja hiilinieluista. Lisäksi hankkeessa arvioidaan kohdemaakunnittain metsien lisäsuojelun vaikutuksia hakkuumahdollisuuksiin tulevina vuosikymmeninä ja arvioidaan lisäsuojelun potentiaalisia taloudellisia vaikutuksia. Hankkeessa tuotettu tieto palvelee alueellista liiketoimintaa, metsien monimuotoisuuden turvaamisen edistämistä ja ilmastonmuutoksen hillintää koskevaa keskustelua sekä tukee strategista päätöksentekoa.

 

Hanke toteuttaa Kainuun maakuntaohjelman 2022 - 2025 vihreän siirtymän tavoitetta korvata fossiilisia raaka-aineita uusiutuvilla sekä vahvistaa Kainuun hiilensidontaa tuomalla tietoa Kainuun metsien hakkuumahdollisuuksista ja hiilinielun tulevasta kehityksestä.

 

Hankkeella on kolme tavoitetta:

1) Tuottaa tietoa ja viestintämateriaalia kohdemaakuntien metsien muutoksesta 1960-luvun jälkeen ja suometsistä sekä arvioita metsien hakkuumahdollisuuksista ja hiilinielun tulevasta kehityksestä,

2) Tuottaa kohdemaakunnittaiset arviot puuston vuotuisesta hiilinielusta vuosina 2015-2021,

3) Arvioida kohdemaakunnittain metsien lisäsuojelun vaikutuksia hakkuumahdollisuuksiin tulevina vuosikymmeninä ja arvioida metsien lisäsuojelun potentiaalisia vaikutuksia aluetalouksissa.

 

Hankkeen suunniteltu toteutusaika hakemuksen mukaan on 1.10.2022-31.12.2023 ja kokonaiskustannusarvio 190 385 €, johon haetaan  alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman rahoitusta (AKKE) 152 308 (80 %), hakijan rahoitus 38 077 €.

 

Haketiimi käsitteli asiaa kokouksessaan 3.10.2022 ja puolsi hankkeen rahoittamista.

 

Haankkeen kustannusarvio:

 

Palkkakustannukset 135 989 €

Flat rate 40 %   54 396 €

Yhteensä  190 385 €

Hankkeen rahoitussuunnitelma:

 

AKKE rahoitus 152 308 € 

Hakijan rahoitus   38 077 €

Yhteensä  190 385 €

 

Lisätietoja aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikkaalta, puh. 040 574 0804 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@ kainuunliitto.fi

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

 Maakuntahallitus puoltaa hankkeen rahoittamista ja valtuuttaa maakuntajohtajan tekemään rahoituspäätöksen.

 

Tämän asian osalta pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa.

 

Maakuntajohtajan muutettu ehdotus kokouksessa

 

Maakuntahallitus puoltaa hankkeen rahoittamista ja valtuuttaa maakuntajohtajan tekemään rahoituspäätöksen.

 

Todetaan, että Etelä-Savo ei osallistu hankkeeseen ja hankehakemus tarkennetaan sen mukaisesti.

 

Tämän asian osalta pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Käydyn keskustelun jälkeen maakuntahallitus hyväksyi maakuntajohtajan muutetun ehdotuksen.

Tämän asian osalta pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa.
_______

 

 

Ote Paloniemi Oili