Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 26.09.2022/Pykälä 154


 

Pöytäkirjantarkastajien valinta

 

Mhall 26.09.2022 § 154  

    

 

 

Kainuun liiton hallintosäännön 13 luvun 123 §:n mukaan pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla sitä varten valittua toimielimen jäsentä, jollei toimielin ole muuta päättänyt.

 

Hallintosäännön 123 §:n mukaan pöytäkirja voidaan allekirjoittaa ja tarkastaa sähköisesti. Sähköisessä päätöksentekomenettelyssä tehtyjä päätöksiä koskeva pöytäkirja tai sen osa voidaan tarkastaa erikseen ennen kokousta.

 

Maakuntahallitus on päättänyt 28.08.2017 § 109 pöytäkirjan sähköisestä tarkastuksesta seuraavasti. Pöytäkirjanpitäjän varmentama pöytäkirja lähetetään sähköpostitse kokouksen puheenjohtajalle hyväksymistä varten. Puheenjohtaja ilmoittaa sähköpostilla pöytäkirjanpitäjälle pöytäkirjan hyväksymisestään. Tämän jälkeen pöytäkirja lähetetään sähköpostilla pöytäkirjan-tarkastajille, jotka ilmoittavat sähköpostilla tarkastuksestaan pöytäkirjanpitäjälle. Pöytäkirjan hyväksymistä koskevat sähköposti-ilmoitukset liitetään pöytäkirjaan ja puheenjohtaja allekirjoittaa tarkastetun pöytäkirjan hallintosäännön 123 §:n mukaisesti.

 

Hallintosäännön 13 luvun 124 §:n mukaan maakuntahallituksen pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitus-osoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kunta-yhtymän verkkosivuilla siten kuin kuntalaissa tarkemmin säädetään.

 

Maakuntahallitus hyväksyi 27.09.2021 kokouksessaan periaatteen, että pöytäkirjantarkastus suoritetaan kiertävällä tavalla aakkosjärjestyksessä.

 

Lisätietoja hallintojohtaja Paula Haloselta, puh. 044 410 0728 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi.

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

Tämän kokouksen pöytäkirjantarkastajiksi valitaan Terttu Huttu-Juntunen ja Anni Rimpiläinen.


 

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Maakuntahallitus hyväksyi maakuntajohtajan ehdotuksen.
________