Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 05.09.2022/Pykälä 152


 

Maakuntajohtajan ajankohtaiskatsaus

 

Mhall 05.09.2022 § 152  

    

 

 

Tässä asiakohdassa käsitellään Kainuun liiton omaan toimintaan liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä sekä Kainuun aluekehityksen tilannekuvaan liittyviä selvityksiä:

 

1)   Raamineuvottelun valmistelu

 

Kainuun liiton vuoden 2023 toimintaa ja taloutta koskevaa raamineuvottelua valmistellaan seuraavassa kokouksessa.

 

Kuntakierroksen jälkeen on kuntien ja Kainuun liiton kesken käynnistetty keskustelu yhteisen ict-osaamishenkilöstön palkkaamisesta korvaamaan nykyisin ostopalveluina Sofigate Oy:ltä hankittavat palvelut. Neuvottelun pohjalta on järjestetty kunnille kysely asiasta; tulokset kyselystä ovat tiedossa kokoukseen mennessä. Mikäli hanke etenee ja henkilöresurssit halutaan Kainuun liiton hallinnoitavaksi, se otetaan käsittelyyn Kainuun liiton raamineuvottelussa. Kuntakierroksella ja silloin esitellyssä talousraamissa asia ei ollut esillä.

 

2)   Maakuntavaltuuston 8.9.2022 seminaarin anti

 

Sovitaan tarpeellisesta jatkovalmistelusta; mahdollinen yhteiskokous MYR:n kanssa TOPSU:n päivityksen yhteydessä.

 

3)   Kainuun liiton EAKR-haun tilanne

 

Uuden ohjelmakauden ensimmäisen rahoitushaun määräaika päättyy 31.8.2022. Informoidaan maakuntahallitusta hakemustilanteesta; EAKR-rahoituspäätökset tehdään MYRS- ja MYR:n (suuret hankkeet) käsittelyn pohjalta.

 

4)   Muut ajankohtaiset asiat

 

Lisätietoja maakuntajohtaja Pentti Maliselta, puh. 044 797 0197 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi.

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi saamansa informaation ja käy asiakohtiin liittyvää evästyskeskustelua.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Käydyn keskustelun jälkeen maakuntahallitus hyväksyi maakuntajohtajan ehdotuksen.
________