Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 20.06.2022/Pykälä 123


 

Kainuun edunajaminen

 

Mhall 20.06.2022 § 123  

    

 

Kainuun edunajamisen ajankohtaiskatsauksen tarkoituksena on arvioida Kainuun aluekehityksen tilannekuvaa sekä käydä keskustelua maakunnan edunajamista koskevista asioista.

 

Tämän asian käsittelyn aikana kokoukseen osallistuvat kutsuttuina asiantuntijoina kansanedustajat Merja Kyllönen, Tuomas Kettunen ja Raimo Piirainen sekä Vihreiden puolue-valtuuskunnan puheenjohtaja Silja Keränen, Kainuun ELY-keskuksen ylijohtaja Jaana Korhonen, Kainuun TE-toimiston johtaja Pauli Piilma ja Kainuun hyvinvointialueen valmistelujohtaja Timo Korhonen.

 

1)    Evästyskeskustelu Kainuun hallitusohjelmatavoitteista

 

Keskustelu maakuntajohtajan alustuksen pohjalta. Käynnissä on tavoitteiden valmistelu sekä Pohjois- että Itä-Suomen maakuntien kesken. Tavoitteista tehdään yhteinen ohjelma IP-huippukokouksessa.

 

2)    Itäisen Suomen elinvoiman vahvistamisen toimenpiteiden valmistelu

 

Työ- ja elinkeinoministeriö on asettanut valtiosihteerityöryhmän, jonka tehtävänä on selvittää, miten Venäjän hyökkäys Ukrainaan on vaikuttanut itäisen Suomen talouteen ja millaisia toimenpiteitä alueen elinvoiman vahvistamiseksi tarvitaan. Valtiosihteerityöryhmä tekee ehdotuksensa toimenpiteistä 16.8.2022 mennessä.

 

Lisätietoja: Valtiosihteerityöryhmä selvittää toimenpiteitä, joilla itäisen Suomen elinvoimaa vahvistetaan - Työ- ja elinkeinoministeriön verkkopalvelu (tem.fi)

 

Tämä asia tulee myös esille IP-huippukokoukseen.

 

3)    Kainuun hyvinvointialueen valmistelun ajankohtaista

 

4)    Asiantuntijoiden ajankohtaiset asiat

 

5)    Muut mahdolliset ajankohtaiset

 

Huom. tulevia lausuntoja koskevat kohdat esityslistalla: asia nro 9 lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden uudelleen järjestämistä koskevaksi lainsäädännöksi ja asia nro 12 Tiedoksi merkittävät asiat (Ilmastolain muuttaminen).  

 

Lisätietoja maakuntajohtaja Pentti Maliselta, puh. 044 797 0197 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi saamansa informaation ja käy asiakohtiin liittyvää evästyskeskustelua.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Käydyn keskustelun jälkeen maakuntahallitus hyväksyi maakuntajohtajan ehdotuksen.
_________