Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntavaltuusto
Pöytäkirja 13.06.2022/Pykälä 16


Erillisliite, Henkilöstöraportti 2021

 

Henkilöstöraportti vuodelta 2021

 

Mhall 14.03.2022 § 60 

 

 

 

Vuoden 2021 henkilöstöraportin tunnusluvut antavat Kainuun liiton henkilöstövoimavarojen tilanteesta kokonaisnäkemyksen, jonka perusteella henkilöstön tilaa voidaan arvioida ja suunnata kehittämistoimenpiteitä henkilöstöstrategian painopistealueille organisaation eri tasoilla.

 

Vuoden 2021 Kainuun liiton palvelussuhteiden määrä oli 31, joka oli enemmän kuin vuoden 2020 lopussa (30). Vakinaisten palvelussuhteiden määrä oli 19 (61,29 %) ja määräaikaisten palvelussuhteiden määrä oli 12 (38,71 %). Kainuun liiton henkilöstöstä naisia oli 22 ja miehiä 9. Eläkkeelle siirtyi vuoden 2021 aikana yksi henkilö.

 

Vuoden 2021 aikana henkilöstön osaamisen kehittämisen koulutuskustannuksiin (koulutuskustannukset eivät sisällä palkkauskustannuksia) käytettiin noin 14 214 euroa. Osaamisen kehittämiseen käytettiin noin 0,66 % koko liiton henkilöstömenoista. Sairauspoissaolopäivä kertyi yhteenstä 32 työpäivää vuonna 2021. Vuoden aikana ei sattunut yhtään työtapaturmaa.

 

Maksetut palkat ja palkkiot olivat vuonna 2021 yhteensä noin 1 778 489 euroa. Työhyvinvointiin panostettiin sekä välittöminä että välillisinä kustannuksina. Välittöminä kustannuksina henkilöstöetuuksiin käytettiin 3 873 euroa. Välillisiä kustannuksia on vaikea arvioida.

 

Henkilöstöraportti on laadittu soveltuvin osin Kuntatyönantajien henkilöstöraporttisuosituksen (2004) mukaisesti. Tietolähteenä on käytetty myös Kevan tilastoja ja osin myös muita tietolähteitä. Henkilöstöraportti on käsitelty yhteistoimintalain mukaisesti Kainuun liiton henkilöstökokouksessa 22.02.2022.

 

Henkilöstöraportti vuodelta 2021 erillisliitteenä.

 

Erillisliite nro: 2

 

Lisätietoja hallintojohtaja Paula Haloselta, puh. 044 410 0728 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi.

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

 Maakuntahallitus hyväksyy henkilöstöraportin vuodelta 2021 ja lähettää sen edelleen maakuntavaltuustolle tiedoksi.

 

Maakuntahallitus antaa Kainuun liiton virastolle oikeudet tehdä henkilöstöraporttiin tarvittaessa stilistisiä korjauksia.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Käydyn keskustelun jälkeen maakuntahallitus hyväksyi maakuntajohtajan ehdotuksen.
________

 

 

Ote Maakuntavaltuusto

 

Mvalt 13.06.2022 § 16  

87/01.00.00/2022  

 

 

Erillisliitteenä henkilöstöraportti vuodelta 2021.

 

Maakuntavaltuuston päätös 

 

 Hallintojohtaja Paula Halonen esitteli henkilöstöraporttia.

Käydyn keskustelun jälkeen maakuntavaltuusto merkitsi henkilöstöraportin tiedoksi.
_________