Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 03.05.2022/Pykälä 92


 

Pääoman siirto tulevaisuusrahastoon

 

Mhall 03.05.2022 § 92  

165/02.03.06.01/2022  

 

 

Talousarviossa vuodelle 2022 (hyväksytty maakuntavaltuuston kokouksessa 22.12.2021 § 35) on 100 000 euron määrärahavaraus menopuolella tulevaisuusrahastosta myönnettäville av-tukiavustuksille. Tulevaisuusrahastoon aikanaan vuonna 2015 siirretty pääoma on tullut käytännössä loppuun kulutetuiksi vuonna 2021 ja näin ollen talousarvion 2022 laadinnan yhteydessä varauduttiin siihen, että tulevaisuus-rahastoon siirretään lisää pääomaa 100 000 euroa.

 

Tulevaisuusrahasto on kirjanpidollisesti taseessa (tili 2030 tulevaisuusrahasto) ja näin ollen talousarviossa ei tehdä kirjauksia taseen puolelle vaan sen käyttö/karttuminen kirjataan tuloslaskelmassa rahaston vähennyksenä tai lisäyksenä.

 

Tulevaisuusrahaston pääoma voidaan muodostaa ainoastaan ylijäämäisestä tilikauden tuloksesta.

Rahaston lisäyksen valtuusto hyväksyy hallituksen tilikauden tuloksen käsittelystä tekemän esityksen pohjalta.

 

Rahastoa voidaan käyttää valtuuston rahaston säännössä hyväksymään tarkoitukseen. Omien rahastojen pääoma taseessa ei ole määrärahan luonteinen erä, jota vastaan menoja voidaan kirjata. Jos rahastoa käytetään esimerkiksi myönnettäviin avustuksiin, on määrärahat avustuksiin otettava Kainuun liiton talousarvioon, ja rahaston käyttö kirjataan tuloslaskelman kautta rahaston vähennyksenä. Rahastoa voidaan purkaa valtuuston niin päättäessä myös peruspääomaan, muuhun rahastopääomaan, edellisten tilikausien ylijäämään/alijäämään tai vapaaehtoiseen varaukseen tasetilien välisin kirjauksin.

 

Maakuntahallitus on käsitellyt kokouksessaan 14.03.2022 § 59 omalta osaltaan Kainuun liiton tilinpäätöksen vuodelta 2021 ja tarkastuslautakunta puolestaan kokouksessaan 20.04.2022 § 22. Kainuun liiton tilinpäätös on maakuntavaltuuston käsiteltävänä ja hyväksyttävänä 13.06.2022 pidettävässä kokouksessa. Koska vuoden 2021 tilikauden tulos on 16 345,71 euroa, esitetään tulevaisuusrahastoon (tili 2030) siirrettävän pääoman siirto 100 000 euroa tehtäväksi taseesta edellisten tilikausien yli-/alijäämätililtä (tili 2040). Kainuun liiton tilinpäätökseen 2021 liitetyn taseen mukaan edellisten tilikausien yli-/alijäämätilillä on ollut 1 281 389,16 euroa 31.12.2021 tilanteen mukaan.

 

Lisätietoja asiasta hallintojohtaja Paula Haloselta, puh. 044 410 0728 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi.

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

 Maakuntahallitus esittää maakuntavaltuustolle, että se päättää siirtää Kainuun liiton taseesta edellisten tilikausien yli-/alijäämätililtä 100 000 euroa pääomaksi tulevaisuusrahastoon.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Käydyn keskustelun jälkeen maakuntahallitus hyväksyi maakuntajohtajan ehdotuksen.
_______

 

 

Ote Maakuntavaltuusto