Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 03.05.2022/Pykälä 90


 

Kainuun edunajaminen

 

Mhall 03.05.2022 § 90  

    

 

Kainuun edunajamisen ajankohtaiskatsauksen tarkoituksena on arvioida Kainuun aluekehityksen tilannekuvaa sekä käydä keskustelua maakunnan edunajamista koskevista asioista.

 

Tämän asian käsittelyn aikana kokoukseen osallistuvat kutsuttuina asiantuntijoina kansanedustajat Merja Kyllönen, Tuomas Kettunen ja Raimo Piirainen sekä Vihreiden puolue-valtuuskunnan puheenjohtaja Silja Keränen, Kainuun ELY-keskuksen ylijohtaja Jaana Korhonen, Kainuun TE-toimiston johtaja Pauli Piilma ja Kainuun hyvinvointialueen valmistelujohtaja Timo Korhonen.

 

1)   Kainuun keskussairaalan (KAKS) synnytyssairaalan status

 

Kokoukseen on kutsuttu tämän asian käsittelyn ajaksi ylilääkäri, vastuualuepäällikkö Ritva Keravuo KAKS:lta kertomaan KAKS:n synnytyssairaalan merkityksestä sairaalalle ja Kainuun alueelle sekä synnytyssairaalan tämän hetkisestä tilanteesta.

 

2)   Kainuun hyvinvointialueen perustamista koskevat asiat

 

Hyvinvointialueiden rahoituslaskelmat on päivitetty (13.4.2022) vastaamaan hallituksen esitysluonnoksen mukaisia muutoksia hyvinvointialueiden rahoituslakiin. Samalla on julkaistu ensimmäiset arviot vuoden 2023 aluekohtaisesta rahoituksesta. Päivitetyn laskelman pohjan muodostavat kunnilta siirtyvät sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen kustannukset. Kustannukset pohjautuvat kuntien tilinpäätösarvioihin vuodelta 2021 ja talousarvioihin vuodelle 2022.

 

Vuoden 2022 tasossa arvioituna siirtyvät sosiaali- ja terveydenhuollon nettokustannukset ovat noin 20,7 miljardia euroa ja pelastustoimen nettokustannukset noin 485 miljoonaa euroa eli yhteensä noin 21,2 miljardia euroa.

 

Lisätietoja: https://vm.fi/-/hyvinvointialueiden-rahoituslaskelmat-on-paivitetty-kevaan-2022-tiedoilla

 

Valtiovarainministeriö julkaisi 13.4. uudet kuntakohtaiset sote-uudistuksen siirtolaskelmat. Hyvinvointialueille siirtyvät kustannukset kasvoivat noin 500 miljoonaa euroa edellisestä arviosta. Veroprosenttileikkaus on nyt lukittu 12,64 prosenttiyksikköön.

 

Muut laskelmat ovat vielä alustavia. Seuraava päivitys kuntakohtaisiin siirtolaskelmiin on tulossa viimeistään alkusyksystä 2022. Siirtolaskentaa päivitetään aina syksyyn 2023 saakka. Lisätietoja:https://vm.fi/-/kuntien-rahoituslaskelmat-on-paivitetty-kevaan-2022-tiedoilla

 

Kainuun liitto ja Kainuun hyvinvointialue valmistelevat sopimusta koskien nuorisovaltuustoa. Nuorisovaltuusto toimii ja on toiminut Kainuun liiton yhteydessä. Nuorisovaltuustosta tulee lainsäädännön mukaisesti Kainuun hyvinvointialueen virallinen osallisuustoimielin. Sopimuksen tarkoituksena on virallistaa nuorisovaltuuston asema hyvinvointialueen lakisääteisenä ja Kainuun liiton vapaaehtoisena elimenä.

 

3)   Raja-alueohjelmiin varattujen varojen uudelleen kohdennus

 

Asiaa koskeva ehdotus on valmisteltu raja-aluemaakuntien yhteistyönä ja se on edennyt virallista tietä EU:n komission kanssa käytäviin neuvotteluihin. Jotta suunniteltujen Interreg NEXT -ohjelmien rahoituksesta ja toiminnasta osa voitaisiin edelleen toteuttaa ilman venäläisiä osapuolia, tarvitaan EU:n säädöksiin muutoksia.

 

4)   NATO-jäsenyys ja rajaturvallisuus Kainuun näkökulmasta

 

 Yleiskeskustelu asiasta.

 

5)   Hallitusohjelmatavoitteiden valmistelu

 

Asia tulee esille 25.5. Itä- ja Pohjois-Suomen neuvottelukuntien kokouksissa. Pohjois-Suomen tulevaisuuskatsaus, jonka valmisteluun alueen suurimmat kaupungit, maakunnat ja kauppakamarit ovat osallistuneet, julkistetaan 3.5.2022.

 

6)   Asiantuntijoiden ajankohtaiset asiat

 

ELY-ylijohtaja Jaana Korhonen alustaa ELY-keskusten roolista alueellisessa varautumisessa.

 

7)   Muut akuutit asiat

 

Lisätietoja maakuntajohtaja Pentti Maliselta, puh. 044 797 0197 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi saamansa informaation ja käy asiakohtiin liittyvää evästyskeskustelua.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Käydyn keskustelun jälkeen maakuntahallitus hyväksyi maakuntajohtajan ehdotuksen.

Merkittiin, että kohdassa 1 ylilääkäri, vastuualuepäällikkö Ritva Keravuo KAKS:lta esitteli asiaa ja kohdassa 6 Kainuun ELY-keskuksen ylijohtaja Jaana Korhonen esitteli asiaa.
_______