RSS-linkki
Kokousasiat:https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakuntahallitus
Pöytäkirja 28.09.2026/Pykälä 131
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kainuun liiton talousarvio 2027 sekä talous- ja toimintasuunnitelma 2027-2029
Mhall 31.08.2026 § 122
Kuntalain 110 §:ssä on säädetty kunnan talousarviosta ja -suunnitelmasta. Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Kuntalain säädös koskee myös kuntayhtymiä.
Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi eli suunnitelmakaudeksi. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.
Kainuun liiton talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään toiminnan ja talouden tavoitteet, joilla edistetään maakuntasuunnitelman- ja ohjelman mukaisia laajempia strategisten tavoitteiden sekä liiton organisaatiostrategian mukaisten tavoitteiden toteutumista.
Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen.
Vuoden 2027 talousarvion valmistelu perustuu omistajakuntien kanssa Kuntapäivillä 12.-13.5.2026 käytyihin keskusteluihin toiminnan linjoista ja kuntien maksuosuuksista. Varsinainen talousraamineuvottelu käydään omistajakuntien kanssa 2.9.2026.
Lisätietoja halllintojohtaja Sari Karhu, p. 044 4100 728, sari.karhu@kainuunliitto.fi
Maakuntajohtajan ehdotus
Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi saamansa talousarvion valmisteluinformaation ja viranhaltijoita talousarvion ja
toimintasuunnitelman jatkolaadinnassa.
Maakuntahallituksen päätös
Merkittiin tiedoksi.
___________________________________________________________________
Mhall 28.09.2026 § 131
184/02.02.00/2026
Kainuun liitto on käynyt raamineuvottelun omistajakuntien kanssa 2.9.2026. Neuvotteluissa kunnat hyväksyivät 4 prosentin korotuksen kuntaosuuksiin. Kuntien maksuosuus on korotuksen jälkeen yhteensä 2 831 766 euroa.
Hallintojohtaja esittelee kokouksessa vuoden 2027 talousarvioluvut.
Toimintasuunnitelma 2027 sekä taloussuunnitelma vuosille 2028-2029 esitellään seuraavassa kokouksessa.
Maakuntajohtajan ehdotus
Maakuntahallitus hyväksyy hallintojohtajan esittelyn mukaiset talousarvioluvut maakuntavaltuustolle esitettävän talouarvion pohjaksi.
Maakuntahallituksen päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |