Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Esityslista 31.08.2026/Asianro 6


 

Kansainvälisen liikennehankkeen valmistelu

 

Mhall 31.08.2026     

210/04.02.02/2026  

 

 

Kainuun liitto on osallistunut Interreg Aurora -ohjelman New North -hankkeeseen, jossa on vahvistettu Pohjois-Suomen, Pohjois-Ruotsin ja Pohjois-Norjan välistä liikenne- ja logistiikkayhteistyötä. Hanke päättyy 31.10.2026. Hankkeessa laadittujen selvitysten ja yhteistyöverkostojen pohjalta valmistellaan jatkohanketta, jonka uusi sisältö kohdistuu pohjoisten alueiden liikennejärjestelmän kehittämiseen sekä rajat ylittävän yhteistyön vahvistamiseen.  

 

Barentsin liikennetyöryhmän toiminnan päätyttyä yhteistyöhankkeet ovat välttämättömiä alueiden välisen sujuvan rajat ylittävän yhteistyön ylläpitämiseksi. Alueilla ei ole resursseja esimerkiksi laajojen kansainvälisten selvitysten tekemiseen ilman ulkopuolista rahoitusta. 

 

Turvallisuus ja varautuminen sekä liikenteen hiilidioksidipäästöjen vähentäminen ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen liikenteessä ovat keskeisessä asemassa liikennejärjestelmäkeskustelussa. Ne luovat mahdollisuuksia, mutta myös haasteita, joita jatkohanke voi pyrkiä tunnistamaan ja ratkaisemaan. 

 

Kainuun liiton talous- ja toimintasuunnitelman mukaan alueidenkäytön tehtäviin kuuluu kansainvälinen yhteistyö sekä erityisesti Pohjois-Suomen, Pohjois-Ruotsin ja Pohjois-Norjan alueiden liikenne- ja logistiikka-asioihin liittyvä yhteistyö. Jatkohankkeessa pyritään tukemaan suoraan näiden tavoitteiden toteuttamista. Lisäksi hanke tukee Kainuun liiton kansainvälisen toiminnan tavoitteita vahvistamalla pohjoisen alueen yhteistyöverkostoja sekä lisäämällä alueen näkyvyyttä ja vaikuttavuutta Euroopan Unionin tasolla liikenteeseen liittyvissä kysymyksissä. 

 

Hanketta on tavoitteena hakea rahoitettavaksi Interreg Aurora -ohjelmasta. Jatkohankkeen sisällöstä ja rahoituskokonaisuudesta on käyty keskustelua Lapin liiton, Pohjois-Pohjanmaan liiton, Länsstyrelsen Norrbotten, Länsstyrelsen Västerbotten, Merenkurkun neuvoston, Finnmark fylkeskommune, Troms fylkeskommune ja Nordland fylkeskommune kanssa. Hankkeen kokonaisbudjetti on enintään 1?004 000 euroa, josta EU- ja kansallisen tuen osuus on enintään 810?000 euroa. Kainuun liiton omarahoitusosuus olisi enintään 20?000 euroa. Hankkeeseen kuuluu Kainuun liiton suunnittelujohtajan ja ympäristöasiantuntijan työpanosta.  

 

Hankkeen alustava toteutusaika on 1.3.2027-30.6.2029. 

 

 

Lisätietoja suunnittelujohtaja Sanna Schroderus, p. 044 710 0873 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi.

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

 Maakuntahallitus päättää, että Kainuun liitto  

  1. osallistuu kansainvälisen liikennejärjestelmän kehittämisen jatkohankkeen valmisteluun ja hankehakemuksen jättämiseen Interreg Aurora -ohjelmaan 
  2. varaa hankkeen toteuttamiseen tarvittavan omarahoitusosuuden talousarvioon ja taloussuunnitelmaan 2027-2029 (enintään 20?000 euroa) 

 

Lisäksi maakuntahallitus antaa Alueidenkäytön vastuualueelle valtuudet viimeistellä hankkeen sisällön ja budjetin yhdessä hankepartnerien kanssa. 

 

 

Maakuntahallituksen päätös