Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 08.06.2026/Pykälä 84


 

Kainuun liiton lausunto oikeuspalveluviraston ehdotuksesta organisaatiorakenteen ja toimipaikkaverkoston muuttamiseksi

 

Mhall 08.06.2026 § 84  

138/03.00.00/2026  

 

 

Oikeuspalveluvirasto on toimittanut 27.2.2026 oikeusministeriölle ehdotuksen viraston toimistorakenteen ja toimipaikkaverkoston uudistamiseksi. Oikeusministeriö lähettää Oikeuspalveluviraston ehdotuksen lausuntokierrokselle sellaisenaan. Toimisto- ja toimipaikkaverkoston kehittämistä koskevia jatkotoimenpiteitä arvioidaan oikeusministeriössä lausuntokierroksen jälkeen.

 

Oikeuspalveluvirastosta annettu laki muuttuu 1.1.2027 lukien siten, että talous- ja velkaneuvontapalvelut erotetaan oikeusaputoimistoista omiksi toimistoikseen. Voimassa olevan lain mukaan talous- ja velkaneuvontapalvelut annetaan oikeusaputoimistoista. Oikeuspalveluviraston ehdotus sisältää ehdotuksen talous- ja velkaneuvontoimistojen määrästä, nimistä ja alueista, joista säädetään valtioneuvoston asetuksella.

 

Oikeuspalveluvirasto on lisäksi ehdottanut toimisto- ja toimipaikkaverkostoon liittyviä muutoksia, jotka eivät ole riippuvaisia edellä mainitusta talous- ja velkaneuvontaa koskevasta muutoksesta. Näiden muutosten taustalla on virastolle osoitetut valtion tuottavuustavoitteet sekä valtionhallinnossa meneillään oleva valtion palvelu- ja toimitilaverkkouudistus 2030.

 

Toimistorakennetta koskeva ehdotus

Oikeuspalveluvirastossa on 22 oikeusaputoimistoa ja 22 edunvalvontatoimistoa. Toimistot ovat hallinnollisia yksiköitä, joilla voi olla yksi tai useampi toimipaikka. Oikeusaputoimistoista annetaan sekä oikeusavun että talous- ja velkaneuvonnan palveluita. Edunvalvontatoimistoista annetaan yleisen edunvalvonnan palveluita.

 

Oikeuspalveluviraston oikeusministeriölle toimittaman ehdotuksen mukaan Manner-Suomessa olisi jatkossa 9 oikeusaputoimistoa, 5 edunvalvontatoimistoa ja 5 talous- ja velkaneuvontatoimistoa.

 

Yleinen edunvalvonta järjestettäisiin Etelä-Suomen, Itä-Suomen, Länsi-Suomen, Sisä Suomen ja Pohjois-Suomen edunvalvontatoimistossa sekä talous- ja velkaneuvonta Etelä Suomen, Itä-Suomen, Länsi-Suomen, Sisä-Suomen ja Pohjois-Suomen talous- ja velkaneuvontatoimistossa. Julkinen oikeusapu järjestettäisiin Helsingin oikeusaputoimistossa sekä Eteläisen Suomen, Savo-Karjalan, Kaakkois-Suomen, Länsirannikon, Lounaisrannikon, Sisä-Suomen, Lappi Kainuun ja Jokiseudun oikeusaputoimistossa.

 

Toimipaikkaverkostoa koskeva ehdotus Oikeuspalveluvirastolla on asetuksen mukaan 158 toimipaikkaa. Niistä suurimmassa osassa (98) ei ole henkilöstöä, vaan toimipaikassa käydään tarvittaessa ajanvarauksella. Oikeuspalveluvirasto on esittänyt, että virastolla olisi jatkossa 38 toimipaikkaa, joissa tarjotaan Oikeuspalveluviraston palveluita: Espoo, Helsinki, Hämeenlinna, Iisalmi, Inari, Joensuu, Jyväskylä, Järvenpää, Kajaani, Kemi, Kittilä, Kokkola, Kotka, Kouvola, Kuhmo, Kuopio, Kuusamo, Lahti, Lappeenranta, Lieksa, Maarianhamina, Mikkeli, Oulu, Pori, Porvoo, Raahe, Raasepori, Rauma, Rovaniemi, Salo, Savonlinna, Seinäjoki, Tampere, Turku, Vaasa, Vantaa, Varkaus ja Ylivieska.

 

Lausuntopyyntö on ositteessa:

https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation?proposalId=4636995f-9946-4d34-a8e0-788bcee812b9

 

Luonnos lausunnoksi toimitetaan sähköiseen kokousjärjestelmään.

 

 

Lisätietoja maakuntajohtaja Riikka Pirkkalainen, puh. 040 539 5090 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi.

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

 Maakuntahallitus hyväksyy Kainuun liiton lausunnon.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Päätösehdotus hyväksyttiin.