RSS-linkki
Kokousasiat:https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakuntahallitus
Esityslista 19.01.2026/Asianro 7
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Maakunnan yhteistyöryhmän työjärjestys
MYR 19.12.2025 § 62
Maakunnan yhteistyöryhmästä ja sen tehtävistä säädetään laissa alueiden kehittämisestä ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan toimeenpanosta (756/2021) sekä lain nojalla annetussa toimeenpanoasetuksessa.
Maakunnan yhteistyöryhmän työjärjestys (Liite 1) on päivitettävä valtion aluehallinnon uudistuksen vuoksi. Lisäksi työjärjestyksessä on täsmennetty Yhteistyöryhmän hankekäsittely -osiota ylimaakunnallisten hankkeiden osalta sekä täsmennetty viittauksia lainsäädäntöön ja hallintosääntöön.
Maakunnan liiton hallitus vahvistaa maakunnan yhteistyöryhmän työjärjestyksen.
Lisätietoja vs.aluekehitysjohtaja Anna-Riikka Karhuselta, puh. 040 509 7606 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@ kainuunliitto.fi.
Aluekehitysjohtajan ehdotus
Maakunnan yhteistyöryhmä hyväksyy ehdotuksen Kainuun maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) työjärjestykseksi ja saattaa sen maakuntahallituksen vahvistettavaksi.
Maakunnan yhteistyöryhmän päätös
Käydyn keskustelun jälkeen maakunnan yhteistyöryhmä MYR hyväksyi aluekehitysjohtajan ehdotuksen.
________
Mhall 19.01.2026
232/07.01.00/2025
Maakunnan yhteistyöryhmä MYR hyväksyi kokouksessaan 19.12.2025 ehdotuksen työjärjestykseksi (Liite 1) ja päätti lähettää sen maakuntahallituksen vahvistettavaksi.
Maakuntajohtajan ehdotus
Maakuntahallitus päättää vahvistaa liitteen mukaisen Kainuun maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) työjärjestyksen.
Maakuntahallituksen päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |