RSS-linkki
Kokousasiat:https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakuntavaltuusto
Pöytäkirja 15.09.2025/Pykälä 25
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Maakuntahallituksen jäsenten valinta
Mhall 25.08.2025 § 126
Kainuun liitto -kuntayhtymän perussopimuksen 14 §:n mukaan kuntayhtymällä on hallitus, josta käytetään nimitystä Kainuun maakuntahallitus.
Maakuntahallitukseen kuuluu kaksitoista (12 jäsentä). Kajaanista on vähintään neljä (4) jäsentä ja muista jäsenkunnista on kustakin vähintään yksi (1) jäsen. Jäsenillä on henkilökohtaiset varajäsenet.
Kuntalain 6 luvun 33 §:n mukaan valtuusto tai muu valinnasta vastaava toimielin valitsee jäseniksi valituista toimielimen puheenjohtajan ja tarpeellisen määrän varapuheenjohtajia. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat valitaan samassa vaalitoimituksessa, jollei valtuusto ole päättänyt puheenjohtajamallista.
Maakuntahallitusta valittaessa noudatetaan kunnallisvaalien suhteellisuusperiaatetta.
Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain säännökset. Kunnallisten toimielinten valintaa koskee tasa-arvolain 4 a §. Sukupuolikiintiö koskee kaikkia kunnan ja kuntayhtymän toimielimiä lukuunottamatta kuntien valtuustoja, jotka valitaan yleisillä vaaleilla. Myöskään toimielimen puheenjohtajistoa kiintiö ei erikseen koske.
Lisätietoja vt. hallintojohtaja Kirsi Kellokankaalta, puh. 044 410 0728 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi
Maakuntajohtajan ehdotus
Maakuntahallitus esittää maakuntavaltuustolle, että se valitsee maakuntahallituksen jäsenet, näiden henkilökohtaiset varajäsenet sekä nimeää maakuntahallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan/-t.
Tämän asian osalta pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa.
Maakuntahallituksen päätös
Hyväksyttiin.
Tämän asian osalta pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa.
_______
Mvalt 15.09.2025 § 25
184/00.00.04.00/2025
Maakuntavaltuuston päätös
Ryhmäpuheenjohtajien kokouksessa on päätetty esittää maakuntahallituksen kokoonpanoksi seuraavasti:
Kati Kaartinen, Hyrynsalmi (varajäseneksi Tuula Kivijärvi, Hyrynsalmi)
Auli Halonen, Kajaani (varajäseneksi Rea Stricker, Kajaani)
Silja Keränen, Kajaani (varajäseneksi Anne Kemppainen, Kajaani)
Jouni Lämpsä, Kajaani (varajäseneksi Kalle Aaltonen, Kajaani)
Raimo Piirainen, Kajaani (varajäseneksi Markku Oikarinen, Kajaani)
Anne Rimpiläinen, Kajaani varajäseneksi Minna Leinonen, Minna, Kajaani)
Arto Malinen, Kuhmo (varajäseneksi Hannu Gröhn, Kuhmo)
Päivi Soldatkin, Paltamo (varajäseneksi Tanja Luiro, Paltamo)
Seppo Rajala, Puolanka (varajäseneksi Markku Nivakoski, Puolanka)
Toni Haapala, Ristijärvi (varajäseneksi Anssi Sotala, Ristijärvi)
Sakari Seppänen, Sotkamo, (varajäseneksi Timo V. Korhonen, Sotkamo)
Juhani Seppänen, Suomussalmi (varajäseneksi Sami Juntunen, Suomussalmi)
Maakuntavaltuusto hyväksyi yksimielisesti ryhmäpuheenjohtajien esityksen.
Maakuntavaltuuston jäsen Hannu Kemppainen esitti, että maakuntahallituksen puheenjohtajaksi valitaan Sakari Seppänen, 1. varapuheenjohtajaksi Raimo Piirainen ja 2. varapuheenjohtajaksi Jouni Lämpsä.
Maakuntavaltuusto hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.
_______
Otteet: maakuntahallituksen jäsenet ja varajäsenet
| Edellinen asia | Seuraava asia |