RSS-linkki
Kokousasiat:https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakuntavaltuusto
Pöytäkirja 15.09.2025/Pykälä 18
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kokouksen avaus
Mvalt 15.09.2025 § 18
168/00.00.04.00/2025
Kainuun liiton hallintosäännön 11 luvun 72 §:n mukaan maakuntavaltuuston toimikauden ensimmäisen kokouksen kutsuu koolle maakuntahallituksen puheenjohtaja.
Hallintosäännön 72 §:n mukaan kokouksen avaa iältään vanhin läsnä oleva valtuutettu, joka johtaa puhetta, kunnes maakuntavaltuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat on valittu.
Hallintosäännön 72 §:n mukaan maakuntavaltuuston kokousten pöytäkirjanpitäjänä toimii ja sen muista sihteerintehtävistä vastaa maakuntavaltuuston määräämää viranhaltija.
Maakuntavaltuuston päätös
Kainuun liiton hallintosäännön § 72 mukaisesti kokouksen avasi iältään vanhin läsnä oleva valtuutettu Juha Hankkila.
Puheenjohtaja Juha Hankkila ehdotti, että Kainuun liiton vt. hallintojohtaja Kirsi Kellokangas valitaan sihteeriksi ja pöytäkirjanpitäjäksi.
Maakuntavaltuusto hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan ehdotuksen.
Merkittiin, että maakuntahallituksen puheenjohtaja Sakari Seppänen piti puheen ennen varsinaista kokousta.
_______
| Edellinen asia | Seuraava asia |