Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Esityslista 08.09.2025/Asianro 3


 

Kainuun edunajaminen

 

Mhall 08.09.2025     

    

 

Kainuun edunajamisen ajankohtaiskatsauksen tarkoituksena on arvioida Kainuun aluekehityksen tilannekuvaa sekä käydä keskustelua ja linjata maakunnan edunajamista koskevia asioita.

 

Tämän asian käsittelyn aikana kokoukseen osallistuvat kutsuttuina asiantuntijoina europarlamentaarikko Merja Kyllönen, kansanedustaja Tuomas Kettunen, kansanedustaja Mikko Polvinen, Kainuun ELY-keskuksen ylijohtaja Jaana Korhonen ja Kainuun hyvinvointialuejohtaja Sami Mäenpää.

 

 

1)   Budjettiriihen yhteenveto Kainuun kannalta

 

Maan hallituksen budjettiriihi vuoden 2026 talousarviosta käytiin 1.-2.9.2025. Maakuntahallitus on linjannut tavoitteitaan budjettiriiheen kokouksissaan kevätkaudella.

 

 

 2)  EU:n monivuotinen rahoituskehys 2028-

 

Monivuotinen rahoituskehys on EU:n taloudellisen suunnittelun kulmakivi, joka määrittää unionin budjetin painopisteet ja rahoituksen suuntaamisen. Euroopan komissio antoi 16.7.2025 ehdotuksensa seuraavaksi monivuotiseksi rahoituskehykseksi.

 

Lisätietoa esityksestä monivuotiseksi rahoituskehykseksi löytyy komission sivuilta: https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_25_1847

 

 

3) Valtion palvelu- ja toimitilaverkkouudistus

 

Valtion käyntiasiointia kootaan julkisen hallinnon yhteisiin asiakaspalvelupisteisiin eli Suomi-pisteisiin ja virastoissa ja laitoksissa siirrytään yhteiskäyttöisiin toimistotiloihin 2020-luvulla. Kainuun osalta uudistuksen alueellinen suunnittelu ja toimeenpano ovat alkaneet vuonna 2025.

 

Lisätietoa uudistuksesta löytyy valtiovarainministeriön sivuilta: https://vm.fi/valtion-palvelu-ja-toimitilaverkon-uudistaminen-2020-luvulla

 

 

4) Asiantuntijoiden ajankohtaisraportit

 

Käsitellään mahdolliset asiantuntijoiden raportit.

 

 

5)  Muut mahdolliset asiat

 

 

 

 

Lisätietoja maakuntajohtaja Riikka Pirkkalaiselta, puh. 040 539 5090 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@ kainuunliitto.fi

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi saamansa informaation ja käy asiakohtiin liittyvää evästyskeskustelua.

 

Maakuntahallituksen päätös