Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Esityslista 14.04.2025/Asianro 25


 

Kansainväliset opiskelijat Kainuussa -työllistyminen ja integroituminen

Mhall 14.04.2025     

141/04.03.00/2024  

 

 

Osaajia Kainuuseen - koordinaatiohanke (OKKO) keskittyy osaavan työvoiman riittävyyden turvaamiseen maakunnassa ja vahvistaa siihen liittyvää yhteistyötä Kainuussa. Yksi hankkeen työpaketeista keskittyy kansainvälisten opiskelijoiden ja osaajien työllistymiseen ja integroitumiseen Kainuuseen. Lisäksi hankkeessa edistetään kansainvälisten opiskelijoiden oman organisaation perustamista ja kehittämistä. Hanke käynnistyi syyskuussa 2024 ja jatkuu vuoden 2025 loppuun. Hanke on KAMKin toteuttama ja sitä rahoitetaan maakuntahallituksen päätöksellä Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen (AKKE) -ohjelmasta. Kokonaisbudjetti on 106 691 euroa.

 

Kansainvälisten opiskelijoiden määrä on kasvanut Kainuussa merkittävästi. KAMKissa opiskelee lähes 600 ja Kainuun ammattiopistossa noin 318 kansainvälistä opiskelijaa. Tällä hetkellä vain hyvin pieni osa kansainvälisistä opiskelijoista työllistyy valmistuttuaan Kainuuseen. Osana OKKO-hanketta toteutettiin kattava selvitys KAMKin kansainvälisten opiskelijoiden työllistymisestä Kainuussa. Tutkimuksen toteutti NordEval Oy aikavälillä marraskuusta 2024 maaliskuuhun 2025. Loppuraportti julkaistaan huhtikuun puolivälissä.

 

Selvityksen tarkoituksena oli tunnistaa kansainvälisten opiskelijoiden työllistymiseen vaikuttavat tekijät ja laatia niiden pohjalta konkreettisia suosituksia siitä, miten alueen eri toimijat voivat edistää kansainvälisten opiskelijoiden työllistymistä. Tavoitteena oli myös vastata työnantajien tarpeisiin sekä hyödyntää kansainvälisten opiskelijoiden osaamista ja potentiaalia. Selvityksen tulokset ja suositukset auttavat Kainuun toimijoita kehittämään ja priorisoimaan jatkotoimenpiteitä sekä varmistamaan osaavan työvoiman saatavuuden.

 

Tehty selvitys esitellään maakuntahallitukselle kokouksessa.

 

Lisätietoja aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikkaalta, puh. 040 574 0804 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

 Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi saamansa informaation.

 

Maakuntahallituksen päätös